Hankesuunnitelma, perusparannus, Munkkiniemen nuorisotalo, Laajalahdentie 7, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2023-005782
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 86 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto Munkkiniemen nuorisotalon perusparannuksen hankesuunnitelmasta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi puoltavan lausunnon 24.4.2023 päivätystä Munkkiniemen nuorisotalon perusparannuksen hankesuunnitelmasta (liite1) ja lausui lisäksi seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa hyvin toiminnallisia tavoitteita. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa tulee edelleen huomioida henkilöstön näkemykset tilojen kehittämisessä.

Kulttuurin ja vapaa-ajan työsuojelun yhteistoimintahenkilö on antanut Munkkiniemen nuorisotalon viitesuunnitelmista lausunnon, joka on liitteenä (Liite 3). Lausunto tulee ottaa huomioon jatkosuunnittelussa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli johtava arkkitehti Mia Kuokkanen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Munkkiniemen nuorisotalon perusparannuksen hankesuunnitelma koskee nuorisotalon toiminnallista ja teknistä perusparannusta sekä sen piha-aluetta. Hankesuunnitteluvaiheen alussa on rakennuksessa tehty laajasti erilaisia kuntotutkimuksia ja selvityksiä. Kuntotutkimusten perusteella rakennus on laajan perusparannuksen tarpeessa ja talotekniset järjestelmät ovat käyttöikänsä päässä. Rakennus on osa suojeltua kulttuuriympäristöä, joka asettaa rajoitteita energiatehokkuustoimenpiteille.

Alapohjarakenteita ja salaojat uusitaan ja perusmuurit vedeneristetään kosteusongelmien välttämiseksi.

Rakennuksen ala-, väli ja yläpohjarakenteita korjataan ja eristetäyttöjä vaihdetaan. Vesikate ja ulkoseinien vaurioituneet rappauspinnat uusitaan. Ikkunat ja ovet kunnostetaan ja kaikki läpiviennit ja halkeamat sekä karmien sovitusvarat tiivistetään kauttaaltaan. Ullakkotilaan sijoitetaan uusi ilmanvaihtokonehuone. Rakennukseen toteutetaan uusi hissi vanhaan kuiluun ja kaidehissi lisätään verstaaseen esteettömyyden vuoksi. Kohteeseen rakennetaan uusi ilmanvaihtojärjestelmä. Rakennuksessa uusitaan myös lämpö-, vesi- ja viemärijärjestelmät. Rakennuksen sähköjärjestelmät eli automaatio-, valaistus-, lukitus-, turva-, kulunvalvonta-, AV- ja tietotekniset järjestelmät uusitaan tämän päivän vaatimusten mukaisiksi. Rakennuksen valaistusjärjestelmä toteutetaan ratkaisuna, jossa valaistus muuttuu huomioiden läsnäolon ja päivänvalon vaikutus.

Piha-alueen toimivuutta parannetaan, kallistuksia ja rakennekerroksia korjataan sekä tilarajauksia jäsennetään uudelleen. Pihalle rakennetaan esteetön luiskaus sisäänkäynnille ja hissille.

Toiminta tulee laajenemaan ensimmäisessä kerroksessa. Tilat suunnitellaan vastaamaan monipuolisemmin nuorten tarpeita ja niihin järjestetään esteetön käynti. Uudet rakenteet, materiaalit, kalusteet ja varustukset ovat kulutusta kestäviä, kunnostettavia ja helposti puhdistettavia. Henkilökunnan työskentelytilojen ja sosiaalitilojen sijoittelua ja ergonomiaa parannetaan. Samalla mahdollistaan asukaskäyttö. Rakennuksen esteettömyyttä ja paloturvallisuutta parannetaan.

Hankkeen laajuus ja rakentamiskustannukset

Perusparannus käsittää koko rakennuksen ja osan pihaa. Rakennus sijaitsee samalla tontilla Munkkiniemen kirjaston kanssa. Hankkeen laajuus on 963 brm2, 608 htm2, 537 hym2.

Uuden ilmanvaihtokonehuoneen rakentaminen ullakolle lisää rakennuksen bruttoalaa 81m2.

Kustannusarvion mukaan hankkeen rakentamiskustannukset kustannustasossa 3/2023 ja ovat arvonlisäverottomana yhteensä 4 315 000 euroa (4 480 euroa/brm²).

Tilakustannus käyttäjälle

Uuden vuokramallin mukaan määritelty hankkeen aiheuttama sisäinen kokonaisvuokra on 250 859 euroa/vuosi (34,38 €/htm²/kk, josta pääomavuokran osuus on 26,88 €/htm²/kk). Neliövuokran perusteena on 608 htm².

Nykyinen sisäinen kokonaisvuokra on 114 607 euroa/vuosi (20,06 €/htm2/kk). Nykyisen neliövuokran perusteena on 476 htm².

Väistötiloja tarvitaan

Toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi tarvitaan korvaavia tiloja lähialueelta koko perusparannuksen ajan.

Osallisuus ja yhteisvalmistelu

Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun yhteydessä on kuultu henkilökuntaa, sidosryhmiä ja asiantuntijana kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöä.

Hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa tulee edelleen huomioida henkilöstön ja sidosryhmien näkemykset tilojen kehittämisessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.06.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Lisätietojen antaja

Mia Kuokkanen, johtava arkkitehti, puhelin: 09 310 35824

mia.kuokkanen@hel.fi

Tiina Hörkkö, aluepäällikkö, puhelin: 09 310 23188

tiina.horkko@hel.fi

Kristiina Rouhiainen, toiminnanjohtaja, puhelin: 09 310 71665

kristiina.rouhiainen@hel.fi

Matti Kuusela, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 87783

matti.kuusela@hel.fi

Liitteet (pdf)

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.