Hankesuunnitelma, tilan muuttaminen päiväkotikäyttöön, Ensi linja 1, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2023-006399
Asialla on uudempia käsittelyjä
21. / 740 §

Hankesuunnitelman hyväksyminen koskien rakennuksen käyttötarkoituksen muutosta päiväkodiksi (Kallio, Ensi linja 1)

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Marcus Rantalan ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus hyväksyy Kalliossa osoitteessa Ensi linja 1 sijaitsevan rakennuksen päiväkotikäyttöön muuttamista koskevan 31.5.2023 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 4 437 brm² ja rakennuskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 7 921 000 euroa maaliskuun 2023 kustannustasossa.

Sulje

Tarve

Ensi Linjan lähialueilla eli Alppilan, Harjun, Vilhonvuoren, Torkkelinmäen, Linjojen sekä Siltasaaren osa-alueilla 1–6-vuotiaiden määrä kasvaa 196 lapsella ennustekauden loppuun mennessä. Päiväkoti tarvitaan vastaamaan alueelliseen palvelutarpeeseen.

Osoitteessa Ensi Linja 1 sijaitseva rakennus muutetaan päiväkotikäyttöön ja rakennusta tullaan hyödyntämään keskisen ja eteläisen varhaiskasvatusalueen palveluiden järjestämiseen. Peruskorjattavaan rakennukseen on mahdollista rakentaa tilat varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön enintään 252 lapselle.

Hanke on tärkeä ja kiireellinen mm., koska Kaisaniemen puistossa olevasta väliaikaisesta paviljonkirakennuksesta, jossa toimii päiväkoti Vironniemi, joudutaan luopumaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Päiväkodille tarvitaan korvaavat väistötilat, kunnes Kruununhaan alueelle saadaan pysyvä ratkaisu lasten päiväkoti Vironniemelle. Tarve käyttää tiloja tähän tarkoitukseen on todettu kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esityksen jälkeen yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 24.10.2023 § 243 hyväksynyt tarveselvityksen.

Hankesuunnitelma

Hankkeesta on laadittu 31.5.2023 päivätty hankesuunnitelma. Käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä tehdään myös alapohjan, vesikaton ja julkisivujen teknisiä korjauksia.

Suunnittelun yhteydessä on kuultu mm. kaavoituksen, kaupunginmuseon ja pelastuslaitoksen asiantuntijoita. Hankesuunnitelman valmisteluun ovat teknisen suunnittelun edustajien lisäksi osallistuneet kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilapalvelut, työsuojelun ja puhtaanapito- ja ruokapalveluiden edustajat sekä palveluiden esittämät muut asiantuntijat. Saatu palaute ja hankkeesta saadut lausunnot on huomioitu suunnitelmien laadinnassa.

Rakennus ja sen piha muodostuvat pienistä erillisistä toiminta-alueista, jotka mahdollistavat lapsen kokoisen toiminnan tiloissa. Rakennuksen tilat luovat pedagogisesti monipuolista toimintaa tukevan kokonaisuuden. Tavoitteena on, että lapsi voi turvallisesti aikuisten tukemana laajentaa kasvuympäristöään niin sisä- kuin ulkotiloissa opinpolkunsa aikana.

Piha-alue varustetaan leikkivälinein edistämään liikunnallisuutta ja varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteita ja sen suunnittelussa ja varustelussa otetaan huomioon turvallisuus, valvottavuus, yhteisöllisyys, liikunnallisuus ja pihan monipuolinen käyttö oppimis- ja leikkimistilana. Henkilökuntaa ja lapsia osallistetaan pihan suunnitteluun.

Piha-alueiden suunnittelussa lisätään mahdollisimman paljon tontille kasvillisuutta, huomioidaan toiminnan tarpeet eri sääolosuhteissa ja varmistetaan toimivat yhteydet lähialueen metsiin ja puistoihin. Piha-alueet ja lähialueen puistot tarjoavat päiväkodin käyttäjille ja alueen asukkaille monipuoliset leikki- ja liikuntaolosuhteet. Hankkeessa toteutettavan pihan lisäksi päiväkoti tulee hyödyntämään Ilolan puistikkoa jokapäiväisessä toiminnassaan.

Hankesuunnitelma on liitteenä 1. Hankesuunnitelman liitteet ovat oheismateriaalissa.

Rakennus ja rakennuspaikka

Osoitteessa Ensi Linja 1 sijaitseva rakennus on valmistunut vuonna 1898 ja se toimi sokeainkouluna vuoteen 1972 asti. Sokeainkoulun jälkeen rakennuksessa on toiminut mm. Helsingin raastuvanoikeus sekä kaupungin koulutuskeskus ja yritysneuvontapalvelut. Ensi linja 1 on punatiilestä rakennettu uusrenessanssityylinen rakennus, johon kohdistuu suojelumerkintä (sr-1) ja joka on luokiteltu rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi.

Voimassa olevassa asemakaavassa vuodelta 1987 Ensi linja 1 kuuluu hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeseen (YH). Päiväkotitoiminnalle on saatu rakennuslupa.

Hankkeen laajuus

Muutosalue kattaa osoitteessa Ensi linja 1 sijaitsevan rakennuksen, jonka kokonaislaajuus on 4 437 brm² ja vuokrattava huoneistoala 2 780 htm². Lisäksi lasten käytössä on noin 3 200 m² suuruinen piha, josta 1 800 m² on aidattua puistoaluetta.

Laatutaso

Hanke toteutetaan kaupungin päiväkotirakennusten normaalin laatutason mukaiseksi. Tilat suunnitellaan esteettömiksi ja kaikille oppijoille sopivaksi, lapsen kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisen ympäristöksi. Päiväkoti suunnitellaan turvalliseksi sekä helposti hahmotettavaksi. Toiminnallisena tavoitteena on, että tilat tukevat varhaiskasvatusta ja esiopetusta ja tarjoavat mahdollisuudet myös leikkiin ja luovaan toimintaan. Tilat mahdollistavat nykyisen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen toiminnan järjestämisen pienryhmissä. Suunnittelussa noudatetaan kaupungin päiväkotien suunnitteluohjeita.

Osa rakennuksen yhteisistä tiloista on asukkaiden ja muiden toimijoiden varattavissa ja käytettävissä iltaisin ja viikonloppuisin päiväkodin toiminta-aikojen ulkopuolella. Tämä otetaan huomioon kulkureittien ja kulunvalvonnan suunnittelussa.

Tilojen ja kohteen erityisvaatimukset

Hankesuunnittelun alkuvaiheessa kohteesta tilattiin rakennushistoriaselvitys, rakenne- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus sekä päivitys IVA-tekniseen tutkimukseen. Selvitysten tulokset ovat ohjanneet muutossuunnittelua. Rakennushistoriaselvitys on oheismateriaalissa.

Rakennukseen kohdistuu suojelumerkintä (sr-1) ja se on luokiteltu rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi. Tilasuunnittelussa on huomioitu rakennuksen historiallinen luonne. Periaatteena kaikissa rakennukseen tehtävissä muutoksissa on se, että ne ovat poistettavissa ja tilat ja pinnat ovat palautettavissa lähtötilanteeseen. Käyttötarkoituksen muutoksen näkyvin muutos kohdistuu sisätilojen kahteen pääportaikkoon ja niihin liittyviin aulatiloihin. Rakennuksen uusi käyttötarkoitus edellyttää poistumisteiden palo-osastointia. Tämän seurauksena keskeisten tilojen eli pääportaikkojen ja aulojen ulkonäkö muuttuvat huomattavasti. Lisäksi alkuperäisten porraskaiteiden eteen, vanhoihin betonimosaiikkiportaisiin esitetään kiinnitettäväksi uudet määräykset täyttävät lasikaiteet.

Sisäpihan puolelle tulee uusi sadekatos, joka tehdään itsenäisenä rakenteena siten, että sitä ei kiinnitetä vanhaan tiilijulkisivuun. Pihan suunnittelussa huomioidaan rakennuspaikan RKY-status ja vaalitaan rakennuspaikan arvoja.

Ekologisesti kestävä rakentaminen

Käyttötarkoituksen muutossuunnittelussa lähtökohtana on ollut olemassa olevia rakenteita säästävä korjaus. Purkujätteen määrän ja uudisrakentamistarpeen vähentymisen lisäksi säästävä korjaaminen edistää korjauskohteen rakennusperintöarvojen säilymistä.

Resurssiviisaaseen ajatteluun kuuluu luonnonvarojen säästämisen lisäksi myös tilan tehokas ja järkevä käyttö. Suunnittelussa on etsitty ratkaisuja tilatehokkuuden saavuttamiseksi ja tilankäyttöasteiden nostamiseen.

Rakentamiskustannukset ja rahoitus

Kustannusarvion mukaan hankkeen rakentamiskustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä 7 921 000 euroa (1 785 euroa/brm²)kustannustasossa maaliskuu 2023 (RKI 2021=100; THI 198,7).

Rakentamiskustannukset sisältävät seuraavat kustannuksia lisäävät toimenpiteet:

- pihat ja salaojat 640 000 euroa
- ammattikeittiö (sis. IV ja VV työt) 592 000 euroa
- LVIJA-tekniset muutokset 920 000 euroa
- alapohjat, julkisivut, vesikatto 991 000 euroa

Kaupunkiympäristön toimialan tilapäällikkö on 8.6.2023 § 9 hyväksynyt rakennuksen alapohjan, vesikaton ja julkisivujen peruskorjauksen enimmäishintaa koskevan hankesuunnitelman (enimmäishinta arvonlisäverottomana 991 000 euroa maaliskuun 2023 kustannustasossa). Nämä työt on jo aloitettu, jotta varsinaiset päiväkotitoiminnan vaatimat muutostyöt voivat edetä tarvittavassa aikataulussa. Nämä kustannukset on sisällytetty rakennuskustannusten enimmäishintaan.

Talousarvion 2024 liitteenä olevassa talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa hankkeelle on varattu 7,92 milj. euroa siten, että hankkeen toteutus on vuosina 2023-2025.

Tilakustannus kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle

Uuden vuokramallin mukaan määritetty hankkeen aiheuttama sisäinen
kokonaisvuokra on 963 850 euroa vuodessa (28,89 euroa/ htm²/kk). Neliövuokran perusteena on huoneistoala 2 780 htm².

Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan urakkavaiheen kustannusten mukaan. Ylläpitovuokra tarkistetaan valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

Hankkeen toteutusvastuu on kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuudella. Rakennuksen ylläpidosta vastaa kaupunkiympäristön toimiala.

Tavoitteena on, että tilat Ensi Linja 1:ssä otetaan käyttöön kalustettuna tammikuuhun 2025 mennessä.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 14.11.2023 § 270 antanut hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon ja todennut, että hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita.

Lautakunta korosti käyttötarkoituksen muutosta koskevassa päätöksessään, että nykyisin käytössä olevien tilojen luopumista tulee arvioida jokaista erikseen. Lautakunta ei pitänyt tavoiteltavana kaikista esityksessä mainituista päiväkodeista luopumista. Erilliset päätösesitykset perusteluineen tulee tuoda lautakunnan hyväksyttäväksi. Ensi linjan rakennuksen osalta tulee edelleen kattavasti arvioida täydentäviä väistötila- ja käyttömahdollisuuksia. Lausunto on kokonaisuudessaan päätöshistoriassa.

Toimivalta

Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää hankesuunnitelmista, joiden kustannusarvio ylittää 10 milj. euroa. Kaupunginhallitus on 18.9.2017, 865 § päättänyt, että kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tilahankkeista, joiden hankesuunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään viisi milj. euroa. Kun hankeen kustannusarvio ylittää 5 milj. euroa on päätösvalta kaupunginhallituksella.

Sulje

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 14.11.2023 § 270

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 31.5.2023 päivätystä Kallioon osoitteeseen Ensi Linja 1 toteutettavien päiväkotitilojen hankesuunnitelmasta (liite 1).

Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin. Lautakunta korosti käyttötarkoituksen muutosta koskevassa päätöksessään, että nykyisin käytössä olevien tilojen luopumista tulee arvioida jokaista erikseen. Lautakunta ei pitänyt tavoiteltavana kaikista esityksessä mainituista päiväkodeista luopumista. Erilliset päätösesitykset perusteluineen tulee tuoda lautakunnan hyväksyttäväksi. Ensi linjan rakennuksen osalta tulee edelleen kattavasti arvioida täydentäviä väistötila- ja käyttömahdollisuuksia.

Käsittely

Vastaehdotus:
Mari Holopainen: Lisäysesitys viime kokouksen päätöksen mukaisesti kohtaan 5:

Lautakunta korosti käyttötarkoituksen muutosta koskevassa päätöksessään, että nykyisin käytössä olevien tilojen luopumista tulee arvioida jokaista erikseen. Lautakunta ei pitänyt tavoiteltavana kaikista esityksessä mainituista päiväkodeista luopumista. Erilliset päätösesitykset perusteluineen tulee tuoda lautakunnan hyväksyttäväksi. Ensi linjan rakennuksen osalta tulee edelleen kattavasti arvioida täydentäviä väistötila- ja käyttömahdollisuuksia.

Kannattaja: Bicca Olin

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti Mari Holopaisen vastaehdotuksen.

Esittelijä
vs. varhaiskasvatusjohtaja
Raila Tiainen-Ala-Maunus
Lisätiedot

Susan Niemelä, projektiarkkitehti (tilat): 310 79657

susan.niemela@hel.fi

Sari Utriainen, aluepäällikkö (toiminta): 310 44655

sari.utriainen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 15.06.2023 § 61

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto
esitti kaupunginhallitukselle Kalliossa osoitteessa Ensi linja 1 sijaitsevan rakennuksen muuttamista päiväkotikäyttöön ja 31.5.2022 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 4 437 brm² ja rakennuskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 7 921 000 euroa maaliskuun 2023 kustannustasossa ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden jatkamaan hankkeen valmistelua odottamatta hankepäätöstä.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Hanna Lehtiniemi. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä
tekninen johtaja
Kari Pudas
Lisätiedot

Hanna Lehtiniemi, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 87723

hanna.lehtiniemi@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.12.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

va. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi