Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla kirjastopalvelukokonaisuuden viranhaltijoille vuokralle antamisessa

HEL 2023-006679
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 77 §

Toimivallan siirtäminen kirjastopalvelukokonaisuuden viranhaltijoille vuokralle antamiseen ja muuhun käyttöön luovuttamiseen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti siirtää toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin perusteella seuraavasti:

Hallintaoikeutensa puitteissa maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta sekä muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään kuuden (6) vuoden ajaksi samoin kuin toistaiseksi, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään kuuden (6) kuukauden kuluttua irtisanomisesta.

Päätöksen tekevä viranhaltija on palvelukokonaisuuden johtaja, joka saa päättää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hallinnassa olevien maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta tai muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään kuuden (6) vuoden ajaksi samoin kuin toistaiseksi, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään kuuden (6) kuukauden kuluttua irtisanomisesta seuraavin perustein:

  • Vuokran määrittely pohjautuu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulloinkin päättämään hinnastoon tai vuokra määräytyy tarjouskilpailun perusteella.

Päätöksen tekevä viranhaltija on palvelun päällikkö, joka saa päättää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hallinnassa olevien maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta tai muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään neljän (4) vuoden ajaksi seuraavin perustein:

  • Vuokran määrittely pohjautuu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulloinkin päättämään hinnastoon tai vuokra määräytyy tarjouskilpailun perusteella.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 6 kohdan mukaan:

Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy ne perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää, hallintaoikeutensa puitteissa maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta sekä muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään 10 vuoden ajaksi samoin kuin toistaiseksi, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään kuuden kuukauden kuluttua irtisanomisesta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on 24.4.2018, § 91 päättänyt toimivallan siirtämisestä kulttuuri- ja nuorisopalvelukokonaisuuksien viranhaltijoille vuokralle antamiseen ja muuhun käyttöön luovuttamiseen. Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä 13.6.2018, § 174 kirjastopalvelukokonaisuus on 1.1.2019 alkaen muutettu omaksi palvelukokonaisuudeksi sen ollessa aiemmin osa kulttuuripalvelukokonaisuutta Esityksellä yhtenäistetään toimialan palvelukokonaisuuksien viranhaltijoiden toimivalta vuokralle antamisen ja muun käyttöön luovuttamisen osalta. Viranhaltijoiden toimivaltuusrajat pohjautuvat lautakunnan päätökseen 24.4.2018, § 91 toimivallan siirtämisestä kulttuuri- ja nuorisopalvelukokonaisuuksien osalta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.06.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. hallintojohtaja
Petteri Huurre

Lisätietojen antaja

Pia Rantanen, lakimies, puhelin: 09 310 31576

pia.p.rantanen@hel.fi