Yhtiökokoukset vuonna 2023, Etelä-Hermannin Pysäköinti Oy

HEL 2023-006720
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 78 §

Etelä-Hermannin Pysäköinti Oy:n varsinainen yhtiökokous

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa Etelä-Hermannin Pysäköinti Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa hyväksymään hallituksen päätösesitykset.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia omistaa tai hallita Etelä-Hermannin asemakaava-alueilla olevia pysäköintitiloja ja -tontteja tai -alueita ja harjoittaa pysäköintitoimintaa luovuttamalla autopaikkojen käyttöoikeuksia osakkeenomistajille. Yhtiö voi tarjota autopaikkoja myös ulkopuolisille käyttäjille, mikäli siitä ei aiheudu haittaa yhtiön osakkaille. Ulkopuolisilta perittävien korvausten suuruudesta päättää hallitus. Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, omistamista, vuokrausta ja hallintaa. Yhtiö toimii ympäristöasioissa vastuullisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yhtiö pyrkii toiminnassaan tehokkaaseen ja ympäristöä säästävään energiankäyttöön. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen kaupunkikonsernin yhtiölle asettamat tavoitteet huomioon ottaen.

Yhtiökokous

Etelä-Hermannin Pysäköinti Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 20.6 2023. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen mukaiset varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja yhtiöjärjestyksen muutos.

Yhtiöjärjestystä tulee muuttaa siten, että se vastaa paremmin yhtiön toiminnan tosiasiallista sisältöä. Yhtiö on ns. tavallinen kiinteistöosakeyhtiö, jossa osakkeet eivät oikeuta hallitsemaan autopaikkoja, vaan autopaikkojen käyttöoikeus perustuu yhtiön ja toiminta-alueen kunkin tontin vuokralaisen tai omistajan kanssa allekirjoitettuun pysäköintisopimukseen. Yhtiöjärjestyksen muutos on valmisteltu yhteistyössä kaupungin konserniohjauksen ja BDO Oy:n kanssa. Yhtiöjärjestyksen muutos on kaupungin yhtiöjärjestysmallin mukainen.

Toimivalta

Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää toimiohjeiden antamisesta kaupunkia eri yhteisöissä ja säätiöissä edustavalle kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin silloin, kun kyseessä taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 28.06.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi