Osallistuvan budjetoinnin äänestysikärajan korotus, kaupunginkanslia

HEL 2023-007982
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 442 §

Osallistuvan budjetoinnin äänestysikärajan korotus

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti muuttaa Helsingin osallistuvan budjetoinnin 2023-2024 äänestysikärajaa niin, että äänioikeutettuja ovat kaikki äänestyshetkellä 13 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat, jotka ovat kirjoilla Helsingissä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus hyväksyi 2.5.2023 § 283 Osallistuvan budjetoinnin 2023-2024 toteutuksen periaatteet, joissa äänestysikäraja oli kirjattu edellisten toteutuskierrosten mukaisesti kaikki äänestysvuoden aikana 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset. Äänestäminen tapahtuu digitaalisella omastadi.hel.fi-sivustolla.

Touko- ja kesäkuun aikana tietosuojavaikutusten arvioinnin päivittämisen ja tarkastelun yhteydessä on kuitenkin ilmennyt, että tietosuojan vaikutustenarvioinnissa ei ole huomioitu riittävällä tavalla sitä, mikä on henkilötietojen käsittelyperuste palvelussa ja mitä siitä seuraa.

Henkilötietojen käsittelyperuste omastadi.hel.fi-sivustolla on suostumus, mikä on todettu myös palvelua koskevassa tietosuojaselosteessa.

Tietosuojalain 5 §:n mukaan, kun henkilötietoja käsitellään suostumuksen perusteella ja kyseessä on tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoaminen suoraan lapselle, lapsen henkilötietojen käsittely on lainmukaista, jos lapsi on vähintään 13-vuotias. Alle 13-vuotiaan lapsen henkilötietojen käsittely on lainmukaista vain siinä tapauksessa ja siltä osin kuin lapsen vanhempainvastuunkantaja on antanut siihen suostumuksen tai valtuutuksen. Tämän perusteella alle 13 vuotta täytteiden henkilötietojen käsittely tietosuojalain mukaisesti omastadi.hel.fi-sivustolla ei ole mahdollista ilman vanhempainvastuunkantajien suostumusta. Omastadi.hel.fi-sivuston luonteen ja sähköisen kirjautumisprosessin vuoksi tätä suostumusta ei ole mahdollista saada järjestelmään luotettavasti. Tämän vuoksi osallistuvan budjetoinnin äänestysikärajaa tulee korottaa tietosuojalain edellyttämälle tasolle. Lisäksi alle 13-vuotias ei voi pätevästi kirjautua omastadi.hel.fi-sivustolle, sillä tähän tarvitaan edellä mainittu suostumus henkilötietojen käsittelylle.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 01.07.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Johanna Sinkkonen, Osallisuuspäällikkö, puhelin: 09 310 37914

johanna.sinkkonen@hel.fi