Osallistuvan budjetoinnin 2023–2024 ehdotusten kustannusluokat sekä käytettävissä oleva äänimäärä

HEL 2023-008601
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 36

Osallistuvan budjetoinnin 2023–2024 ehdotusten kustannusluokat sekä käytettävissä oleva äänimäärä

Viestintäjohtaja

Päätös

Viestintäjohtaja päätti Helsingin osallistuvan budjetoinnin ehdotusten suurpiirikohtaiset kustannusluokat liitteen 1 mukaisesti. Lisäksi viestintäjohtaja päätti, että jokaisella äänestäjällä on käytettävissään maksimissaan viisi ääntä.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallitus päätti 2.5.2023 § 283 Osallistuvan budjetoinnin Omastadin 2023–2024 toteutuksen periaatteiden yhteydessä, että ehdotusten arvioinnin yhteydessä käytettävät kustannusluokat määritellään kaupunginkanslian viestintäosastolla ennen osallistuvan budjetoinnin seuraavan kierroksen alkamista ja ne julkaistaan omastadi.hel.fi-sivustolla. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että viestintäjohtaja päättää ennen osallistuvan budjetoinnin käynnistymistä äänestyksen tarkemmasta toteuttamisesta sekä äänimäärästä.

Kustannusluokat

Kaupunkilaisten tekemille osallistuvan budjetoinnin ehdotuksille määritellään ehdotusten arvioinnin yhteydessä kustannusluokka, johon ehdotus sijoittuu etukäteen määritellyistä kustannusluokista. Kustannusluokan määrittelyssä huomioidaan ehdotuksen toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset ja kustannusluokan valinnassa hyödynnetään aikaisempien vastaavien hankkeiden toteutuksen kustannustietoja.

Etukäteen määriteltyjen kustannusluokkien tavoitteena on sujuvoittaa, helpottaa ja nopeuttaa ehdotusten arviointia ja kustannusten määrittelyä. Kustannusluokkien laadinnassa on käytetty taustatietona osallistuvan budjetoinnin edellisten kierrosten ehdotusten kustannuslaskelmia sekä huomioitu luokkien määrittelyssä erityisesti pienempien hankkeiden mahdollisuus edetä äänestykseen.

Lisäksi kustannusluokissa on huomioitu, että toteutusperiaatteiden mukaisesti yksittäisen äänestettävän ehdotuksen kustannukset voivat olla enintään 50 % suurpiirialueen kokonaisbudjetista. Tästä johtuen jokaiselle suurpiirille on laadittu yhdenmukainen kustannusluokkarakenne, jonka korkeimmassa luokassa on huomioitu alueen ehdotuksen maksimibudjetti. Kustannusluokat jokaisella suurpiirillä ovat saman periaatteen mukaisia, mutta maksimikustannuksen suuruus vaihtelee suurpiirin määrärahan mukaisesti. Suurpiirikohtaiset kustannusluokat ovat kuvattu liitteessä 1. Osallistuvan budjetoinnin Omastadin ehdotusten kustannusluokat suuripiirialueittain

Toteutusperiaatteiden mukaisesti äänestysvaiheessa jokaisen budjettiehdotuksen budjetti on kustannusluokan korkein arvo ja ehdotuksen sijoitus äänestyksessä määräytyy tämän mukaan. Tällä varmistetaan alueen budjettimäärärahan riittävyys äänestystuloksessa.

Äänimäärä

Osallistuvan budjetoinnin äänestysvaihe toteutetaan kaupunginhallituksen päättämien osallistuvan budjetoinnin toteutusperiaatteiden mukaisesti siten, että äänestäjällä on käytössään tietty äänimäärä, jonka hän voi jakaa alueen budjettiehdotusten kesken haluamallaan tavalla. Äänestyksessä äänestäjän käytössä olevan äänimäärän tulee olla sellainen, että se antaa mahdollisuuden äänestää useita erilaisia ehdotuksia. Tällä varmistetaan äänien jakautuminen erilaisten ja eri suuruisten ehdotusten välille sekä tuetaan myös kustannusluokaltaan pienempien ehdotusten mahdollisuutta saada kannatusta. Lisäksi käytössä olevan äänimäärän osalta on huomioitu, että se on kaikille kaupunkilaisille helposti hahmotettava ja riittävän rajattu, jotta äänestäminen on helppoa.

Aiemmilla kierroksilla osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä annettiin suurpiirialueen ehdotuksille keskimäärin 3,5 ääntä äänestäjää kohden ja koko Helsingin alueelle sijoittuville ehdotuksille 7,5 ääntä äänestäjää kohden.

Näihin perustuen osallistuvan budjetoinnin toteutuksessa vuosina 2023–2024 jokaisella äänestäjällä on käytettävissään viisi (5) ääntä. Osallistuvan budjetoinnin toteutusperiaatteissa todetaan, että osan äänistä äänestäjä voi jättää käyttämättä ja yhdelle ehdotukselle voi antaa vain yhden äänen.

Päätös tullut nähtäväksi 26.06.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Johanna Sinkkonen, Osallisuuspäällikkö, puhelin: 09 310 37914

johanna.sinkkonen@hel.fi

Päättäjä

Liisa Kivelä
viestintäjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Osallistuvan budjetoinnin ehdotusten kustannusluokat suuripiirialueittain

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.