Palkan takaisinperintä, pelastustoimi

HEL 2023-009018
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 3

Palkan takaisinperintä

Pelastusjohtaja

Päätös

Pelastusjohtaja päätti periä

**********

takaisin tälle perusteetta maksettua palkkaa euroa 1391,69 (brutto).

Työnantajan vallitsevan linjan mukaisesti virheellisesti maksetut palkkaedut peritään takaisin. Vallitseva käytäntö ja virheellisen palkkaedun määrä huomioiden takaisinperintää ei ole pidettävän kohtuuttomana.

Päätöksen perustelut

Palkanmaksujärjestelmä Sarastia on maksanut oppisopimuskouluttajan palkkiota (137€/kk) tuplana, kahdella eri palkkalajilla; sekä kiinteänä lisänä että oppisopimuskouluttajan palkkiona ajalta 1.4.-30.11.2022. Kiinteä lisä on lisäksi korottanut varsinaista palkkaa sekä kokonaiskorvauksen määrää.

Palkka on maksettu perusteettomasti ja perittävä summa on 1391,69 euroa (brutto), josta vähennetään vuonna 2022 palkasta perityt eläkemaksut ja työttömyysvakuutusmaksut. Perittäväksi summaksi jää 1271,31 euroa (brutto).

Kunnallisen viranhaltijalain 56 §:n mukaan aiheettomasti maksettu palkka saadaan periä takaisin. Työnantaja voi luopua takaisinperinnästä joko kokonaan tai osittain, jos takaisinperintää on olosuhteet huomioon ottaen pidettävä kohtuuttomana tai jos aiheettomasti maksettu määrä on vähäinen.

Asianomaiselle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi. Asianosainen on pyytänyt, että hänelle laaditaan kohtuullinen takaisinmaksusuunnitelma. Pelastuslaitos puoltaa maksusuunnitelman laatimista.

Päätös tullut nähtäväksi 07.07.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Jari Korkiamäki, pelastusjohtaja vs., puhelin: 09 310 30060

jari.korkiamaki@hel.fi

Päättäjä

Jari Korkiamäki
pelastusjohtaja