Suunnitelma työvoimapalvelujen järjestämiseksi vuoden 2025 alusta

HEL 2023-010168
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 28 §

Helsingin kaupungin suunnitelma työvoimapalveluiden järjestämiseksi

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto hyväksyi Helsingin kaupungin suunnitelman työvoimapalveluiden järjestämiseksi. (Liite 1).

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli työllisyysjohtaja Annukka Sorjonen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Asian vireilletulo ja tausta

Työllisyydenhoidon kokonaisvastuun saaminen on ollut Helsingin pitkäaikainen edunvalvontatavoite. Helsingin kaupunki on valmistautunut työllisyydenhoidon järjestämisvastuun pysyvään siirtoon osallistumalla 1.3.2021–31.12.2024 toteutettavaan, vielä käynnissä olevaan työllisyyden kuntakokeiluun. Kuntakokeilu on ollut askel suuntaan, jossa yhden kokonaisvastuullisen toimijan tarjottaviksi kootaan poikkihallinnollisesti työllisyyttä edistävät palvelut, yhdistetään toimijoiden resurssit, vähennetään päällekkäisen työn määrää sekä varmistetaan asiakkaiden palveluketjujen katkeamattomuus.

Julkisten työvoimapalveluiden kuntapohjaista uudelleen järjestämistä koskeva lainsäädäntö hyväksyttiin 23.3.2023 (HE 207/2022 vp; EV 332/2022 vp). Järjestämistä koskeva lainsäädäntö edellyttää, että järjestämisvastuun vastaanottoa valmistelevat kunnat ilmoittavat järjestämisvastuuta koskevista ratkaisuistaan ja suuntaviivoistaan 31.10.2023 mennessä työ- ja elinkeinoministeriölle (jäljempänä TEM).

Puheena olevaan ilmoituskokonaisuuteen sisältyy ensinnäkin ratkaisu työvoimapalveluiden järjestämisestä yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa. Palvelut yksin järjestävä kunta toimittaa TEM:lle asiasta päätöksen ja yhdessä järjestävät kunnat vastuukuntamallin tai kuntayhtymän perustamisen edellyttämän sopimuksen. Samassa yhteydessä TEM:lle toimitetaan suunnitelma työvoimapalveluiden järjestämiseksi (jäljempänä järjestämissuunnitelma) sekä ilmoitus toimitilojen vastaanottamisesta. Määräaika ilmoituskokonaisuuden toimittamiselle on sidottu kahden viikon päähän järjestämistä koskevan päätöksen tai sopimuksen tekemisestä.

TEM:lle toimitettavaan ilmoituskokonaisuuteen liittyvien asiakirjojen on oltava kunnan toimivaltaisten elinten hyväksymiä. Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto on toimivaltainen hyväksymään työvoimapalveluiden järjestämissuunnitelman (ks. tarkemmin toimivaltaa koskevasta kappaleesta).

Helsingin kaupungin suunnitelma työvoimapalveluiden järjestämiseksi

Järjestämissuunnitelman tarkoituksena on auttaa kuntia tunnistamaan työvoimapalveluiden järjestämiseen liittyvät olennaiset kysymykset ja teemat jo työllisyysalueiden muodostamisvaiheessa. Sen tarkoituksena on myös auttaa TEM:ä arvioimaan työllisyysalueiden ja yksittäisten kuntien edellytyksiä suoriutua järjestämisvastuuseen ja palveluiden tarjoamiseen liittyvistä velvoitteistaan.

Järjestämissuunnitelman sisällöstä säädetään tarkemmin työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa (380/2023). Suunnitelmassa on otettava kantaa palveluiden ja tehtävien resursointiin, palvelujen tuottamiseen ja kohdentamiseen, toimipisteverkostoon, yhteistyötahoihin ja -muotoihin sekä eräisiin työmarkkinoita koskeviin rakenteellisiin tekijöihin.

Helsingin kaupunki valmistelee järjestävänsä työvoimapalvelut pääosin itsenäisesti. Kaupunki tulee tuottamaan lakisääteisiä palveluita noin 70 000 henkilöasiakkaalle ja arviolta 5 000 yritysasiakkaalle vuosittain. Työvoimaviranomaisen toimintamenot ovat arvion mukaan noin 200 M€, joka sisältää kaupungin oman palvelutuotannon, ostopalvelut sekä työttömyysturvan kuntaosuuden menot. Resurssi käytetään noin 700 henkilötyövuoden kohdentamiseen tämän järjestämissuunnitelman mukaisesti. Helsingin kaupungin suunnitelma työvoimapalveluiden järjestämiseksi on kokonaisuutena tämän asiakirjan liitteenä 1.

Järjestämissuunnitelman laatimisesta on vastannut kaupunginkanslian elinkeino-osaston työllisyyspalvelut -yksikköön sijoittuva työllisyyspalveluiden TE24-muutosohjelma. Muutosohjelman valmisteluun on osallistettu työllisyyden kuntakokeilua toimeenpaneva henkilöstö. Suunnitelmaa on lisäksi käsitelty yhteistoiminnassa kaupunkitasolla. Suunnitelmaa on käsitelty myös työllisyyspalveluiden johtoryhmässä, elinkeino-osaston johtoryhmässä sekä kansliapäällikön asettamassa kaupungin TE24-ohjausryhmässä, jossa on myös toimialojen edustusta.

Toimivalta

Hallintosäännön 8 luvun 2 §:n mukaan kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päättää työllisyydenhoidon periaatteista sekä seuraa niiden toteutumista. Lisäksi elinkeinojaosto päättää maahanmuuttoa koskevista periaatteista sekä seuraa niiden toteutumista.

Varsinainen päätös julkisten työvoimapalveluiden itsenäisestä järjestämisestä tullaan viemään kaupunginvaltuuston päätettäväksi lokakuussa 2023 (hallintosäännön 7 luku 1 § 1 momentti 1 kohta) ja toimitilojen vastaanottamista koskeva asia kansliapäällikön päätettäväksi syksyllä 2023 (hallintosäännön 12 luku 1 § 2 momentti 3 kohta).

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 20.09.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

elinkeinojohtaja
Marja-Leena Rinkineva

Lisätietojen antaja

Tarja Arkio, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 38739

tarja.arkio@hel.fi

Ville Salo, kehittämispäällikkö, puhelin: 09 310 37498

ville.j.salo@hel.fi

Marlo Puro, johtava lakimies, puhelin: 09 310 34500

marlo.puro@hel.fi