Aamukouluasia, HSL-kuntayhtymää koskeva omistajapoliittinen selvitys
Aamukouluasia: HSL-kuntayhtymää koskeva omistajapoliittinen selvitys
Päätös
Kaupunginhallitus merkitsi saadun selvityksen tiedoksi.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat vs. investointipäällikkö Mikko Keskinen, konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström ja johtava liikenneasiantuntija Lauri Kangas. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Vihreä valtuustoryhmä on 30.3.2022 esittänyt ryhmäaloitteen, jossa esitetään venäläisestä fossiilienergiasta irtautumista. Kaupunginhallitus on kokouksessa 14.11.2022 § 794 päättänyt palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus on samalla edellyttänyt, että käynnistetään kevään 2023 aikana valmistuva HSL-kuntayhtymää koskeva omistajapoliittinen valmistelu, jossa selvitetään ja valmistellaan vaihtoehtoisia tapoja joukkoliikennelippujen hintoihin kohdistuvan korotuspaineen lievittämiseen tai hintojen alentamiseen. Yhtenä vaihtoehtona selvitetään ja valmistellaan kaupungin omaa lisäsubventiota helsinkiläisten joukkoliikennelippuihin. Lisäksi selvitetään kasvavien infrakustannusten vaikutus lipun hintoihin Helsingin osalta ja tapoja jolla infrakustannuksia ei katettaisi lippuhinnoilla sekä kehitetään subventioasteen seurantaa niin, että infran ja käyttötalouden subventiota voidaan seurata erikseen.
Kaupunginhallituksen edellyttämä selvitys on valmisteltu kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston ja kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelupalvelun yhteistyönä ja se on valmistunut 21.6.2023. Selvitys on toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille tiedoksi.
Kokouksessa kuullaan katsaus valmistuneen selvityksen sisällöstä ja sen tuloksia. Asiantuntijoina kokoukseen osallistuvat vs. investointipäällikkö Mikko Keskinen, talousarviopäällikkö Pia Ojavuo, konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström ja johtava liikenneasiantuntija Lauri Kangas.
Pormestari otti 6.8.2021 (§ 73) esittelyynsä kaupunginhallituksen aamukouluiksi kutsutuissa kokouksissa käsiteltävät asiat.
Päätös tullut nähtäväksi 20.09.2023
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251