Sopimus, Pohjoisbaanan (välillä Maaherrantie-Kestinpuisto) ja laitteiden sijoittaminen rautatiealueelle ja rautatiealueella tehtävä työ, Väylävirasto
Helsingin kaupungin ja Väyläviraston välinen sopimus Pohjoisbaanan, välillä Maaherrantie-Kestinpuisto ja siihen liittyvien laitteiden sijoittamisesta rautatiealueelle sekä rautatiealueella tehtävästä työstä
Päätös
Toimialajohtaja päätti allekirjoittaa sopimuksen Pohjoisbaanan välillä Maaherrantie-Kestipuisto ja siihen liittyvien laitteiden sijoittamisesta rautatiealueelle sekä rautatiealueella tehtävästä työstä.
Sopimuksen tarkoituksena on oikeuttaa Helsingin kaupunki rakentamaan Väyläviraston hallinnoimalle rautatiealueelle jalankululle ja polkupyöräilylle tarkoitettu kulkuyhteys ja käyttämään aluetta mainittuun tarkoitukseen. Lisäksi sopimuksessa on sovittu muun muassa muista rautatiealueen käyttämiseen ja siellä työskentelyyn liittyvistä yksityiskohtaisemmista ehdoista siten, etteivät radanpidon ja rautatieliikenteen toimintaedellytykset ja häiriöttömyys vaarannu. Samalla Helsingin kaupunki oikeuttaa Väyläviraston käyttää rakennettavaa kulkuyhteyttä rautatien huoltotienä.
Valmistuttuaan jalankulun ja pyöräilyn yhteys sekä kulkuyhteyttä palvelevat valaisinpylväät ja johdot ovat Helsingin kaupungin omaisuutta ja jäävät Helsingin kaupungin kunnossa- ja puhtaanapitovastuulle.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungissa, Oulunkylän kaupunginosassa, Oulunkylän aseman pohjoispuolella ja Pasila – Riihimäki -rataosan itäpuolella, sijaitsee Väyläviraston hallinnoimalla rautatiealueella radan huoltotie. Helsingin kaupungilla on tarve rakentaa nykyinen radan huoltotie jalankulun ja pyöräilyn laatukäytäväksi (ns. Baanaksi) Maaherrantien ja Kestipuiston välisellä alueella Yleiskaavan baanaverkon mukaiseksi (tullut voimaan 5.12.2018). Alueen katu- ja pyörätiesuunnitelmat on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnassa 28.5.2019.
Helsingin kaupunki rakentaa kustannuksellaan Väyläviraston kanssa tehtävän sopimuksen 3 kohdan mukaiselle noin 2800 m² suuruiselle käyttöoikeusalueelle 91-871-1-2 jalankulku- ja polkupyörätie ja käyttää aluetta mainittuun tarkoitukseen. Lisäksi Helsingin kaupungilla rakentaa rautatiealueelle kulkuyhteyttä palvelevia valaisinpylväitä ja johtoja. Kulkuyhteys ja laitteet toteutetaan sopimuksen liitteenä olevien suunnitelmien mukaisesti.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 4 1 momentin 1 kohdan mukaan kaupunkiympäristön toimialajohtaja käyttää kaupungin puolesta maanomistajan puhevaltaa.
Päätös tullut nähtäväksi 26.09.2023
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Anna Tienvieri, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 20480