Valtuustoaloite, Helsingissä otettava käyttöön ekologinen kompensaatio maankäytön suunnittelussa ja toteutuksessa
V 29.5.2024, Valtuutettu Amanda Pasasen aloite ekologisen kompensaation käyttöönotosta maankäytön suunnittelussa ja toteuttamisessa
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Valtuutettu Amanda Pasanen ja 27 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingissä otettaisiin käyttöön ekologinen kompensaatio maankäytön suunnittelussa ja toteutuksessa.
Aloitteessa todetaan, että luontokatoa tapahtuu ennen näkemättömällä vauhdilla, mikä vaarantaa ekosysteemien toiminnan ja myös ihmisen elämän edellytyksiä. Maailman talousfoorumi on nostanut luontokadon yhdeksi vakavimmista uhkista ihmiskunnan tulevaisuudelle, ja maailman maat ovat yhdessä Montrealin luontokokouksessa sitoutuneet pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä. Myös Suomessa lajien uhanalaistuminen kiihtyy ja luontotyypeistämme lähes puolet arvioidaan uhanalaisiksi ja joka yhdeksäs laji on uhanalainen.
Kaupungeissa tapahtuva luontokato on pinta-alaltaan verrattain pientä, mutta muutokset luonnonympäristöihin ovat usein todella pysyviä ja saattavat kohdistua luontoarvoiltaan arvokkaille alueille, sillä kaupunkien luonto on saanut elää ja kehittyä rauhassa. Kaupungistumisen myötä luontokadon pysäyttäminen kaupungeissa on erityisen haastavaa ja sen torjumiseksi tarvitaan uusia työkaluja. Helsingin on tehtävä kaikissa vaiheissa kaikkensa luonnon säilyttämiseksi.
Ekologinen kompensaatio tarkoittaa luonnolle aiheuttamiemme haittojen hyvitystä luonnolle itselleen. Tämä voi tapahtua esimerkiksi ennallistamalla aiemmin heikennettyjä alueita tai suojelemalla heikennyspaineen alaista luontoa. Ekologisen kompensaation tulee aina olla vasta viimesijainen keino. Kompensaatio on luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa käytetyn lievennyshierarkia periaatteen viimeinen keino. Aina ensisijaisesti on pyrittävä välttämään, toissijaisesti minimoimaan ja viimesijaisesti joko korjaamaan haitat paikan päällä tai hyvittämään luontohaitta ekologisella kompensaatiolla.
Jotta Helsingin on mahdollista saavuttaa luontopositiivisuus omassa toiminnassaan, on luontohaittoja ruvettava hyvittämään ja kompensoimaan. Siksi me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Helsingissä otetaan käyttöön ekologinen kompensaatio osana maankäytön suunnittelua ja toteutusta.
Aloitteesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto.
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto
Helsinki tunnistaa ainutlaatuisen kaupunkiluontonsa erityisyyden ja on tehnyt systemaattisesti työtä sen monimuotoisuuden edistämiseksi kaupungin ensimmäisestä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmasta vuodesta 2008 alkaen. Nykyisessä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmassa 2021 - 2028 (LUMO) asetetaan tavoitteeksi tärkeiden laajojen viheralueiden säilyttäminen ja niiden välisten yhteyksien kehittäminen sekä luontotyyppien ja lajiston turvaaminen. Helsingin kaupunkistrategia 2021 - 2025 painottaa ohjelman kunnianhimoista toimeenpanoa.
Rakentamisen ja luontoarvojen säilyttämisen yhteensovittaminen on haastavaa Helsingin kaltaisessa melko väljästi rakennetussa ja vihreässä kaupungissa. Helsingin maankäytön suunnittelussa noudatetaan lieventämishierarkiaa, eli ensisijaisesti vältetään ja toissijaisesti lievennetään rakentamisesta aiheutuvia haittoja. Joissakin tapauksissa erilaisten tavoitteiden yhteensovittaminen edellyttää rakentamista luontoarvojen kustannuksella. Tällöin voi tulla harkittavaksi ekologisen kompensaation käyttöönotto. Ekologinen kompensaatio eli heikennettävien luontoarvojen parantaminen tai suojelu muualla on keino tilanteissa, joissa kaavoituksen keinoin ei ole pystytty välttämään tai riittävästi lieventämään rakentamisesta luonnon monimuotoisuudelle aiheutettavaa haittaa.
Helsingin ekologisen kompensaation malli on valmistelussa. Kaupunkiympäristölautakunnan joulukuussa 2023 hyväksymissä, kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi esitetyissä ympäristönsuojelun tavoitteissa todetaan ekologisesta kompensaatiosta seuraavaa: ”Rakentamista viheralueille vältetään. Jos kuitenkin joudutaan kaavoittamaan rakentamista viheralueille, se kompensoidaan kaavoituksen ja viheraluesuunnittelun yhteydessä esimerkiksi parantamalla viheralueiden toiminnallisuutta ja ekologista laatua, ennallistamalla luontokohteita tai luomalla uusia lähiviherympäristöjä. Vuoden 2024 aikana Helsinki kokeilee ekologisen kompensaation malleja ja laskentaa ja laajempi malli otetaan käyttöön mahdollisimman nopeasti.”
Kaupungin nykyiset toimet luontohaittojen välttämiseksi ja lieventämiseksi
Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteisiin kuuluvat monien muiden tavoitteiden lisäksi tavoitteet luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymisestä. Maankäytön suunnittelun tulee perustua riittäviin selvityksiin ja luontovaikutusten arviointiin.
Helsingin yleiskaavassa 2016 on tehty luontoselvitysten ja vaikutusten arvioinnin perusteella luontohaittojen välttämistä ja lieventämistä koskevia valintoja. Luontoarvojen heikentämistä vältetään myös tekeillä olevissa osayleiskaavatöissä. Rakentamista on ohjattu luontoarvoiltaan vähemmän arvokkaille alueille. Samaa välttämistä ja lieventämistä tehdään asemakaavoituksessa ja muussa yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Yksittäisten lajien ja elinympäristöjen suojelun lisäksi Helsinki toteuttaa yleiskaavassa 2016 esitettyjä ekologisia metsä-, niitty- ja siniverkostoja. Ekologisten verkostojen tavoitteena on parantaa lajien elinympäristöjen ekologista kytkeytyneisyyttä. Yleiskaavan valmistumisen jälkeen on tehty verkostojen tarkemmat tarkastelut. Niitä voidaan hyödyntää maankäytön ja muun suunnittelun tukena ja verkostojen kehittämistoimenpiteiden pohjana.
Kaavoituksessa luontoarvojen huomioimisen keinovalikoima nojaa nykyisiin toimintatapoihin, joita ovat mm. selvitykset, vaihtoehtoisten ratkaisujen etsiminen, vaikutusten arviointi sekä kaavamerkinnät ja -määräykset, joilla pyritään luontohaittojen välttämiseen, minimointiin ja lieventämiseen kaava- ja vaikutusalueella. Lisäksi rakentamisvaiheessa voidaan vielä lieventää ja ehkäistä syntyneitä luontohaittoja tonttikohtaisen viherkertoimen sekä muiden rakennusjärjestyksen määräyksien avulla, jotka ohjaavat säilyttämään ja istuttamaan monimuotoista kasvillisuutta, rakentamaan viherkattoja ja viivyttämään ja imeyttämään hulevesiä. Kaupunkiympäristön ekologista laatua tulee myös pyrkiä lisäämään myös puistojen ja katujen rakentamisessa ja peruskorjauksissa.
Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamista tehdään myös LUMO-ohjelman kautta. Sen toimenpiteiden edistymistä voi seurata julkisesta LUMO-vahdista (http://lumovahti.hel.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)).
Luontokysymysten huomioiminen maankäytön suunnittelussa on kaupungille tärkeä teema, ja Helsingin tarkastuslautakunta on tehnyt siitä laajan arvioinnin. Vuonna 2023 valmistuneen arvioinnin keskeisenä johtopäätöksenä oli, että kaupunkiympäristön toimiala huomioi asuinalueiden kaavoituksessa tavoitteet luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi pääosin hyvin.
Helsingin ekologisen kompensaation malli
Helsingin kaupungin ekologisen kompensaation mallin valmistelu aloitettiin vuonna 2021 Helsingin osallistuessa Sitran ja Kuntaliiton rahoittamaan No Net Loss City -hankkeeseen, jossa kehitettiin kunnille ekologisen kompensaation toimintamalli. Valmistelua on jatkettu syksyllä 2022 julkaistun yleisen mallin pohjalta Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman BOOST-hankkeen tutkijoiden kanssa. Vuoden 2023 aikana pidetyn työpajasarjan tuloksena on lisätty kaupunkiympäristön toimialan ymmärrystä ekologisen kompensaation mahdollisuuksista ja rajoitteista, kartoitettu Helsingin luontotietojen riittävyyttä ekologisen kompensaation näkökulmasta ja hahmoteltu alustavia vaihtoehtoja Helsingin kaupungin ekologisen kompensaation malliksi.
Toimivan ja tarkoituksenmukaisen ekologisen kompensaation toimintamallin ja ekologisen tilinpidon mallin kehittäminen on yhtenä toimenpiteenä Helsingin LUMO-ohjelmassa. Mallin valmistelu on käynnissä ja tavoitteena on, että se valmistuu päätöksentekoa varten vuonna 2025 ja on käytössä vuonna 2027. Mallin tulee olla tehokas, hyvään ekologiseen tietoperustaan tukeutuva ja tutkitusti luonnon monimuotoisuutta edistävä, prosessina sujuva ja yleisesti hyväksyttävä. Samaan aikaan kehitetään muita luonnon monimuotoisuuden lisäämisen keinoja ja mittareita asemakaavoituksessa ja muissa suunnitelmissa.
Osaaminen, resurssit ja kokeilut
Vapaaehtoiseen ekologiseen kompensaatioon liittyviin kompensaatioselvityksiin ja kompensaatiolaskentaan ollaan muodostamassa pelisääntöjä ja ohjeistusta koko Suomeen. Kompensaatio on muodostumassa osaksi myös yritysten kestävää toimintaa ja toimien hyväksyttävyyttä. Samalla toimien suunnittelua ja vaikutusten arviointia varten on kehitteillä erilaisia laskentamalleja ja työkaluja. Helsingin kaupungin ekologisten kompensaatioiden toteuttaminen vaatii myös asiantuntijaresurssien lisäämistä.
Kaupungin tulee varautua kompensaatiolaskennan kyvykkyyden kasvattamisen lisäksi kompensaatiokohteiden hankkimiseen joko kaupungin omistamista alueista tai yksityisiltä maanomistajilta.
Pilotit jouduttavat hyvien käytäntöjen ja sujuvan toimintatavan suunnittelua ja käyttöönottoa. Helsingin kaupunginhallitus edellytti kokouksessaan 22.3.2021, että Lentoasemankortteleiden kaavojen täytäntöönpanon yhteydessä pilotoidaan ekologisen kompensaation mallia Malmin entisellä lentokenttäalueella.
Kaupunginhallituksen kanta
Esitys on lautakunnan lausunnon mukainen sillä täsmennyksellä, että lausunnossa mainittu asiakirja Helsingin kaupungin ympäristönsuojelun tavoitteet 2040, joka sisältää ympäristönsuojelun vision vuoteen 2040 ja kymmenen keskipitkän aikavälin tavoitetta, hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 11.3.2024 § 154.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan
kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Kaupunginhallitus 06.05.2024 § 270
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Daniel Sazonovin ehdotuksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154
Kaupunkiympäristölautakunta 05.03.2024 § 136
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle:
Helsinki tunnistaa ainutlaatuisen kaupunkiluontonsa erityisyyden ja on tehnyt systemaattisesti työtä sen monimuotoisuuden edistämiseksi kaupungin ensimmäisestä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmasta vuodesta 2008 alkaen. Nykyisessä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmassa 2021 - 2028 (LUMO) asetetaan tavoitteeksi tärkeiden laajojen viheralueiden säilyttäminen ja niiden välisten yhteyksien kehittäminen sekä luontotyyppien ja lajiston turvaaminen. Helsingin kaupunkistrategia 2021 - 2025 painottaa ohjelman kunnianhimoista toimeenpanoa.
Rakentamisen ja luontoarvojen säilyttämisen yhteensovittaminen on haastavaa Helsingin kaltaisessa melko väljästi rakennetussa ja vihreässä kaupungissa. Helsingin maankäytön suunnittelussa noudatetaan lieventämishierarkiaa, eli ensisijaisesti vältetään ja toissijaisesti lievennetään rakentamisesta aiheutuvia haittoja. Joissakin tapauksissa erilaisten tavoitteiden yhteensovittaminen edellyttää rakentamista luontoarvojen kustannuksella. Tällöin voi tulla harkittavaksi ekologisen kompensaation käyttöönotto. Ekologinen kompensaatio eli heikennettävien luontoarvojen parantaminen tai suojelu muualla on keino tilanteissa, joissa kaavoituksen keinoin ei ole pystytty välttämään tai riittävästi lieventämään rakentamisesta luonnon monimuotoisuudelle aiheutettavaa haittaa.
Helsingin ekologisen kompensaation malli on valmistelussa. Kaupunkiympäristölautakunnan joulukuussa 2023 hyväksymissä, kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi esitetyissä ympäristönsuojelun tavoitteissa todetaan ekologisesta kompensaatiosta seuraavaa: ”Rakentamista viheralueille vältetään. Jos kuitenkin joudutaan kaavoittamaan rakentamista viheralueille, se kompensoidaan kaavoituksen ja viheraluesuunnittelun yhteydessä esimerkiksi parantamalla viheralueiden toiminnallisuutta ja ekologista laatua, ennallistamalla luontokohteita tai luomalla uusia lähiviherympäristöjä. Vuoden 2024 aikana Helsinki kokeilee ekologisen kompensaation malleja ja laskentaa ja laajempi malli otetaan käyttöön mahdollisimman nopeasti.”
Kaupungin nykyiset toimet luontohaittojen välttämiseksi ja lieventämiseksi
Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteisiin kuuluvat monien muiden tavoitteiden lisäksi tavoitteet luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymisestä. Maankäytön suunnittelun tulee perustua riittäviin selvityksiin ja luontovaikutusten arviointiin.
Helsingin yleiskaavassa 2016 on tehty luontoselvitysten ja vaikutusten arvioinnin perusteella luontohaittojen välttämistä ja lieventämistä koskevia valintoja. Luontoarvojen heikentämistä vältetään myös tekeillä olevissa osayleiskaavatöissä. Rakentamista on ohjattu luontoarvoiltaan vähemmän arvokkaille alueille. Samaa välttämistä ja lieventämistä tehdään asemakaavoituksessa ja muussa yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Yksittäisten lajien ja elinympäristöjen suojelun lisäksi Helsinki toteuttaa yleiskaavassa 2016 esitettyjä ekologisia metsä-, niitty- ja siniverkostoja. Ekologisten verkostojen tavoitteena on parantaa lajien elinympäristöjen ekologista kytkeytyneisyyttä. Yleiskaavan valmistumisen jälkeen on tehty verkostojen tarkemmat tarkastelut. Niitä voidaan hyödyntää maankäytön ja muun suunnittelun tukena ja verkostojen kehittämistoimenpiteiden pohjana.
Kaavoituksessa luontoarvojen huomioimisen keinovalikoima nojaa nykyisiin toimintatapoihin, joita ovat mm. selvitykset, vaihtoehtoisten ratkaisujen etsiminen, vaikutusten arviointi sekä kaavamerkinnät ja -määräykset, joilla pyritään luontohaittojen välttämiseen, minimointiin ja lieventämiseen kaava- ja vaikutusalueella. Lisäksi rakentamisvaiheessa voidaan vielä lieventää ja ehkäistä syntyneitä luontohaittoja tonttikohtaisen viherkertoimen sekä muiden rakennusjärjestyksen määräyksien avulla, jotka ohjaavat säilyttämään ja istuttamaan monimuotoista kasvillisuutta, rakentamaan viherkattoja ja viivyttämään ja imeyttämään hulevesiä. Kaupunkiympäristön ekologista laatua tulee myös pyrkiä lisäämään myös puistojen ja katujen rakentamisessa ja peruskorjauksissa.
Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamista tehdään myös LUMO-ohjelman kautta. Sen toimenpiteiden edistymistä voi seurata julkisesta LUMO-vahdista (http://lumovahti.hel.fi).
Luontokysymysten huomioiminen maankäytön suunnittelussa on kaupungille tärkeä teema, ja Helsingin tarkastuslautakunta on tehnyt siitä laajan arvioinnin. Vuonna 2023 valmistuneen arvioinnin keskeisenä johtopäätöksenä oli, että kaupunkiympäristön toimiala huomioi asuinalueiden kaavoituksessa tavoitteet luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi pääosin hyvin.
Helsingin ekologisen kompensaation malli
Helsingin kaupungin ekologisen kompensaation mallin valmistelu aloitettiin vuonna 2021 Helsingin osallistuessa Sitran ja Kuntaliiton rahoittamaan No Net Loss City -hankkeeseen, jossa kehitettiin kunnille ekologisen kompensaation toimintamalli. Valmistelua on jatkettu syksyllä 2022 julkaistun yleisen mallin pohjalta Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman BOOST-hankkeen tutkijoiden kanssa. Vuoden 2023 aikana pidetyn työpajasarjan tuloksena on lisätty kaupunkiympäristön toimialan ymmärrystä ekologisen kompensaation mahdollisuuksista ja rajoitteista, kartoitettu Helsingin luontotietojen riittävyyttä ekologisen kompensaation näkökulmasta ja hahmoteltu alustavia vaihtoehtoja Helsingin kaupungin ekologisen kompensaation malliksi.
Toimivan ja tarkoituksenmukaisen ekologisen kompensaation toimintamallin ja ekologisen tilinpidon mallin kehittäminen on yhtenä toimenpiteenä Helsingin LUMO-ohjelmassa. Mallin valmistelu on käynnissä ja tavoitteena on, että se valmistuu päätöksentekoa varten vuonna 2025 ja on käytössä vuonna 2027. Mallin tulee olla tehokas, hyvään ekologiseen tietoperustaan tukeutuva ja tutkitusti luonnon monimuotoisuutta edistävä, prosessina sujuva ja yleisesti hyväksyttävä. Samaan aikaan kehitetään muita luonnon monimuotoisuuden lisäämisen keinoja ja mittareita asemakaavoituksessa ja muissa suunnitelmissa.
Osaaminen, resurssit ja kokeilut
Vapaaehtoiseen ekologiseen kompensaatioon liittyviin kompensaatioselvityksiin ja kompensaatiolaskentaan ollaan muodostamassa pelisääntöjä ja ohjeistusta koko Suomeen. Kompensaatio on muodostumassa osaksi myös yritysten kestävää toimintaa ja toimien hyväksyttävyyttä. Samalla toimien suunnittelua ja vaikutusten arviointia varten on kehitteillä erilaisia laskentamalleja ja työkaluja. Helsingin kaupungin ekologisten kompensaatioiden toteuttaminen vaatii myös asiantuntijaresurssien lisäämistä.
Kaupungin tulee varautua kompensaatiolaskennan kyvykkyyden kasvattamisen lisäksi kompensaatiokohteiden hankkimiseen joko kaupungin omistamista alueista tai yksityisiltä maanomistajilta.
Pilotit jouduttavat hyvien käytäntöjen ja sujuvan toimintatavan suunnittelua ja käyttöönottoa. Helsingin kaupunginhallitus edellytti kokouksessaan 22.3.2021, että Lentoasemankortteleiden kaavojen täytäntöönpanon yhteydessä pilotoidaan ekologisen kompensaation mallia Malmin entisellä lentokenttäalueella.
Lautakunnalle esitellään vuoden 2024 lopussa vuoden aikana toteutettuja ekologisen kompensaation pilotteja ja niistä saatuja suuntaviivoja kompensaatiomallin kehittämisessä.
Käsittely
Vastaehdotus:
Anni Sinnemäki: Lisätään lausuntoehdotukseen: "Lautakunnalle esitellään vuoden 2024 lopussa vuoden aikana toteutettuja ekologisen kompensaation pilotteja ja niistä saatuja suuntaviivoja kompensaatiomallin kehittämisessä."
Kannattaja: Katri Penttinen
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Anni Sinnemäen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.
27.02.2024 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Pasi Rajala, yleiskaavapäällikkö, puhelin: 09 310 20417
Laura Walin, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 33250
Heikki Salmikivi, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37483
Jouni Heinänen, yksikön päällikkö, puhelin: 040 679 5965
Tuomas Hakala, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37205
Kaisa Jama, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 22980
Sami Haapanen, tonttipäällikkö, puhelin: 09 310 36437
Päätös tullut nähtäväksi 17.05.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja