Sähköautojen latauspaikkojen tarkistaminen Vellamonkadulla ja Merikadulla
Sähköautojen latauspisteiden tarkistaminen Vellamonkadulla ja Merikadulla
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan sähköautojen latauspisteet piirustuksen 7519 mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Kaupunki on tehnyt vuokrapäätöksen Helen Oy:n kanssa 1.7.2022 koskien sähköautojen lataustoimintaa kaupungin omistamilla yleisillä alueilla. Kaupunki luovuttaa lataustoiminnan vaatiman maa-alan käyttöoikeuden toimijalle. Sopimus kattaa 56 latausasemaa, joista kahdeksan on taksien latausasemia. Latausasemat on valittu vuonna 2021 laaditusta sähköautojen latausasemien yleissuunnitelmasta. Yleissuunnitelmaa on tarkennettu vuoden 2022 aikana. Kaupunki tekee latausasemille tarvittavat liikennejärjestelypäätökset ja vastaa latausasemien yhteyteen sijoitettavista liikennemerkeistä ja niiden kustannuksista.
Sähköautojen latauspisteiden toteutuksen yhteydessä on havaittu muutostarpeita Merikadun ja Vellamonkadun latausasemille. Merikadulla latauslaitteiden sijoittumisesta kaupunkikuvaan on tullut asukkailta palautetta, jonka perusteella paikkojen ja latauslaitteiden sijoittelua on tarkennettu yhteistyössä Helenin kanssa. Latauslaitteiden sijoittelussa huomioidaan paremmin julkisivun kulkuaukot ja ikkunat, ja nykyään julkisivun edessä sijaitsevat kaksi jakokaappia sijoitetaan Merikadun eteläpuolelle. Vellamonkadun ja Merikadun latausasemien suuren käyttöasteen vuoksi latausasemia laajennetaan kumpaakin kahdella latauspisteellä tarjonnan lisäämiseksi.
Piirustuksella 7519 korvataan lksp 11.11.2022 § 83 päätöksen mukainen piirustus 7344 Merikadun ja Vellamonkadun osalta.
Päätös on Helsingin kaupunkistrategian mukainen, sillä sen tavoitteena on vahvistaa sähköautoiluinfraa ja vähentää polttomoottoriautojen määrää kaupunkialueella.
Asiassa on tehty yhteistyötä Helen Oy:n kanssa.
Kustannusennuste
Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 20 000 euroa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Päätös tullut nähtäväksi 13.10.2023
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Noora Schalin, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 34889