Valtuustoaloite, Hanasaaren hiilivoimalan säilyttäminen energiantuotannossa
Valtuutettu Juhani Strandénin aloite Hanasaaren hiilivoimalan säilyttämisestä energiantuotannossa
Esitys
Kaupunginhallitus katsoi valtuutettu Juhani Strandénin aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esitys on ehdotuksen mukainen.
Valtuutettu Juhani Strandén ja 14 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Hanasaaren hiilivoimala tulee säilyttää energiantuotannossa jatkossakin, eikä toimintoja tule ajaa alas
vuoden 2023 aikana. Aloite on liitteenä 1.
Aloite käsitellään hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaisesti kaupunginhallituksessa.
Kaupunginhallitus toteaa, että Hanasaaren hiilivoimalasta vastaa Helen Oy. Helen Oy:ltä on pyydetty aloitteeseen liittyen lausunto, joka on liitteenä 2.
Helen Oy:n lausunnossa todetaan että yhtiö on sulkenut Hanasaaren kivihiilellä toimivan yhteistuotantolaitoksen Helsingin kaupungin tahtotilan mukaisesti 1. huhtikuuta 2023. Hanasaaren kivihiilivoimala oli mahdollista sulkea, koska Helen oli toteuttanut mittavan investointiohjelman Hanasaaren kivihiilituotannon korvaamiseksi Helsingin lämmöntuotannossa. Fossiilisen energiatuotannon kasvaneet päästöoikeuksien, polttoaineiden ja energian hankinnan kustannukset olivat tehneet Hanasaaren kivihiilituotannosta taloudellisesti kannattamatonta, joten siirtyminen uuteen puhtaampaan energiatuotantoon on myös lämmitysasiakkaiden kannalta kannattavampi vaihtoehto kuin fossiilisen kivihiilituotannon jatkaminen Hanasaaressa.
Hanasaaren kivihiilituotannon lopettaminen tukee myös Helsingin kaupungin päästövähennystavoitteita. Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisen myötä Helenin hiilidioksidipäästöt putoavat 40 prosenttia ja Helsingin päästöt 20 prosenttia. Vaikutukset eivät ole mitättömät valtakunnallisellakaan tasolla, sillä Hanasaari on Helen Oy:n mukaan tuottanut viime vuosina noin kaksi prosenttia koko Suomen päästöistä.
Hanasaaren kivihiilivoimalan sulkemisen jälkeen voimalan toiminnot ajettiin alas keväällä 2023 ja Helen Oy aloitti voimalan purkutyöt. Purkutyöt ovat jo edenneet siihen pisteeseen, että laitoksen tuotantokäyttö ei ole enää mahdollista. Helen Oy on sopinut Helsingin kaupungin ja kaupunginmuseon kanssa alueen purkamisen yksityiskohdista ja kaupunki on antanut purkuluvan voimalalle. Kaupungin oma valmisteleva työ alueen jatkokäytöstä on vielä kesken. Helen Oy jatkaa alueella energiatuotantoa rajatummalla Hanasaaren energiakorttelin alueella.
Helen Oy:n lausunnon mukaisesti yhtiö on päättänyt kivihiilituotannon paitsi ympäristö myös taloudellisista syistä tilanteessa, jossa vaihtoehtoinen tuotanto on kaukolämpöasiakkaiden kustannusten kannalta kannattavampaa kuin kivihiilen käytön jatkaminen. Kivihiileen perustuva sähkön ja lämmön yhteistuotanto ei ole taloudellisesti kannattavaa nykyisessä toimintaympäristössä.
Toimivalta
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu. Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi. Kaupunginhallituksen vastattavaksi jää myös aloite, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua.
Päätös tullut nähtäväksi 11.05.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Patrick Wahlman, Konsernianalyytikko, puhelin: 09 310 33714