Hankinta, liikunnan pysäköintialueet, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2023-014513
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 31 §

Pysäköinninvalvonnan hankinta käyttöoikeussopimuksena

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti

A Hyväksyä pysäköinninvalvonnan hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia sekä

B Oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan liikuntajohtajan
– tekemään hankinnasta päätöksen
– päättämään optiokauden käyttöönotosta
– allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli hankinta-asiantuntija Niina Lammi. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Nina Suomalainen: Korvataan kappale 2 kappaleella:

A Hyväksyä pysäköinninvalvonnan hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot siten, että Pirkkolan ja Paloheinän liikuntapuiston pysäköintialueista ei tehdä maksullisia, sekä oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia

Kannattaja: Teija Makkonen

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Nina Suomalaisen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 10
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Titta Hiltunen, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Kimmo Niemelä, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuomi-Nikula

Ei-äänet: 3
Teija Makkonen, Dani Niskanen, Nina Suomalainen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 3.

Katso äänestystulos taulukkona

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Esittelijä on muokannut liitteitä 1 ja 2 pöydällepanon aikana.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 11.1.2022, § 3 muuttaa valmistelukäytäntöä siten, että kaikki yli 500 000 euron hankinnat tuodaan lautakunnan käsittelyyn jo hankinnan käynnistämisvaiheessa, jotta lautakunta voi nykyistä vahvemmin ohjata ja valvoa hankintojen kriteereitä.

Hankinnan kohde

Kumpulan maauimalan sekä Käpylän, Meilahden, Paloheinän ja Pirkkolan liikuntapuiston pysäköintialueista tulee maksullisia vuoden 2024 aikana.

Hankinnan kohteena on pysäköinninvalvonnan hankinta Helsingin kaupungin kohteisiin tarjouspyyntöasiakirjoista tarkemmin ilmenevällä tavalla.

Hankittava palvelu muodostuu seuraavista tehtävistä: Palveluntuottaja hoitaa pysäköintialueen maksullisen pysäköinnin, pysäköinninvalvonnan, niihin liittyvän maksuliikenteen ja yksityisoikeudellisten valvontamaksujen määräämisen. Pysäköinninvalvontaan sisältyy maksullisten paikkojen pysäköinnin valvonta, pelastusteiden valvonta, erillisillä pysäköintitunnuksilla tapahtuvan pysäköinnin valvonta ja merkittyjen paikkojen ulkopuolisten alueiden pysäköinnin valvonta. Lisäksi palveluntuottajan tehtävänä on pysäköinnistä aiheutuneiden reklamaatioiden käsittely, pysäköinti- ja valvontamaksujen perintä ja sopimuksen mukaiset kuukausittaiset tilitykset pysäköintimaksuista tilaajalle.

Tarjouskilpailu

Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä 26 pykälän mukaisena EU kynnysarvon ylittävänä käyttöoikeussopimuksena. Tarjouspyynnön mukaan tarjouksista valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinnaltaan halvin. Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.

Sopimus

Sopimus palveluista tehdään liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaisesti. Sopimus on suunniteltu aloitettavaksi viimeistään 1.9.2024 ja se on voimassa 30.8.2029 asti.

Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi ovat liitteinä 1–9 (tarjouspyyntö, sopimusluonnos, ESPD ja tietosuoja- ja salassapitoliite sekä kohteiden kuvat).

Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 27.02.2024 § 27

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.03.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 28, 29, 30, 31 (A), 32 ja 33 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 31 § (B).

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen

Lisätietojen antaja

Jyrki Inkinen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87904

jyrki.inkinen@hel.fi

Niina Lammi, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 20573

niina.lammi@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: Hankintalaki (1397/2016) 60 § ja 138 §
2. Salassa pidettävä: Hankintalaki (1397/2016) 60 § ja 138 §
3. Salassa pidettävä: Hankintalaki (1397/2016) 60 § ja 138 §
4. Salassa pidettävä: Hankintalaki (1397/2016) 60 § ja 138 §
5. Salassa pidettävä: Hankintalaki (1397/2016) 60 § ja 138 §
6. Salassa pidettävä: Hankintalaki (1397/2016) 60 § ja 138 §
7. Salassa pidettävä: Hankintalaki (1397/2016) 60 § ja 138 §
8. Salassa pidettävä: Hankintalaki (1397/2016) 60 § ja 138 §
9. Salassa pidettävä: Hankintalaki (1397/2016) 60 § ja 138 §

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.