Valtuustoaloite, puroluonto kuntoon
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Elina Kauppila ym. valtuustoaloitteesta koskien purojen kunnostamista
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Valtuustoaloitteessa esitetään, että myös Helsingissä otetaan käyttöön purotalkkarimalli huolehtimaan Helsingin purojen kunnostamisesta.
Puro- ja jokitalkkari toimintaa on käynnissä Vantaalla sekä Vantaanjoen valuma-alueella. Vantaan kaupunki on palkannut vuodesta 2016 lähtien vuosittain kesäkaudelle kaksi purotalkkaria kolmen kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen. Heidän tehtävänään on ollut muun muassa. talkoiden järjestäminen, uoman tukosten raivaus, purovarsien siivous sekä someviestintä, neuvonta ja opastus. Purotalkkarit ovat vuosittain laatineet loppuraportin suorittamistaan tehtävistä.
Vantaanjoen vesistöalueella jokitalkkaritoimintaa on ollut 2014 lähtien osana Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen (VHVSY) toimintaa. Jokitalkkarit vastaavat Vantaanjoen kalataloudelliseen ja virkistyskäyttöön liittyvien toimenpiteiden suunnittelusta sekä toteutuksesta, kuten kalojen lisääntymisalueiden kunnostuksista, luontopolkujen kunnostuksesta, ympäristökasvatuksesta sekä roskien siivouksesta.
Purotalkkaritoiminta edistäisi myös Helsingissä purojen kunnostamista ja hoitoa, sekä niihin liittyvää asukasyhteistyötä. Vantaalla sekä Vantaanjoen valuma-alueella saadut hyvät kokemukset tukevat samankaltaisen toteutuksen kokeilua myös Helsingissä.
Helsingin purotalkkaritoimintaa voitaisiin lähteä suunnitelmallisesti edistämään yhdessä VHVSY:n kanssa. Helsinki on yhdistyksen jäsen, ja sillä on kokemusta ja näyttöä vastaavan toiminnan toteutuksesta koko Vantaanjoen valuma-alueella.
Laadittavassa purotalkkareiden toimintasuunnitelmassa esitetään tarkempi suunnitelma purotalkkareiden tehtävistä, toiminnan toteutuksesta, sen sijoittumisesta kaupungin toimialoille sekä arvio purotalkkaritoiminnan vaatimasta resursoinnista. Toimintasuunnitelman laatiminen ja toiminnan koordinointi voidaan toteuttaa yhteistyössä ympäristöpalveluiden ja kunnossapitopalveluiden kanssa, mikäli sen toteutukseen osoitetaan tarvittava määräraha talousarviossa 2025. Purotalkkaritoimintaa voidaan Helsingissä edistää, jos kaupunkiympäristöpalveluille saadaan jatkossa siihen kohdistettu vuosittainen rahoitus ja henkilöresurssi.
Purotalkkaritoimintaan tarvitaan henkilöresurssien lisäksi kuljetuskalustoa, sosiaalitiloja henkilöille sekä sopimuksia jätteiden vastaanottajien kanssa. Myös näiden kustannuserien tulee sisältyä purotalkkaritoiminnan kustannuksiin ja palveluntuottajan sopimuksiin.
Toiminnan suunnitteluun ja ohjaukseen tarvitaan purokunnostuksen ja vesistöjen hoidon asiantuntemusta omaavaa henkilöresurssia kaupunkiympäristötoimialalta sekä rahoitus toteutukseen. Toimintaan tarvittaisiin rahoitusta noin 200 000 euroa vuodessa.
Helsinki tunnistaa, että purot ovat tärkeä osa monimuotoista kaupunkiluontoa ja puroympäristöt ovat myös tärkeitä virkistäytymiskohteita. Purot ovat myös osa kaupungin hulevesiverkostoa, jonka toimivuus tulee taata. Hulevesien mukana puroihin kulkeutuu roskia ja erilaisia haitta-aineita. Purojen vedenlaatua heikentävät myös erilaisilta työmailta peräisin olevat työmaavedet.
Kunnossapidon kannalta purot virtaavat haasteellisesti läpi hyvin erilaisten yleisten alueiden sekä tonttien vuoroin avouomina vuoroin putkitettuina. Tiiviissä kaupunkirakenteessa pientenkin kunnostustöiden suunnittelu on tarpeen ja kunnostukset puroilla pitää sovittaa yhteen muun maankäytön ja erilaisten suunnittelu- ja rakentamishankkeiden kanssa.
Lautakunta piti tärkeänä, että ajantasainen luontotieto on kaikkien ympäristön tilaan vaikuttavien toimijoiden käytössä ja kehitti ympäristöpalveluita ja yleiset alueet palveluita tarvittaessa kehittämään prosessejaan riittävän yhteistyön varmistamiseksi.
Helsingin yleisten alueiden kunnossapidon tilaaja-tuottajamallissa yleisten alueiden kunnossapito on joko yksityisillä urakoitsijoilla tai kaupungin sisäisellä tuottajalla rakentamisliikelaitos Staralla. Urakoitsijoiden tehtäviin sisältyy muun puhtaanapidon lisäksi myös purojen puhtaanapitoa. Maastoon jätettyjen isompien jätemäärien ns. luvattomien kaatopaikkojen siivouksia tilataan erikseen puitesopimustoimittajalta.
Purojen tilan parantamiseksi on tehty toimenpiteitä sekä kaupungin, että muiden sidosryhmien toimesta. Kaupungin teettämistä kunnostushankkeista on uusin Haaganpuron alajuoksun padon korvaaminen koskimaisella rakenteella. Osia purouomista on kunnostettu myös puisto- ja katurakentamishankkeiden yhteydessä. Kunnossapidossa on tehty pieniä korjauksia, esimerkiksi poistettu pienempiä nousuesteitä ja korjattu rumpuja. Joitakin erillisiä kunnostushankkeita on tehty myös muiden sidosryhmien kanssa yhteistyössä. Vapaaehtoiset ovat tehneet arvokasta työtä erityisesti uhanalaisen taimenen lisääntymis- ja elinalueiden turvaamiseksi. Yhteisöllisyys ja asukkaiden omaehtoinen osallistuminen oman ympäristönsä hoitoon on myös tärkeää ja lisää puroympäristöjen arvostusta.
Haitallisten vieraslajien poistoa tehdään yleisillä alueilla rakentamishankkeiden yhteydessä, kunnossapidon urakoitsijoiden toimesta ja vapaaehtoisvoimin. Puistokummit tekevät arvokasta työtä vieraslajien torjunnassa sekä alueiden puhtaanapidossa. Kaupunki järjestää myös talkoita usein yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.
Käsittely
Vastaehdotus:
Katri Penttinen: Lisätään lausuntoehdotuksen kappaleen 11 jälkeen omaksi kappaleeksi: "Lautakunta pitää tärkeänä, että ajantasainen luontotieto on kaikkien ympäristön tilaan vaikuttavien toimijoiden käytössä ja kehottaa ympäristöpalveluita ja yleiset alueet palveluita tarvittaessa kehittämään prosessejaan riittävän yhteistyön varmistamiseksi."
Kannattaja: Anni Sinnemäki
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Katri Penttisen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.
Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Valtuustoaloitteessa esitetään, että myös Helsingissä otetaan käyttöön purotalkkarimalli huolehtimaan Helsingin purojen kunnostamisesta.
Puro- ja jokitalkkari toimintaa on käynnissä Vantaalla sekä Vantaanjoen valuma-alueella. Vantaan kaupunki on palkannut vuodesta 2016 lähtien vuosittain kesäkaudelle kaksi purotalkkaria kolmen kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen. Heidän tehtävänään on ollut muun muassa. talkoiden järjestäminen, uoman tukosten raivaus, purovarsien siivous sekä someviestintä, neuvonta ja opastus. Purotalkkarit ovat vuosittain laatineet loppuraportin suorittamistaan tehtävistä.
Vantaanjoen vesistöalueella jokitalkkaritoimintaa on ollut 2014 lähtien osana Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen (VHVSY) toimintaa. Jokitalkkarit vastaavat Vantaanjoen kalataloudelliseen ja virkistyskäyttöön liittyvien toimenpiteiden suunnittelusta sekä toteutuksesta, kuten kalojen lisääntymisalueiden kunnostuksista, luontopolkujen kunnostuksesta, ympäristökasvatuksesta sekä roskien siivouksesta.
Purotalkkaritoiminta edistäisi myös Helsingissä purojen kunnostamista ja hoitoa, sekä niihin liittyvää asukasyhteistyötä. Vantaalla sekä Vantaanjoen valuma-alueella saadut hyvät kokemukset tukevat samankaltaisen toteutuksen kokeilua myös Helsingissä.
Helsingin purotalkkaritoimintaa voitaisiin lähteä suunnitelmallisesti edistämään yhdessä VHVSY:n kanssa. Helsinki on yhdistyksen jäsen, ja sillä on kokemusta ja näyttöä vastaavan toiminnan toteutuksesta koko Vantaanjoen valuma-alueella.
Laadittavassa purotalkkareiden toimintasuunnitelmassa esitetään tarkempi suunnitelma purotalkkareiden tehtävistä, toiminnan toteutuksesta, sen sijoittumisesta kaupungin toimialoille sekä arvio purotalkkaritoiminnan vaatimasta resursoinnista. Toimintasuunnitelman laatiminen ja toiminnan koordinointi voidaan toteuttaa yhteistyössä ympäristöpalveluiden ja kunnossapitopalveluiden kanssa, mikäli sen toteutukseen osoitetaan tarvittava määräraha talousarviossa 2025. Purotalkkaritoimintaa voidaan Helsingissä edistää, jos kaupunkiympäristöpalveluille saadaan jatkossa siihen kohdistettu vuosittainen rahoitus ja henkilöresurssi.
Purotalkkaritoimintaan tarvitaan henkilöresurssien lisäksi kuljetuskalustoa, sosiaalitiloja henkilöille sekä sopimuksia jätteiden vastaanottajien kanssa. Myös näiden kustannuserien tulee sisältyä purotalkkaritoiminnan kustannuksiin ja palveluntuottajan sopimuksiin.
Toiminnan suunnitteluun ja ohjaukseen tarvitaan purokunnostuksen ja vesistöjen hoidon asiantuntemusta omaavaa henkilöresurssia kaupunkiympäristötoimialalta sekä rahoitus toteutukseen. Toimintaan tarvittaisiin rahoitusta noin 200 000 euroa vuodessa.
Helsinki tunnistaa, että purot ovat tärkeä osa monimuotoista kaupunkiluontoa ja puroympäristöt ovat myös tärkeitä virkistäytymiskohteita. Purot ovat myös osa kaupungin hulevesiverkostoa, jonka toimivuus tulee taata. Hulevesien mukana puroihin kulkeutuu roskia ja erilaisia haitta-aineita. Purojen vedenlaatua heikentävät myös erilaisilta työmailta peräisin olevat työmaavedet.
Kunnossapidon kannalta purot virtaavat haasteellisesti läpi hyvin erilaisten yleisten alueiden sekä tonttien vuoroin avouomina vuoroin putkitettuina. Tiiviissä kaupunkirakenteessa pientenkin kunnostustöiden suunnittelu on tarpeen ja kunnostukset puroilla pitää sovittaa yhteen muun maankäytön ja erilaisten suunnittelu- ja rakentamishankkeiden kanssa.
Helsingin yleisten alueiden kunnossapidon tilaaja-tuottajamallissa yleisten alueiden kunnossapito on joko yksityisillä urakoitsijoilla tai kaupungin sisäisellä tuottajalla rakentamisliikelaitos Staralla. Urakoitsijoiden tehtäviin sisältyy muun puhtaanapidon lisäksi myös purojen puhtaanapitoa. Maastoon jätettyjen isompien jätemäärien ns. luvattomien kaatopaikkojen siivouksia tilataan erikseen puitesopimustoimittajalta.
Purojen tilan parantamiseksi on tehty toimenpiteitä sekä kaupungin, että muiden sidosryhmien toimesta. Kaupungin teettämistä kunnostushankkeista on uusin Haaganpuron alajuoksun padon korvaaminen koskimaisella rakenteella. Osia purouomista on kunnostettu myös puisto- ja katurakentamishankkeiden yhteydessä. Kunnossapidossa on tehty pieniä korjauksia, esimerkiksi poistettu pienempiä nousuesteitä ja korjattu rumpuja. Joitakin erillisiä kunnostushankkeita on tehty myös muiden sidosryhmien kanssa yhteistyössä. Vapaaehtoiset ovat tehneet arvokasta työtä erityisesti uhanalaisen taimenen lisääntymis- ja elinalueiden turvaamiseksi. Yhteisöllisyys ja asukkaiden omaehtoinen osallistuminen oman ympäristönsä hoitoon on myös tärkeää ja lisää puroympäristöjen arvostusta.
Haitallisten vieraslajien poistoa tehdään yleisillä alueilla rakentamishankkeiden yhteydessä, kunnossapidon urakoitsijoiden toimesta ja vapaaehtoisvoimin. Puistokummit tekevät arvokasta työtä vieraslajien torjunnassa sekä alueiden puhtaanapidossa. Kaupunki järjestää myös talkoita usein yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.
Valtuustoaloite
Valtuutettu Elina Kauppila ja 24 muuta valtuutettua ovat tehneet 15.11.2023 seuraavan valtuustoaloitteen:
"Puroluonto kuntoon!
Purot ovat tärkeä osa monimuotoista kaupunkiluontoa. Purot kuten Longinoja, Mätäjoki ja Konalanoja ovat paitsi itsessään arvokkaita keitaita, myös tärkeitä virkistäytymiskohteita kaupunkilaisille. Niitä on aikoinaan muokattu kovalla kädellä ja ne kärsivät huonon kunnon lisäksi edelleen myös jätevesistä ja roskaamisesta.
Lukuisat eläinlajit koskikarasta erittäin uhanalaiseen meritaimeneen, saukkoon ja jokirapuun hyötyvät virtavesien ennallistamis- ja kunnostamistyöstä. Kunnostetuista puroista löytyy tutkitusti monimuotoisempaa lajikirjoa ja siten työ tukee myös kaupungin monimuotoisuustavoitteita. Tällä hetkellä työ on kuitenkin kokonaan vapaaehtoisten harteilla.
Vantaalla on jo seitsemänä kesänä palkattu kaksi henkilöä purotalkkareiksi. He kunnostavat virtavesiä, huoltavat vaelluskalojen kutualueita, poistavat vaellusesteitä, havainnoivat lajeja, järjestävät talkoita, valvovat ja raportoivat virtavesiä vaanivista uhkista ympäristökeskukselle ja torjuvat haitallisia vieraslajeja. Purotalkkarit tekevät myös yhteistyötä järjestöjen ja asukkaiden kanssa. Helsingin kaupungin ympäristöjohtajan mukaan purotalkkaritoiminta olisi myös Helsingille hyödyllistä.
Me allekirjoittaneet valtuutetut vaadimme, että myös Helsingissä otetaan käyttöön purotalkkarimalli huolehtimaan Helsingin purojen kunnostamisesta."
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 28.2.2024 mennessä.
Kaupunginkanslia on myöntänyt lausunnon antamiselle lisäaikaa 12.4.2024 saakka.
Kaupunkiympäristölautakunta 26.03.2024 § 185
Päätös tullut nähtäväksi 24.04.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Päivi Islander, projektipäällikkö: 09 310 38649