Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla liikuntajaostolta viranhaltijalle koskien liikunnan avustuksia 2024

HEL 2023-014698
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 33 §

Liikunnan tapahtuma-, suunnistuskartta- ja starttisavustuspäätösten toimivallan siirtäminen liikuntapalvelupäällikölle vuonna 2024

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti siirtää vuoden 2024 liikunnan tapahtuma-, suunnistuskartta- ja starttiavustuspäätösten toimivallan liikuntapalvelupäällikölle.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin hallintosäännön 17 luvun, § 1 - 3 mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta.

Liikuntapalvelukokonaisuus avustaa liikuntatoimintaa vuosittain noin 8,5 miljoonalla eurolla. Vuonna 2023 liikuntajaosto ositti yhteensä 40 000 euroa suunnistuskartta- ja starttiavustuksiin, 100 000 euroa tapahtuma-avustuksiin. Liikuntajaosto tekee päätöksen vuoden 2024 avustusmäärärahojen osittamisesta alkuvuodesta.

Tapahtuma-avustukset ovat harkinnanvaraisia avustuksia. Tapahtuma-avustuksilla tuetaan yhdistysten, yritysten ja yhteisöjen järjestämiä liikunnallisia tapahtumia, jotka järjestetään Helsingissä.

Suunnistuskartta- ja starttiavustuksia myönnetään liikuntaseuroille päätettyjen kriteerien mukaisesti. Starttiavustusta voidaan myöntää alle yhden vuoden toimineelle tai rekisteröityneille helsinkiläisille liikuntaseuralle. Suunnistuskartta-avustuksella avustetaan seuroja, jotka painattavat Suunnistusliiton karttarekisteriin kuuluvia suunnistus- ja opetuskarttoja.

Edellä mainittujen avustusmuotojen päätösten delegointi liikuntapalvelupäällikölle nopeuttaa avustusten käsittelyä, päätösten tekemistä sekä maksatusta. Startti- ja suunnistuskartta-avustukset maksetaan yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen. Tapahtuma-avustus maksetaan tapahtuman jälkeen, kun selvitys tapahtumasta on toimitettu liikuntapalveluun.

Kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymän Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeen mukaan avustuserän maksamisajankohdan sekä maksettavan avustuserän suuruutta voidaan muuttaa toimialalla asianomaisen toimielimen tai viranhaltijan päätöksellä mahdollisen delegointipäätöksen mukaisesti.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.12.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Lisätietojen antaja

Ritva Oljakka, suunnittelija, puhelin: 09 310 87439

ritva.oljakka@hel.fi