Avustuksen myöntäminen, Iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistäminen 2024, liikuntapalvelukokonaisuus

HEL 2023-014718
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 10 §

Avustus iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämiseksi vuodelle 2024

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti myöntää avustusta iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämiseksi 24 hakijalle 700 000 euroa liitteen 1 mukaisesti. Näistä hakijoista kahdeksalle (8) avustusta myönnetään ehdollisesti kaksivuotisena.

Avustusta ei myönnetty yhdeksälle (9) hakijalle liitteen 2 mukaisesti seuraavilla perusteilla:

A) Hanke ei täytä riittävästi avustukselle asetettuja kriteereitä
B) Hanke ei keskinäisessä vertailussa noussut avustettavaksi

Hylkäysperuste on merkitty liitteessä jokaisen kielteisen päätöksen saaneen kohdalle.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Ohjeet avustuksen saajalle

Avustukset maksetaan yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Avustus on käytettävä hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen. Avustuksen saajan on viipymättä ilmoitettava Helsingin kaupungille avustuksen käyttöön vaikuttavasta merkittävästä muutoksesta.

Avustuksensaaja ei saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Yksivuotisen avustuksen käyttöaika on 1.6.2024–31.5.2025. Avustusta saavilta edellytetään selvitystä avustuksen käytöstä ja sen yhteydessä vaikuttavuudenarviointia. Hankkeiden seurannasta ja raportoinnista annetaan avustusta saaneille hakijoille tarkemmat ohjeet vuoden 2024 aikana.

Mikäli hakijalle on myönnetty avustusta ehdollisesti kaksivuotisena, kaudelle 2024–2025 myönnetty avustus tulee käyttää 31.5.2025 mennessä. Toisen hankekauden avustuksen maksuajankohdasta tiedotetaan avustuksensaajia alkuvuoden 2025 aikana. Kaksivuotista avustusta saaneilta edellytetään väliraportointia hankekausien vaihtuessa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli erityissuunnittelija Janina Kauppinen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Avustus iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämiseen on harkinnanvarainen erillisavustus, joka kohdennetaan helsinkiläisten iäkkäiden ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä tukevaan, liikkumista edistävään toimintaan. Avustusta saivat hakea yhdistys- ja säätiömuotoiset toimijat. Hankekumppaneina voi olla rekisteröimättömiä yhteisöjä, toimintaryhmiä ja ei-helsinkiläisiä toimijoita sekä esimerkiksi yrityksiä.

Hankkeen puitteissa järjestettävän toiminnan tulee olla kaikille avointa ja maksutonta, eikä avustuksella tueta yhdistyksen olemassa olevaa perustoimintaa. Kohderyhmänä toiminnassa tulee olla ensisijaisesti helsinkiläiset kotona asuvat ikäihmiset. Vuonna 2023 avustusta saaneiden ja käynnissä olevien hankkeiden oli mahdollista saada jatkorahoitusta, mikäli tarve jatkuvuudelle oli selkeästi perusteltavissa.

Avustettavien hankkeiden tulee edistää yhtä tai useampaa seuraavista tavoitteista:

  • lähiympäristön ja alueellisten liikkumismahdollisuuksien kehittäminen
  • digitaalisen ja etänä toteutettavan liikkumiseen aktivoivan toiminnan kehittäminen
  • vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen kehittäminen

Avustushakemusten vertailussa ja arvioinnissa painotettiin lisäksi toiminnan saavutettavuutta, ikäihmisten moninaisuuden huomioon ottamista, uudenlaisia kumppanuuksia ja toimintamalleja, yhteistoteuttamista eri tahojen kanssa sekä toiminnan alueellisuutta. Toiminnan alueellisuudessa painotettiin toiminnan toteuttamista kaupungin ikääntyneiden liikuntapalveluiden ”katvealueilla” sekä Helsingin kaupunkiuudistusalueilla.

Vuonna 2024 avustusta oli mahdollista hakea hankkeille 1–2-vuotisena. Kaksivuotista avustusta esitetään niille hakijoille, jotka ovat pystyneet perustelemaan hankehakemuksessa riittävän selkeällä tavalla vuosittaiset tulokset, tuotokset ja niihin liittyvät kustannus- ja rahoitussuunnitelmat. Hankesuunnitelmassa on täytynyt näkyä myös selkeä kehitys toiselle avustettavalle kaudelle. Tämän lisäksi kaksivuotisen avustuksen myöntämiseen on vaikuttanut hankkeen aiempi kesto ja saadut avustukset. Useampivuotisuuden taso on ehdollinen ja riippuu kaupunginhallituksen tähän tarkoitukseen varattavan vuosittaisen määrärahan (2025) suuruudesta.

Avustusta iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämiseen haettiin 9.2.2024 klo 16 mennessä lähettämällä hakemus liitteineen Helsingin kaupungin avustusasioinnin kautta. Avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 33. Kaikkien hankkeiden tarkemmat hankekuvaukset löytyvät liitteiltä 3 (avustettavat hankkeet) ja 4 (ei-avustettavat hankkeet). Avustusta myönnetään hakijoille, joiden hankkeet vastaavat parhaiten haulle asetettuja painopisteitä ja kriteereitä.

Toimivalta ja avustustoimintaa koskevat päätökset

Hallintosäännön 10. luvun 1 §:n 3. momentin 9. kohdan mukaan: Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää valtionperintönä saadun ja toimialalle osoitetun omaisuuden käytöstä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 15.11.2022, § 188 siirtää toimivaltansa päättää ikäihmisten liikkumisen ja kulttuuritoiminnan edistämisen avustuksiin toimialalle saadun valtionperintöomaisuuden käytöstä liikuntajaostolle liikkumisen edistämisen avustuksen osalta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti 7.12.2023, § 28 iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämisen avustuksen tarkemmasta hakuprosessista ja kriteereistä. Ikäihmisten liikkumisen edistämisen avustukseen varattiin vuodelle 2024 käytössä olleesta valtionperintöomaisuudesta enintään 700 000 euroa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen 15.3.2022, § 47 mukaisesti avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Avustusvalmistelussa on otettu huomioon ja avustuksensaajia sitoo kulloinkin voimassa olevan kaupungin avustusten yleisohjeen (kaupunginhallitus 28.10.2019, § 723) lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178). Avustettavissa hankkeissa edistetään Helsingin hyvinvointisuunnitelman 2022–2025 (kaupunginvaltuusto 16.11.2022, § 277) ikäihmisiä koskevien tavoitteiden saavuttamista.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 07.12.2023 § 29

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.04.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Lisätietojen antaja

Janina Kauppinen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 37159

janina.kauppinen@hel.fi