Virantoimitusvelvollisuuden ja tehtävänimikkeen muuttaminen, lastensuojelu ja perhesosiaalityö, sosiaalityöntekijät, vakanssit 083840 ja 023319

HEL 2023-014734
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 240

Kahden sosiaalityöntekijän virantoimitusvelvollisuuden ja tehtävänimikkeen muuttaminen

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja

Päätös

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja päätti muuttaa sosiaalityöntekijöiden ********** 31.10.2023 alkaen ja ********** 27.10.2023 alkaen virantoimitusvelvollisuutta siten, että kyseiset viranhaltijat eivät voi jatkossa tehdä tehtäviä, jotka edellyttävät sosiaalityöntekijän laillistusta. Viranhaltijoille laaditaan uusi tehtävänkuvaus (TVA). Lisäksi toimialajohtaja päätti muuttaa kyseisten viranhaltijoiden tehtävänimikettä siten, että tehtävänimike on jatkossa sosiaaliohjaaja. Muutokset ovat voimassa viranhaltijoiden palvelussuhteiden loppuun asti. Viranhaltijoiden tehtäväkohtaiseen palkkaan ja työaikaan ei tehdä muutoksia.

Päätöksen perustelut

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2004) 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan viranomainen voi varattuaan tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleenjärjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 22.12.2022 § 199 mukaan tehtävänimikkeen voi muuttaa toimialajohtaja.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on antanut 5.4.2023 ohjeen Ammattihenkilölainsäädännön soveltaminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tehtävärakenteiden ja tehtäväjaon toimintamallien kehittämisessä. Ohjeessa on tarkennettu, ketkä ovat kelpoisia toimimaan tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa. Ohjeen mukaan sosiaalityöntekijän ammatissa voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun. Opiskelija toimii ammattiin valmistuneen sosiaalityöntekijän johdon ja valvonnan alaisena.

Toimialalla on otettu tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtäviin henkilöitä, jotka ovat avoimessa yliopistossa suorittaneet sosiaalityön perus- ja aineopinnot ja jotka ovat ennen avoimen yliopiston opintoja suorittaneet sosionomin tai muun sosiaalialalle soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon. Kyseiset henkilöt eivät voi toimia sosiaalityöntekijän ammatissa edes tilapäisesti, minkä vuoksi kyseisten henkilöiden virantoimitusvelvollisuutta ja tehtävänimikettä on muutettava.

Viranhaltijoita on kuultu virantoimitusvelvollisuuden ja tehtävänimikkeen muutoksesta ennen päätöksentekoa.

Päätös tullut nähtäväksi 22.11.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Sari Torres, hr-asiantuntija, puhelin: 09 310 24109

sari.torres@hel.fi

Aulikki Varjo, hr-asiantuntija, puhelin: 09 310 43859

aulikki.varjo@hel.fi

Päättäjä

Juha Jolkkonen
sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja