Sitovat toiminnan tavoitteet vuonna 2023, Helsingin kaupunki

HEL 2023-014811
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 3 §

Rakentamispalveluliikelaitoksen toteutumatta jääneet sitovat toiminnan tavoitteet vuonna 2023

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi rakentamispalveluliikelaitoksen selvityksen toteutumatta jääneistä sitovista toiminnan tavoitteista vuonna 2023 ja lähettää sen tiedoksi kaupunginkansliaan.

Samalla johtokunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallituksen vahvistamien vuoden 2023 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan lauta- tai johtokunnan on annettava selvitys toteutumatta jääneistä sitovista toiminnan tavoitteista siten, että selvitykset voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa ennen tilinpäätöksen allekirjoittamista kaupunginhallituksessa. Selvitykset toteutumatta jääneistä sitovista toiminnan tavoitteista on oltava ohjeen mukaan kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastolla 24.1.2024.

Kaupunginvaltuusto on asettanut talousarviossa 2023 rakentamispalveluliikelaitokselle seuraavat sitovat toiminnalliset tavoitteet, jotka eivät toteutuneet.

Tavoite: Täyssähköautojen osuuden lisääminen henkilöautokannasta

Mittari: Täyssähköautojen osuus on yli 28 % henkilöautokannasta (31.12.2023 tilanne, autot ovat Staran omassa käytössä tai jälleen vuokrattu Helsingin kaupungin toimialoille) (vuonna 2021: 11 %).

Tavoite ei toteutunut, täyssähköautojen osuus oli 24 %.

Jotta tavoite täyttyisi, on latausasemia saatava rakennettua enemmän. Asiakkaat eivät uskalla sitoutua täyssähköajoneuvojen käyttöön, jos heillä ei ole lähellä latausasemaa. Toisaalta kyse on myös uuden teknologian käyttöönotosta ja sen tarvitsemasta ajatustavan muutoksesta. Koska täyssähköauton ajotietokone mukautuu kuljettajien ajotapoihin, niin ajoneuvon ilmoittama toimintamatka voi muuttua ajon aikana ylös- tai alaspäin, jos ajotapa vaihtelee. Lisäksi kuljettajien on vaikeaa hahmottaa ajomatkojensa määrää/kilometrejä ja kuinka paljon voi jättää sähköä "reserviin" ennen kuin auto on ladattava. Suositus on ladata sähköautoa vasta kun sen akun varaustaso on 10–20 prosentin välillä ja ladata akku 80 prosenttiin. Muutos suhtautumisessa ja ajatustavassa tapahtunee seuraavan noin 3–5 vuoden aikana.

Henkilöautojen käyttövoima, kappalemäärä ja prosenttiosuus: bensiini 308 (69 %), diesel 33 (7 %), sähkö 105 (24 %), yhteensä 446.

Tavoite: Henkilöstökyselyn avulla mitattu työnantajan suositteluindeksi paranee

Mittari: Työnantajan suositteluindeksi Fiilari-henkilöstökyselyssä 2023 on >75,8 %.
(Vuonna 2023 tehtävän kaupunkiyhteisen Fiilari-henkilöstökyselyn tulos vastauksessa kysymykseen: Suosittelisitko nykyistä työnantajaasi ystävillesi?)

Tavoite ei toteutunut, suositteluindeksin arvo oli 69 prosenttia. Staran vuoden 2023 työnantajan suositteluindeksin tavoitetaso jäi 69 prosenttiin, vaikka vuoden 2022 tasosta (63,6 %) pystyttiinkin tulosta aktiivisilla toimenpiteillä kohentamaan. Staran arvion mukaan tuloksen jäämiseen tavoiteltua matalammalle tasolla on kaksi pääasiallista syytä: Starassa käynnissä oleva muutostilanne sekä palkanmaksussa ilmenneet laajat ongelmat.

Staran työnantajan suositteluindeksin tavoitetaso (suosittelijoita > 75,8 %) vuodelle 2023 asetettiin Staran kehittämis- ja tuottavuusohjelman mukaisen tavoitetason mukaisesti, vaikka vuoden 2022 Kunta 10 henkilöstökyselyssä suositteluindeksintaso oli jäänyt matalaksi. Kehittämis- ja tuottavuusohjelmaan määritelty tavoitetaso on ohjelmaa edeltäneiden kolmen henkilöstökyselyn (2016, 2018 ja 2020) tulosten keskiarvo ko. mittarista.

Kehittämis- ja tuottavuusohjelma

Kaupunginhallitus päätti 16.11.2020 Helsingin kaupungin teknisten palvelujen palvelustrategisista linjauksista ja vuoden 2024 tavoitetilasta, jonka seurauksena Staran tuotantoon kohdistui supistamispaineita. Tavoitetilan saavuttamiseksi kaupunginhallitus kehotti Staraa valmistelemaan kehittämis- ja tuottavuusohjelman. Kehittämis- ja tuottavuusohjelman valmistelu alkoi Starassa vuoden 2021 alussa, ja sitä toteutetaan vuosina 2021–2024. Stara asetti kehittämis- ja tuottavuusohjelmansa tavoitteet niin, että ne ohjaavat toimintaa kohti vuoden 2024 tavoitetilaa.

Henkilöstön suositteluindeksi oli Starassa ennen kehittämis- ja tuottavuusohjelman käynnistymistä (vuonna 2020) tasolla 78,7 prosenttia. Muutostilanteissa on tyypillistä, että henkilöstö kokee epävarmuutta mm. oman työnsä jatkumisesta ja/tai muuttumisesta epätoivottuun suuntaan. Epävarmuus voi kanavoitua tyytymättömyytenä työnantajaa kohtaan. Kehittämis- ja tuottavuusohjelmaan otettiin mukaan työnantajan suositteluun liittyvä tavoite, jolla pyrittiin siihen, että pitkäkestoisesta, isosta ja haastavasta muutostilanteesta huolimatta Stara pystyisi olemaan edelleen pidetty ja suositeltava työpaikka.

Starassa on panostettu muutoksen johtamiseen ja viestintään systemaattisesti. Koko organisaatiossa on tehty säännöllistä kehittämis- ja tuottavuusohjelman seurantaa niin johtoryhmissä kuin työyksikkökokouksissakin. Käsittelyjen tueksi ja yhdenmukaisen käsittelyn varmistamiseksi on esihenkilöillä ollut käytettävissä keskitetysti laadittua materiaalia. Myös toimitusjohtajan säännölliset tilannekatsausvideot sekä Staran henkilöstölehden Stadin rakentajan kautta välitetty informaatio, ovat olleet suunnattua koko henkilöstölle. Edustuksellisen yhteistoiminnan (henkilöstötoimikunta sekä osastojen tuloskokoukset) lisäksi, Starassa on järjestetty yhteistoimintafoorumin kautta mahdollisuus muutostilannetta koskevan tiedon jakamiseen ja avoimeen keskusteluun tuotannon esihenkilöille sekä henkilöstön edustajille. Kaupunkitekniikan ylläpidon osastolla, johon muutos eniten vaikuttaa, järjestettiin kevään 2023 aikana johdon ja henkilöstöyksikön kanssa yhteistyössä kaikissa tukikohdissa esittelytilaisuudet tulevista aluemuutoksista.

Kattavalla viestinnällä on tavoiteltu ja saavutettu laajasti Staran henkilöstöä. Erilaisin viestinnän keinoin on onnistuttu kasvattamaan tietoisuutta kehittämis- ja tuottavuusohjelman etenemisestä ja vaikutuksista tuotantotoimintaan. Lisäksi esihenkilöille on järjestetty muutosjohtamisen valmennusta ja kollegaryhmiä.

Palkkavirheet

Palkanmaksun ongelmat ovat aiheuttaneet viimeisen parin vuoden aikana erilaisia ongelmia, epävarmuutta ja tyytymättömyyttä suurelle osalle kaupungin työntekijöistä. Mahdollista on, että palkanmaksussa ilmenneet ongelmat ovat vaikuttaneet työnantajan suositteluindeksin kehitykseen kaikilla toimialoilla ja liikelaitoksissa. Fiilari 2023 tuloksista on nähtävissä, että henkilöstön suosittelu on laskenut lähes koko kaupungissa.

Staran henkilöstöä Sarastia-järjestelmästä johtuvat palkkavirheet ovat kohdanneet vuosina 2022 ja 2023 laajasti. Ongelmat ovat koskeneet etenkin tuntipalkkaista henkilöstöä, jota Staran työntekijöistä on suurin osa. Korjauksia virheellisiin palkkoihin on tehty lukuisia kertoja, kuitenkin niin, että suurimmat (yli 800 Staran työntekijää koskevat) korjaukset ovat päästy tekemään vasta joulukuun 2023 lopussa. Tällöin korjattiin mm. keväästä 2022 keskituntiansiolaskennasta puuttuneita palkkalajeja sekä liian pientä yleiskorotusprosenttia. Joulukuun 2023 laajasta korjauksesta huolimatta ongelmia on edelleen. Tietyiltä osin havaittujen palkkavirheiden korjaukset ovat edelleen tammikuussa 2024 kesken ja niiden lopullinen ratkaiseminen menee keväälle. Palkanmaksuongelmien ratkaiseminen on ollut valitettavan hidasta. Staran johto ja henkilöstöyksikkö ovat työskennelleet tiiviisti kaupunginkanslian ja Talpan kanssa, jotta palkkavirheet saataisiin ratkaistua. Palkkavirheiden lopulliseen korjaamiseen ei ole kuitenkaan Staran ollut mahdollista vaikuttaa, vaan korjausten edellyttämät selvitykset on tullut tehdä Talpassa ja toimittaa edelleen Sarastia Oy:lle toteutusta varten. Palkanmaksun virheiden korjaaminen ja palkanmaksun vakauttaminen normaalitilanteeseen ovat välttämättömiä toimia henkilöstön luottamuksen palauttamiseksi.

Sulje

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta 05.12.2023 § 34

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.01.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Timo Martiskainen

Lisätietojen antaja

Simo Aapro, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 76524

simo.aapro@hel.fi