Puistosuunnitelma, Huopalahdenportin alue, Ruskeasuo, nro VIO 6178/1

HEL 2023-014999
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 196 §

Perttelinpuisto, puistosuunnitelma, Ruskeasuo

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteenä 1 olevan Perttelinpuiston puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6178/1.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat tiimipäällikkö Juha Väisänen ja projektinjohtaja Petra Rantalainen. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Lähtökohdat ja tavoitteet

Perttelinpuisto sijaitsee Ruskeasuon (16.) kaupunginosassa. Perttelinpuiston puistosuunnitelma on esitetty piirustuksessa nro VIO 6178/1. Puiston pinta-ala on 980 m².

Suunnittelun lähtökohtana on alueella voimassa oleva asemakaava nro 12591. Huopalahdenportin alueen puistot ja kadut on suunniteltu yhtenä kokonaisuutena.

Puistosuunnitelma on asemakaavan nro 12591 mukainen. Alue on merkitty asemakaavassa puistoksi VP-merkinnällä, ja puistossa on tilavarauksia maanalaisille johdoille, yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatulle raitille nimeltään Perttelinpolku.

Perttelinpuisto sijaitsee asuinalueen keskellä rajautuen lännestä nykyiseen Kytösuontiehen ja idästä Kaarinankadun kolmioaukioon. Puiston pohjoisreunaan rakennetaan pysäköintitalo, jonka puistoon rajautuva seinä on viherseinä. Eteläpuolelle rakennetaan korkeita asuinkerrostaloja.

Perttelinpuiston pääasialliset käyttäjät ovat alueen asukkaat ja liiketilojen työntekijät ja asiakkaat. Puisto toimii tärkeänä kevyen liikenteen kulkuyhteytenä itä-länsisuunnassa.

Perttelinpuiston rakentaminen tapahtuu osana Huopalahdenportin alueen rakentamista.

Puistosuunnitelmalla mahdollistetaan asemakaavan nro 12591mukaisen puiston rakentaminen, ja puistosuunnitelma mahdollistaa asemakaavan toteutumisen kaavan tavoitteiden mukaisesti.

Hyväksyttäväksi esitettävän Perttelinpuiston puistosuunnitelman kanssa samaan aikaan on suunniteltu ja vuorovaikutettu Haaganpuronlehdon, Kurjenmiekanpuiston ja Punamäenlehdon puistosuunnitelmat. Haaganpuronlehdon suunnitelman hyväksyy kaupunkiympäristölautakunta. Kahden jälkimmäisen puiston suunnitelmat hyväksyttiin maankäyttöjohtajan päätöksillä. Samaan aluekokonaisuuteen kuuluvat Mannerheimintien, Kaarinankadun, Kytösuontien, Kaarinantorin, Halikonkujan ja Kurjenmiekankujan katusuunnitelmat.

Suunnitelma

Perttelinpuisto sijaitsee rinteessä, ja tasoero on yli 5 metriä. Nykytilanteeseen verrattuna puiston keskiosaan tulee paljon täyttöä. Puiston alaosaan rakennetaan paalulaatta. Puiston maanpinnan korot muuttuvat täysin eikä nykyistä puustoa ei pystytä säilyttämään. Uusia puita istutetaan ryhmiin istutusalueille. Istutukset ovat monimuotoisia puu-, perenna- ja pensasalueita.

Puistoon tulee länsi-itäsuuntaiseksi kulkuyhteydeksi porras, puiston poikki risteilevä käytävä ja askelkivistä muodostettava oikopolku. Puistokäytävän ja portaiden viereen rakennetaan istuskelumuureja. Puistopolulle asennetaan puiston pollarivalaisimet. Lisäksi portaisiin asennetaan kaidevalaistus. Puistokäytävä on kivituhkapintainen. Portaat ja välitasanteet ovat harmaata luonnonkiveä ja istuskelumuurit harmaata betonia. Portaissa on sulanapitojärjestelmä. Astinkivinä käytetään laakeita maakiviä. Rakennusten reuna-alueet on rajattu kenttäkivillä.

Perttelinpuiston hulevedet ohjataan istutusalueille. Varmistukseksi matalimmissa kohdissa hulevedet johdetaan hulevesiviemäriin, joka liittyy Kytösuontien nykyiseen hulevesiviemäriin.

Perttelinpuiston suunnitteluratkaisut eivät maaston tasoeron takia täytä esteettömyyden perustasoa, jonka vuoksi esteetön kulkuyhteys on Kytösuontien ja Kaarinankadun kautta.

Huopalahdenportin katu- ja puistosuunnitelmissa noudatetaan kaupunginhallituksen päättämää (940 §, 13.12.2021) taiteen prosenttiperiaatetta, jossa taideteoksen kustannukset sisältyvät katu- ja puistoinvestointeihin. Taideteoksen suunnittelua ei ole vielä aloitettu, eikä teosta tämän vuoksi esitetä puistosuunnitelmissa. Taideteos esitetään rakennussuunnitelmissa ja sille haetaan tarvittavat luvat erikseen.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmaselostuksesta nro VIO 6178/1 (liite 1).

Puisto sopeutuu alueella voimassa olevan asemakaavan nro 12591 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys

Kiveyksissä hyödynnetään kierrätyskiviä saatavuuden mukaan. Kasvillisuutta suunniteltaessa on huomioitu lajiston monipuolistaminen sekä pölyttäjät ja linnut. Puistoon istutetaan 14 uutta puuta.

Vuorovaikutus ja yhteistyösopimus

Puistosuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut-kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, DNA Oyj, Telia Finland Oyj, Auris Kaasunjakelu Oy ja Cinia Cloud Oy.

Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä kaupunkiympäristön toimialan Sörnäistenkadun asiakaspalvelupiste Tellingissä ja Helsingin kaupungin internetsivuilla 20.10. - 2.11.2021. Esillä olosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen tiedotettiin alueen talouksiin postitetulla tiedotteella. Tiedotteen saivat myös Ruskeasuo-seura, Pikku Huopalahti-seura, Puoli Kaupunkia -lehti ja Munkin Seutu -lehti

Puistosuunnitelmaehdotus oli nähtävillä 19.1. - 1.2.2022. Suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille, haltioille ja muille osallisille ilmoitettiin tästä yleistiedoksiantona. Lisäksi nähtävillä olosta ilmoitettiin kaupungin verkkosivuilla.

Perttelinpuistosta ei saatu mielipiteitä vuorovaikutuksen aikana. Huopalahdenportin suunnittelukokonaisuuden vuorovaikutus on esitetty liitteessä 3.

Kustannukset ja aikataulu

Perttelinpuiston rakentamisen kustannukset ovat noin 850 000 euroa eli noin 870 euroa/m² (alv. 0 %).

Perttelinpuiston vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 1 500 euroa eli noin 1,5 euroa/m² (alv. 0 %).

Suunnittelualue kuuluu hoitoluokkaan R3 toimintaviheralue.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01 Uudet puistot ja puistojen peruskorjaus.

Puiston rakentaminen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2024 alkaen.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan lautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia. Suunnitelmalla voidaan katsoa olevan erityistä merkitystä ympäristökuvan ja virkistyskäytön kannalta sekä sitä voidaan pitää taloudellisesti merkittävänä.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 §, 62 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus 46 §, 43 §, 42 § 30 §.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 24.04.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Petra Rantalainen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39795

petra.rantalainen@hel.fi