Valtuustoaloite, aloite villien taksien toiminnan sääntelemiseksi Helsingissä

HEL 2023-015763
Asialla on uudempia käsittelyjä
14. / 329 §

Kaupunkiympäristölautakunnan vastaus valtuutettu Eveliina Heinäluoman ym. valtuustoaloitteeseen koskien villien taksien toiminnan sääntelemistä

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Eveliina Heinäluoman ehdotuksesta.

Kaupunkiympäristölautakunta katsoo valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Sulje

Aloitteessa esitetään, että kaupunki selvittää mahdollisuutta tehdä taksipalveluista Rautatieaseman ja muiden keskeisten alueiden taksiasemilla sopimukseen perustuvaa. Aloitteessa esitetään toteutustavaksi selvitettävän liikennemerkin lisäkilpeä, jolla rajataan taksiasemat vain sopimuksen tehneille tai vaihtoehtoisesti kilpailuttamista Helsinki-Vantaan lentokentän tapaan. Kaupunki on valmistellut aloitteen mukaisesti päärautatieaseman Asema-aukion taksiaseman taksipalveluiden kilpailuttamista. Kilpailutuksen periaatteet ovat kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä 4.6.2024.

Asemalla tapahtuva toiminta aiheuttaa yleistä turvattomuuden ja levottomuuden tunnetta ydinkeskustaan ja mahdollisesti myös mainehaittaa. Asema-aukion taksiasema on myös matkailun kannalta merkittävä kohde, koska moni Helsinkiin saapuva matkailija jatkaa matkaansa päärautatieasemalta esimerkiksi majoituskohteeseensa taksilla. Kaupunki on aikaisemmin pyrkinyt ratkaisemaan ongelmatilanteet liikenteen ohjausjärjestelyillä. Näiden valmistelussa ja valvonnan järjestämiseksi kaupunki on tehnyt yhteistyötä mm. poliisin kanssa. Nykyiset järjestelyt ovat kuitenkin osoittautuneet riittämättömiksi.

Ratkaisuna ongelmiin on käynnistetty valmistelu Asema-aukion taksiaseman kilpailutukseksi. Kilpailutuksen kautta Helsingin kaupunki tekee sopimukset kilpailutuksessa valittujen taksiyritysten kanssa, ja vain nämä yritykset voivat käyttää kyseistä taksiasemaa. Esimerkiksi Finavia ja Helsingin satama ovat toteuttaneet vastaavan tyyppisiä kilpailutuksia lentoasemilla ja satamissa. Helsingissä on Helsingin kaupungin katualueella takseille varattuja alueita arviolta 80 kohteessa, ja ne ovat kaikkien taksiluvan saaneiden yritysten käytössä. Taksiaseman kilpailutettu käyttö edellyttää taksiautojen teknistä kulunvalvontaa kyseiselle asemalle, jotta sopimuksen mukainen käyttö myös toteutuu. Taksiasemien tulevaisuutta sekä tarvittavaa taksiasemaverkkoa tullaan tarkastelemaan myöhemmin.

Tavoitteena on, että Asema-aukion kilpailutettu taksitoiminta aloitetaan vuoden 2024 aikana.

Valtuustoaloite

Valtuutettu Eveliina Heinäluoma ja 12 muuta valtuutettua ovat tehneet 13.12.2023 seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: Aloite villien taksien toiminnan sääntelemiseksi Helsingissä

"Mediassa on kerrottu lukuisista lieveilmiöistä, jotka liittyvät niin sanottujen villien taksien toimintaan Helsingissä. Villeillä takseilla tarkoitetaan taksipalvelujen yksittäisiä tarjoajia, jotka eivät toimi minkään taksifirman yhteydessä tai alaisuudessa. Lieveilmiöistä yksi vakavimmista on taksitolppien omiminen ja reviirimäinen jakaminen, jota osa villien taksien kuskeista harjoittaa. Villien taksien kuskit ovat pyrkineet estämään muiden kuskien työnteon kyseisillä tolpilla sekä pahimmillaan jopa uhkailleet muita kuskeja.

Kaupungin tulisi puuttua tähän huolestuttavaan ilmiöön, joka uhkaa sekä taksikuskien vapautta harjoittaa toimeaan että heidän työturvallisuuttaan. Lieveilmiöön voitaisiin vastata sääntelemällä taksikuskien toimintaa paikallisesti esimerkiksi Rautatieaseman taksitolpilla, jossa tolppien omimista ja uhkailua on esiintynyt.

Aiemmin kaupunki on onnistunut ottamaan käyttöön uusia sääntöjä sähköpotkulautojen määrän ja käytön sääntelyssä. Uudet säännöt ovat hillinneet sähköpotkulautojen käytöstä aiheutuvia häiriöitä kaupunkitilassa.

Esitän, että kaupunki selvittää mahdollisuutta lisätä Rautatieaseman ja muiden keskeisten alueiden taksiasemilla liikennemerkkiin lisäkilpi, joka edellyttäisi taksipalvelujen tarjoajilta erillistä lupaa aseman tolpalla toimimisesta. Näin tolpilla voisivat toimia ainoastaan kaupungin kanssa sopimuksen tehneet palveluntarjoajat. Vaihtoehtoisesti voitaisiin selvittää kaupungin edellytyksiä kilpailuttaa taksipalvelujen tarjoajia samaan tapaan Helsinki-Vantaan lentokentällä."

Toimivalta

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu.

Hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kaupunkiympäristölautakunta päättää yleis- ja asemakaavoituksen, liikenne- ja katusuunnittelun sekä muun maankäytön ohjaamisesta. Aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu näin ollen kaupunkiympäristölautakunnan tai sen alaisen viranomaisen toimivaltaan.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 11.06.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Heikki Palomäki, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37658

heikki.palomaki@hel.fi