Tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arviointi

HEL 2024-000816
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 16 §

Tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arviointi

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tiedoksi katsauksen tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arvioinnista.

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kuultavana oli konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin omistajapolitiikan ja omistajaohjauksen tavoitteena on tytäryhteisöjen ja -säätiöiden toiminnan kehittäminen kaupungin strategisten linjausten mukaisesti sekä omistaja-arvon pitkäjänteisen kasvun tukeminen. Yhtenä osana tämän tavoitteen toteuttamista on hallitusten toiminnan itsearviointi, joka tulee hyvän hallinto- ja johtamistavan mukaisesti toteuttaa yhteisöissä vuosittain. Tämän lisäksi konserniohjausyksikön toimesta toteutetaan noin joka toinen vuosi, kulloinkin erikseen harkituin painotuksin, erillinen keskitetty hallitusten toiminnan arviointia koskeva kysely.

Keskitetyn arvioinnin keskeinen tavoite on auttaa hallituksia kehittämään omaa toimintaansa analysoimalla niiden toiminnan vahvuuksia ja kehityskohteita. Samalla konsernijohto saa tietoa siitä, toimivatko
tytäryhteisöjen ja -säätiöiden hallitukset hyvin ja tarkoituksenmukaisesti. Keskitetysti toteutettu arviointi voi korvata yhteisön hallituksen erillisen itsearvioinnin kyseisenä vuonna.

Keskitetty arviointi toteutettiin kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston konserniohjausyksikön johdolla.

Arvioinnin kohderyhmänä olivat Helsingin kaupungin tytäryhtiöiden ja
-säätiöiden hallitusten puheenjohtajat ja jäsenet sekä toimitusjohtajat tai vastaavat henkilöt. Arviointiin lähetettiin sähköpostikutsuja yhteensä 393 kpl. Kyselyn kokonaisvastausprosentti oli 74 %.

Arvioinnin teknisestä toteutuksesta sekä tulosten analysoinnista ja raportoinnista vastasi Tutkimusvoima Oy.

Kyselyn tulokset on toimitettu hallitusten puheenjohtajille ja toimitusjohtajille tammikuussa kehotuksin, että yhteisökohtaiset tulokset käsitellään yhteisöjen hallituksissa.

Konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström esittää suullisen katsauksen kyselyn tuloksista konsernijaoston kokouksessa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 06.03.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Lisätietojen antaja

Pia Halinen, controller, puhelin: 09 310 25718

pia.halinen@hel.fi

Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109

tiina.leinonen@hel.fi