Puistosuunnitelma, leikkipuisto Kimmo, Käpylä

HEL 2024-001000
Asialla on uudempia käsittelyjä
14. / 119 §

Puistosuunnitelma, Kimmonpuisto, leikkipuisto Kimmo, Käpylä

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Otso Kivekkään ehdotuksesta.

Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteenä 2 olevan Leikkipuisto Kimmon puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus numero VIO 6394/1.

Sulje

Lähtökohdat ja tavoitteet

Leikkipuisto Kimmo sijaitsee Käpylän (25.) kaupunginosassa. Puistosuunnitelma perustuu voimassa olevaan asemakaavaan nro 12350 (tullut voimaan 6.4.2018). Asemakaavassa alue on nimeltään Kimmonpuisto ja sen merkintä on VK/s – Leikkipuisto, jonka alkuperäistä vaihetta edustavat osat tulee säilyttää. Puisto on osa Käpylän puutaloalueen valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009). Lisäksi puisto on määritelty arvoympäristöksi (luokka 2) vuonna 2023.

Leikkipuisto rajautuu pohjoisessa Kimmontiehen, idässä Tursontiehen, etelässä Turjantiehen ja lännessä Vipusentiehen. Puistoalueen pinta-ala on noin 7 800 m². Puistossa on leikkipuistorakennus, jonka peruskorjaus on käynnissä erillisenä hankkeena.

Leikkipuisto Kimmo on rakennettu 1952 ja se on Helsingin toiseksi vanhin edelleen käytössä oleva leikkipuisto. Leikkipuistorakennus on Helsingin vanhin. Puiston alkuperäisiä säilyneitä elementtejä ovat leikkipuistorakennus (laajennettu 1980-luvulla) ja peruskäytäväverkosto. 1960-luvun jälkipuoliskolla puistoon sijoitettiin kahluuallas. Puistossa on tehty vuosikymmenien varrella huomattaviakin muutoksia, mutta 1950-luvun sommitelma on pääpiirteittäin tunnistettavissa ja säilynyt alkuperäisen toteutuksen mukaisena. Viimeisimmät puiston peruskorjaustoimet on tehty 1990-luvulla.

Leikkipuiston pääasialliset käyttäjät ovat alueen lapsiperheet. Leikkipuistossa on kasvatuksen ja koulutuksen toimialan järjestämää ohjattua toimintaa, joten siellä on arkipäivisin henkilökuntaa. Suuri osa leikkipuiston leikkivälineistä on huonokuntoisia, ja niitä on vähän suhteessa käyttäjiin. Leikkipaikka on aidattu, mutta aidassa on aukkoja.

Leikkipuiston ulkoalueet peruskorjataan kokonaan. Tehtävillä muutoksilla parannetaan leikkipaikan turvallisuutta ja viihtyvyyttä sekä monipuolistetaan leikkimismahdollisuuksia.

Puistosuunnitelmalla mahdollistetaan asemakaavan nro 12350 mukaisen puiston kunnostaminen. Puistosuunnitelma mahdollistaa asemakaavan toteutumisen kaavan tavoitteiden mukaisesti.

Suunnitelma

Leikkipuisto Kimmon nykyinen tilajako säilytetään ja toiminnallisia alueita kehitetään niiden vanhoilla paikoilla. Uudet leikkialueet toteutetaan entistä monipuolisempina. Leikkivälineitä valitessa on myös huomioitu asukastoiveita: muun muassa vanhoja, poistuneita leikkivälineitä, kuten auto ja puuhevoset, palautetaan uusina versioina. Puiston ja ympäröivien katujen nimistö on peräisin Kalevalasta, ja asukastoiveen mukaisesti aihetta tuodaan esiin puistossa esimerkiksi leikkivälinevalinnoissa sekä erilaisin infotauluin.

Pienten lasten leikkialue uusitaan nykyisessä paikassaan. Alue rajataan pensailla mutta jätetään avoimeksi puiston keskiosan nurmialueen suuntaan. Leikkialueelle sijoitetaan uudet leikkivälineet, kuten uusi puureunainen hiekkalaatikko, johon istutettava puu tuo tulevaisuudessa varjoa eteläreunan kasvillisuuden lisäksi.

Vanhempien lasten leikkipaikka siirtyy nykyisen hiekkakentän kohdalle, ja sen kohokohdaksi sijoitetaan suuri monitoimileikkiväline. Isojen lasten leikkipaikalle sijoitetaan myös keinurivistö ja trampoliineja, jotka ovat esteettömästi käytettävissä hiekkatekonurmipinnan kautta.

Puiston nykyinen hiekkakenttä sekä pieni asfalttipintainen koripallottelupiste poistuu. Uusi monitoimikenttä sijoitetaan käyttäjien aiheuttaman melun vuoksi kauemmas asutuksesta, Tursontien varteen. Metalliaidoin kehystetty kenttä varustetaan koripallokorein sekä pallopelimaalein. Kentän yhteyteen sijoitetaan yksinkertaisia kuntoiluvälineitä eri ikäisten harjoitteluun. Lisäksi puistoon sijoitetaan pingis- ja pöytäjalkapallopöytiä.

Puiston nykyinen käytäväverkosto säilyy pääpiirteittäin ja pääkäytävän varteen sijoitetaan levähdyspaikkoja ikäihmisille. Puistoa kiertävää käytävää voidaan käyttää myös lasten pyörä- tai potkulautaratana.

1960-luvulla rakennettu kahluuallas kunnostetaan ja altaan pohjaa korotetaan putoamiskorkeuden madaltamiseksi.

Leikkivälineiden lisäksi leikkipuistoa kalustetaan penkeillä, piknikpöydillä, roska-astioilla ja pyörätelineillä. Leikkipaikan valaistus uusitaan entistä kattavampana ja keskialueelle sijoitetaan tapahtumasähköpiste. Leikkipuisto pysyy jatkossakin ulkoreunoiltaan aidattuna. Puiston tasaus noudattelee nykyistä maanpintaa.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmaselostuksesta (liite 1), suunnitelmapiirustuksesta VIO 6394/1 (liite 2) ja alueleikkauksista VIO 6394/2 (liite 3).

Puisto sopeutuu alueella voimassa olevan asemakaavan nro 12350 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys

Tärkein peruskorjauksen hiilijalanjälkeä pienentävä asia on käytävien ja toimintojen säilyttäminen pääosin nykyisillä paikoillaan, minkä ansiosta pinnoitteiden rakennekerroksia tarvitsee uusia varsin vähän. Kiveyksissä hyödynnetään kierrätyskiviä saatavuuden mukaan. Kahluualtaan elinkaari pitenee betonirakennetta korjaamalla ja toimiva vesitekniikka säilyttämällä.

Kasvillisuudesta säilytetään pääosa. Puista uusitaan ne 11, jotka arboristi on todennut huonokuntoisiksi. Kaadettavat puut jätetään lahopuuksi puiston reuna-alueille. Tilalle istutetaan 23 uutta puuta. Uusittavilla nurmikoilla ja niille istutettavilla puilla käytetään kierrätyskasvualustaa. Osa nurmikoista tehdään kukkivina nurmikoina. Kasvillisuutta suunniteltaessa huomioidaan lajiston monipuolistaminen sekä pölyttäjät ja linnut. Lisätään ravintoa suojaa antavia kukkivia pensaita ja perinneperennoja. Sadevesille tehdään imeytysalueita.

Vuorovaikutus

Tiedote puistosuunnittelun aloituksesta lähetettiin 15.8.2023 lähikiinteistöjen omistajille. Kohteessa järjestettiin maastokävely 29.8.2023, jossa kerättiin asukkaiden toiveita puiston suunnittelun lähtökohdiksi.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla 15.11. – 2.12.2023 välisen ajan. Suunnitelmiin pystyi myös tutustumaan Leikkipuisto Intian sisätiloissa (Intiankatu 44).

Suunnitelmien esilläolosta tiedotettiin yleistiedoksiantona Helsingin kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat. Tieto esilläolosta lähetettiin lisäksi puistoon rajautuvien kiinteistöjen omistajille sekä Käpylä-seuralle.

Asukastilaisuus järjestettiin 21.11.2023 Leikkipuisto Intian tiloissa, ja siihen oli mahdollisuus osallistua myös etänä.

Järjestettyjen tilaisuuksien luonne oli positiivinen. Asukastilaisuudessa oltiin tyytyväisiä luonnoksiin ja annettiin kiitosta asukaskävelyllä esiin tulleiden toiveiden hyvästä huomioimisesta. Esilläolon aikana saatiin kaksi kirjallista palautetta.

Asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon. Vuorovaikutus-

muistio on liitteenä (liite 4).

Kustannukset ja aikataulu

Puiston rakentamisen kustannukset suunnittelualueelta ovat noin 680 000 euroa eli noin 87 euroa/m² (alv. 0%).

Suunnittelualue kuuluu hoitoluokkaan R2 ja R3 (toiminta- ja käyttöviheralue).

Suunnittelualueen vuosittaiset ylläpitokustannukset eivät muutu aiemmasta. Laskennallisesti ne ovat 19 500 euroa, 2,50 euroa/m² (alv. 0%).

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8040101 Uudet puistot ja puistojen peruskorjaus.

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan

talousarvioehdotuksessa vuodesta 2025 alkaen.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan lautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia. Puistosuunnitelma mahdollistaa puiston peruskorjauksen. Suunnitelma ei aiheuta merkittäviä muutoksia puistoon. Suunnitelman voidaan katsoa olevan taloudellisesti merkittävä.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 1-3 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus 30 §

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 01.03.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Sari Knuuti, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 23213

sari.knuuti@hel.fi