Puistosuunnitelma, Eckerönpolun lähivirkistysalue (VL-alue), Pasila VIO 6184/1

HEL 2024-001494
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 164 §

Puistosuunnitelma, Eckerönpolun lähivirkistysalue, Pasila

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Eckerönpolun lähivirkistysalueen liitteenä 2 olevan puistosuunnitelman nro VIO 6184/1.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat maisema-arkkitehti Stefan Eklöf ja projektinjohtaja Tomas Palmgren. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Lähtökohdat ja tavoitteet

Suunnittelualue on Pasilan (17.) kaupunginosassa, osa-alueella eteläinen Postipuisto. Alue on merkitty voimassa olevassa asemakaavassa nro 12565 merkinnällä VL, lähivirkistysalue. Puiston alueella on myös yhdyskuntateknistä huoltoa varten varattu alueen osa (et-merkintä), jossa sijaitsee muuntamo. Puiston pinta-ala on 3 056 m², josta et-alueen osuus on 81 m².

Puistosuunnitelma koskee Keskuspuiston itäreunalla Eckerönpolkuun rajautuvaa metsäistä aluetta välillä Filatelistinpolku-Postintaival.

Suunnittelualue on osa yhtenäisenä jatkuvan Keskuspuiston reuna-aluetta. Alueella esiintyy luonnonsuojelulain nojalla suojeltua lahokaviosammalta. Keskuspuiston lintualue (arvoluokka 2) jatkuu myös VL-alueelle.

Suunnittelualueella käyttö ja kulutus kohdistuvat siellä oleville nykyisille reiteille. Eteläisen Postipuiston asemakaava-alueen rakentamisen myötä Keskuspuiston käyttäjämäärät lisääntyvät. Tämä kohta on Keskuspuistoa kohden nousevan rinnealueen reunaa, ja oletettavaa on, että jatkossakin liikkuminen tapahtuu nykyisillä reiteillä.

Suunnitelman sisältö

Eteläisen Postipuiston asemakaava-alueelta johdetaan suunnittelualueen läpi hulevesirumpu, joka rakennetaan puuston säästämiseksi nykyisen kallion läpi suuntaporaamalla. Tällä tavoin säilytetään kalliomaasto ja oleva puusto putkilinjauksen kohdalla. Suuntaporauksen päässä toimenpidealueen kohdalla olevat yksittäiset puut poistetaan. Paikalla ennen rakentamista olleet pintamaat palautetaan putken valmistumisen jälkeen, ja alueelle istutetaan uutta kasvillisuutta ja puita.

Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys

Toimenpiteet tehdään hienovaraisesti turvaten lahokaviosammalen säilyminen. Suuntaporaamalla hulevesiputki kallion läpi turvataan puuston ja sen aluskasvillisuuden säilyminen Keskuspuiston reunavyöhykkeessä. Näillä ratkaisuilla on vältetty myös hulevesiputken ja hulevesien viivytysaltaan rakentaminen Keskuspuiston metsäalueelle, ja allas voidaan sijoittaa avoimelle alueelle keskemmälle puistoon.

Suunnitelma sopeutuu voimassa olevaan asemakaavan nro 12565 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset. Viheralue liittää eteläisen Postipuiston alueen Keskuspuistoon.

Vuorovaikutus

Puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta ja se liittyy eteläisen Postipuiston asemakaava-alueen katualueiden suunnitteluun.

Puiston suunnitelmaluonnos oli esillä 24.3. - 6.4.2021 välisen ajan verkkosivuilla www.hel.fi/suunnitelmat.

Suunnitelmaluonnoksesta ei tullut palautetta asukkailta. Vuorovaikutusmuistio on liitteenä 3.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston pinta-ala on noin 0,3 hehtaaria.

Puistosuunnitelman rakennuskustannukset ovat noin 15 000 euroa eli noin 5 euroa/m² (alv. 0 %).

Puiston hoitoluokka on M3 Ulkoilu- ja virkistysmetsä.

Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 900 euroa eli 0,3 euroa/m² (alv. 0 %).

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristön toimialan toimintasuunnitelmassa 2024.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01, Uudet puistot ja puistojen peruskorjaus.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan lautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.

Puistosuunnitelma mahdollistaa puiston rakentamisen. Suunnitelman voidaan katsoa olevan taloudellisesti merkittävä.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 § 1-3 momentti.

Maankäyttö- ja rakennusasetus 30 §.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 21.03.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Stefan Eklöf, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 52239

stefan.eklof@hel.fi