Avustuksen myöntäminen, projektiavustukset 2024, nuorten toimintaryhmä Lovebattle

HEL 2024-001727
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 6

Nuorten toimintaryhmän Lovebattle projektiavustushakemus 2024

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö myöntää nuorten toimintaryhmälle Lovebattle 1 000 euron projektiavustuksen Lovebattle 2024 -tapahtuman järjestämisen kustannuksiin ajalle 16.1.-31.5.2024. Avustusta ei voi käyttää palkkoihin eikä palkkioihin. Avustusta ei voida myöskään käyttää kilpasarjan palkintoina jaettavista lahjakorteista syntyviin kuluihin.

Ohjeita avustuksen saajalle

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen sekä hankkeesta kertova materiaali (teksti ja/tai kuvia/videoita) on toimitettava 14.6.2024 mennessä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella osoitteeseen kansalaistoiminta@hel.fi tai Kumppanuusyksikkö/ Nuorisopalvelut PL 51400, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. Materiaali voidaan julkaista nuorisopalvelujen nettisivulla sekä sosiaalisen median kanavilla, yhteyksissä, joissa esitellään nuorten ryhmien projektiavustuksen tuella toteuttamia hankkeita.

Avustusta saavan on noudatettava Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä ja Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita (www.hel.fi/nuorisonavustukset):

Avustusta saavan on käytettävä projektissaan Helsinki-kehystunnusta, joka käyttöohjeineen löytyy osoitteesta:

Avustus maksetaan yhdessä erässä.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Päätöksen perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Sitä voi saada projektin, hankkeen, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 28.10.2019)

Lovebattle 2024 on neljästä henkilöstä koostuvan toimintaryhmän järjestämä rakkaudellinen freestylerap battle, jossa kilpaillaan kilpakumppania kehuvilla ja arvostavilla improvisoiduilla rap-kappaleilla. Tapahtuma haluaa tarjota kaikille turvallisen tilan ilmaista itseään freestyleräpäten, ilman pelkoa tulla ”dissatuksi” tai ”servatuksi”. Työryhmän tavoitteena on luoda perinteisistä battlerap-tapahtumaa ystävällisempi, lempeämpi sekä saavutettavampi tapahtuma kaikille kokeneille ja vasta-alkaneille räppäreille ja rap-intoilijoille. Lovebattle-työryhmä koostuu neljästä henkilöstä, joista kolme on 7–28-vuotiaita helsinkiläisiä.

Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2022, jolloin kysyntää oli yli kapasiteetin ja katsojia jouduttiin käännyttämään ovelta runsain määrin. Tänä vuonna tapahtumalle on varattu asianmukaiset ja suuremmat tilat Tiivistämöltä. Lovebattle 2024 on päihteetön ja ikärajaton tilaisuus, jonne kaikki ovat tervetulleita omina itsenään – tilaisuudessa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki, ikään, sukupuoleen, varallisuuteen ja aikaisempaan räppitaustaan katsomatta, kävijätavoite tapahtumalle on asetettu 200–300 osallistujaan, jotka voivat halutessaan maksaa vapaaehtoisen osallistumismaksun. Toimintaryhmä on tavattu valmisteluvaiheessa.

Projektin kustannukset koostuvat järjestyksenvalvojien, tarjoilujen, kilpasarjan palkintojen ja valo-/videokuvaajan hankkimiseen liittyvistä kustannuksista sekä kahvion ja nettisivujen ylläpidollisista kuluista. Omaa varainhankintaa toimintaryhmällä on 460 euroa, joka koostuu edellisen tapahtuman lipputuloista sekä tämän vuotisen tapahtuman arvioiduista lipputuloista.

Nuorten toimintaryhmä Lovebattle haki 2 300 euroa 16.1.2024 saapuneella hakemuksella.

Toimivalta ja muut avustukseen liittyvät päätökset

Hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. (luku 17, § 4 kohta 3 ja 4)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten tasa-arvoa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sitoudutaan noudattamaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista, edistetään fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, edistetään kaikkien mahdollisuutta toimia ja harrastaa turvallisemmassa tilassa, kunnioitetaan kaiken elävän hyvinvointia, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, torjutaan ilmastonmuutosta sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa ja tehdään toimenpiteitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla suojataan tiedot ja järjestelmät hyvin, toimitaan vastuullisesti, avoimesti ja hyvän osallistavan hallintotavan mukaisesti, ei sallita rasismia, syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178)

Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti delegoida nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikölle päätösvaltaa enintään 3000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 20.6.2017, § 4)

Päätös tullut nähtäväksi 16.02.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Matteus Pellikka, suunnittelija, puhelin: 09 310 50343

matteus.pellikka@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö