Valtuustoaloite, vuoroasuvien koulukuljetukseen oikeutettujen lasten kuljetukset molemmista kodeista
V 11.9.2024, Valtuutettu Sandra Hagmanin aloite vuoroasuvien koulukuljetukseen oikeutettujen lasten kuljetuksista molemmista kodeista
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
Käsittely
Vastaehdotus:
Minja Koskela: Korvataan esittelijän perustelujen kappaleet 8 ja 9 seuraavilla kappaleilla:
”Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö eivät velvoita opetuksen järjestäjää järjestämään kuljetusta kummankin huoltajan luota tavanomaisissa tilanteissa. Helsinki on sitoutunut vahvistamaan lasten yhdenvertaisuutta ja tukemaan erilaisissa tilanteissa eläviä perheitä, jonka takia tällainen päätös voidaan tehdä.
Vammaisten lasten kohdalla kohtuullisten mukautusten tarve ratkaistaan jokaisessa yksittäistapauksessa huomioiden myös yhdenvertaisuuslaki ja oikeuskäytäntö. Lapsella tulee olla erillinen päätös erityiskuljetuksesta.”
Kannattaja: Johanna Laisaari
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Minja Koskelan vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
Valtuutettu Sandra Hagman ja 42 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunki alkaa tarjota yhdenvertaisuuslain ja KHO:n päätöksen hengessä koulukuljetuksia myös koulukyytiin oikeutettujen lasten toisesta kotiosoitteesta.
Aloitteen perusteluissa viitataan yhdenvertaisuuslakiin ja korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökseen KHO:2023:38, jonka mukaan kaupungilla oli velvollisuus järjestää koulukuljetus lapselle myös tämän toisesta kodista, jotta pystyttiin turvaamaan hänen yhdenvertainen mahdollisuutensa osallistua perusopetukseen.
KHO:2023:38 päätöksessä yhdenvertaisuusvaltuutettu painottaa, että vammaisuus ja vuoroasuminen aiheuttivat yhdessä epäedullisemman aseman lapselle verrattuna vammaisiin yhdessä osoitteessa asuviin lapsiin tai vammattomiin vuoroasuviin. Tämä moniperustainen tarkastelutapa paljasti, että lapselle syntyy muihin lapsiin nähden hankaluus päästä kouluun aina toisen vanhemman luona asuessaan.
Yhdenvertaisuuslain 15§ mukaiset kohtuulliset mukautukset huomioidaan, jotta voidaan estää vuoroasuvien koulukuljetukseen oikeutettujen lasten joutuminen epäsuotuisampaan asemaan perhesuhteidensa takia. Lasten perusoikeuksia toteuttavien palvelujen saatavuudessa on myös huomioitava lapsen edun ensisijaisuus.
Lapsen oikeus maksuttomaan kuljetukseen koulumatkoilla vuoroasumistilanteissa on asia, jota koskeva lainsäädäntö on säilynyt ennallaan. Myöskään oikeuskäytäntö ei ole muuttanut vallitsevaa oikeustilaa tavanomaisissa tilanteissa. Asiassa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä oikeuskäytäntöä.
Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö eivät velvoita opetuksen järjestäjää järjestämään kuljetusta kummankin huoltajan luota tavanomaisissa tilanteissa.
Vammaisten lasten kohdalla kohtuullisten mukautusten tarve ratkaistaan jokaisessa yksittäistapauksessa erikseen yhdenvertaisuuslaissa edellytetyllä tavalla.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä aloitettu vuoroasumista koskeva valtakunnallinen selvitystyö tuonee tulevaisuudessa selkeyttä ja yhdenmukaisuutta vuoroasumista koskeviin käytäntöihin kunnallisten palveluiden näkökulmasta. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitystyö on valmistumassa ja sillä voi olla mahdollisia vaikutuksia lainsäädännön uudistamiseen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnalle esitellään ministeriön selvityksen valmistuttua selvityksen suosittamat toimet. Samalla lautakunnalle tuodaan selvitys siitä, missä määrin yksilöllisiä mukautuksia on Helsingissä tähän mennessä tehty.
Aloitevastaus perustuu kasvatus-ja koulutuslautakunnalta ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnalta saatuihin lausuntoihin.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 ja 4 momentin mukaan kaupunginhallitus vastaa aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua ja esittää sen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.
Kaupunginhallitus 26.08.2024 § 479
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Vastaehdotus:
Minja Koskela: Lisäys kappaleen 4 loppuun:
”Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta piti lausunnossaan erittäin tärkeänä, että kaupunki huomioi perheiden monimuotoisuuden ja huolehtii siitä, että kaikilla lapsilla on yhdenvertainen mahdollisuus käydä koulua riippumatta heidän perhesuhteistaan, kuten vuoroasumisjärjestelyistä.”
Seuraavat poistot ja lisäykset:
”Lapsen oikeus maksuttomaan kuljetukseen koulumatkoilla vuoroasumistilanteissa on asia, jota koskeva lainsäädäntö on säilynyt ennallaan. Myöskään oikeuskäytäntö ei ole muuttanut vallitsevaa oikeustilaa tavanomaisissa tilanteissa. POISTETAAN SEURAAVA LAUSE: Asiassa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä oikeuskäytäntöä.
Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö eivät velvoita opetuksen järjestäjää järjestämään kuljetusta kummankin huoltajan luota tavanomaisissa tilanteissa, LISÄTÄÄN LAUSEESEEN SEURAAVA LOPETUS: mutta Helsinki on sitoutunut vahvistamaan lasten tasa-arvoa ja tukemaan erilaisissa tilanteissa eläviä, Helsingissä asuvia perheitä. Vammaisten lasten kohdalla kohtuullisten mukautusten tarve ratkaistaan jokaisessa yksittäistapauksessa erikseen LISÄTÄÄN SEURAAVA LAUSE: ja varmistetaan, että lapsella on subjektiivinen päätös erityiskuljetuksesta sekä huolehditaan tiedotuksesta perheiden suuntaan POISTETAAN SEURAAVAT KOLME SANAA: yhdenvertaisuuslaissa edellytetyllä tavalla.
Minja Koskelan vastaehdotusta ei käsitelty asian käsittelyn keskeyttämisen vuoksi.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Daniel Sazonovin ehdotuksesta.
19.08.2024 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 11.06.2024 § 139
Lausunto
Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon valtuutettu Sandra Hagmanin ja 42 muun allekirjoittaneen valtuustoaloitteesta koskien vuoroasuvien koulukuljetukseen oikeutettujen lasten kuljetuksia molemmista kodeista.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että lapsen oikeus maksuttomaan kuljetukseen koulumatkoilla vuoroasumistilanteissa on asia, jota koskeva lainsäädäntö on säilynyt ennallaan. Myöskään oikeuskäytäntö ei ole muuttanut vallitsevaa oikeustilaa tavanomaisissa tilanteissa.
Tällä hetkellä kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei ole myöskään varannut rahoitusta tähän asiaan eikä näin ollen voi tarjota lakia parempaa kuljetuspalvelua vuoroasumista koskien.
Vammaisten lasten kohdalla tuomioistuimissa (mm. KHO:2023:38) on arvioitu kunnan velvollisuutta huolehtia koulukuljetuksista kohtuullisin mukautuksin yksittäistapauksissa koskien vuoroasumista. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla huomioidaan oikeuskäytännössä linjatut kohtuullisiin mukautuksiin liittyvät vaatimukset kuljetuspäätöksiä tehtäessä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö aloitteesta vuoroasumista koskevaa selvitystä on tehty elokuusta 2023 maaliskuuhun 2024 asti. Selvitystyötä ministeriölle tekee Owal Group. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta on pyydetty tähän selvitystyöhön koulukuljetusten järjestämistä koskevia tietoja. Selvityksen sisältö ja mahdolliset jatkotoimenpiteet eivät ole toimialan tiedossa.
Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö
Perusopetuslaissa kunnan opetuksen järjestämisvelvollisuus on sidottu asumiseen (4 §). Opetus on järjestettävä siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä.
Oppilaan lähikoulu osoitetaan asuinosoitteen perusteella (6 §), jonka mukaan määräytyy myös oikeus 32 §:n mukaiseen koulumatkaetuuteen.
Yhteishuoltajuudessa lapsen asuminen määräytyy lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain nojalla. Em. laki lähtee siitä, että lapsi asuu aina toisen vanhemman luona, vaikka käytännössä oleskelu/tapaamisoikeusjärjestelyt voivat olla niin laajoja, että vaikuttaa siltä, että lapsi asuu kahdessa paikassa. (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 7 § ja 9 §)
Lisäksi yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä säädetään kohtuullisista mukautuksista vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi.
Korkein hallinto-oikeus on kahdessa tapauksessa antanut ratkaisut oikeudesta kuljetuspalveluihin vanhempien asuessa eri osoitteissa. Toisessa ratkaisussa oli kyse vammaisesta lapsesta.
KHO:n 2006:10 ratkaisun mukaan kunnalla ei ollut, lapsen oleskellessa sen vanhemman luona, jonka luona ei asu, velvollisuutta perusopetuslain 32 §:n nojalla järjestää hänelle maksutonta koulukuljetusta tai myöntää hänen kuljettamistaan tai saattamistaan varten riittävää avustusta kunnan lapsen asuinosoitteen perusteella osoittamaan koulupaikkaan.
KHO:n ratkaisun mukaan tämä ei loukannut perustuslain 16 §:n 1 momentin mukaista oikeutta maksuttomaan perusopetukseen eikä lapsen oikeutta tavata sitä vanhempaansa, jonka luona ei asu.
KHO:2023:38 ratkaisussa on arvioitu velvollisuutta kohtuullisiin mukautuksiin. Sen mukaan kunnan oli kohtuullisena mukautuksena järjestettävä vakavasti toimintarajoitteiselle oppilaalle kuljetus kummankin huoltajan luota. KHO:n tulkinnan mukaan huoltajat asuivat niin lähekkäin, ettei tästä järjestelystä koituisi kohtuuttomia kustannuksia kunnalle.
Lopuksi
Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö eivät velvoita opetuksen järjestäjää järjestämään kuljetusta kummankin huoltajan luota tavanomaisissa tilanteissa.
Vammaisten lasten kohdalla kohtuullisten mukautusten tarve ratkaistaan jokaisessa yksittäistapauksessa erikseen yhdenvertaisuuslaissa edellytetyllä tavalla.
Edellä todetun perusteella kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että asiassa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä oikeuskäytäntöä. Lautakunta kiinnittää huomiota siihen, että opetus- ja kulttuuriministeriön selvitystyö on valmistumassa ja sillä voi olla mahdollisia vaikutuksia lainsäädännön uudistamiseen.
Lautakunta edellyttää, että sille esitellään ministeriön selvityksen valmistuttua selvityksen suosittamat toimet. Samalla lautakunnalle tulee tuoda selvitys siitä, missä määrin yksilöllisiä mukautuksia on Helsingissä tähän mennessä tehty.
Käsittely
Vastaehdotus:
Petra Malin: Lisäys lausunnon loppuun:
”Lautakunta edellyttää, että sille esitellään ministeriön selvityksen valmistuttua selvityksen suosittamat toimet. Samalla lautakunnalle tulee tuoda selvitys siitä, missä määrin yksilöllisiä mukautuksia on Helsingissä tähän mennessä tehty.”
Kannattaja: Sini Korpinen
Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti Petra Malinin vastaehdotuksen.
Esittelijä
Lisätiedot
Niko Naukkarinen, suunnittelija, puhelin: 310 82346
Päätös tullut nähtäväksi 10.09.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256