Tuloksiin ja suoritukseen perustuvan palkitsemisen periaatteet 2024, taloushallintopalveluliikelaitoksen toimitusjohtaja

HEL 2024-002379
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä on esitys

Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimitusjohtajan tuloksiin ja suoritukseen perustuvan palkitsemisen arviointi vuodelta 2024

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta

Päätösehdotus

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päättää myöntää toimitusjohtajalle tuloksiin ja suoritukseen perustuen vuoden 2024 osalta kertapalkkiota ja päättää käymänsä keskustelun pohjalta valtuuttaa johtokunnan puheenjohtajan määrittämään tarkemman palkitsemissumman.

Esittelijän perustelut

Toimitusjohtaja on johtanut Talpaa vuonna 2024 onnistuneesti suhteessa asetettuihin tavoitteisiin, toimenpiteisiin sekä niiden toteutumista kuvaaviin mittareihin. Toimitusjohtajan tavoitteet asetettiin johtokunnan päätöksellä 27.2.2024.

Toimitusjohtajalle asetettiin vuodelle 2024 yhteensä kuusi tavoitetta neljälle osa-alueelle. Tavoitteille määriteltiin toimenpiteet sekä mittarin vähimmäistaso, 50 %:n toteumataso sekä 100 %:n toteumataso.

Tavoitteet asetettiin vastaaville tavoitealueille kuin muillekin kaupungin esihenkilöille seuraavasti:

  • Vaikuttavat palvelut: SAP ja TE24 projekteissa onnistuminen sekä palveluiden tehokkuuden edistäminen.
  • Vastuullinen taloudenpito: Talpan tulos + 10 000 euroa
  • Strategian mukainen uudistuminen ja yhteistyö: Talpan osaamisen vahvistaminen sekä kaupungin talousarvion mukaisesti konsernirakenteen kehittämiseen liittyvien toimenpiteiden jatkaminen.
  • Henkilökohtaiset tavoitteet liittyen tekemiseen ja johtamisen tavoitteisiin: Talpan kyvykkyyksien ja henkilöstön hyvinvoinnin vahvistaminen.

Toimitusjohtajan tuloksiin ja suoritukseen perustuvaa palkitsemista arvioidaan sillä perusteella, miten toimitusjohtaja on onnistunut johtamaan tavoitteiden saavuttamiseksi määritellyt toimenpiteet käytäntöön ja miten asetetut mittarit ovat toteutuneet vuoden 2024 aikana.

Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää liikelaitoksen johtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvasta palkitsemisesta.

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta 27.02.2024 § 7

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti toimitusjohtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvan palkitsemisen periaatteista vuoden 2024 osalta muutetun liitteen 4 mukaisesti. Samalla johtokunta päättää, että toimitusjohtajalle asetettujen tavoitteiden toteutumisen arviointi sekä tuloksiin perustuva mahdollinen palkitseminen päätetään johtokunnan kokouksessa vuoden 2024 päätyttyä. Palkitsemisessa noudatetaan johdon kokonaispalkkajärjestelmän ohjetta 22.11.2022 (liite 2) sekä kaupunginkanslian kertapalkisemisen ohjetta 17.3.2022 (liite 3).

Esittelijä
henkilöstö- ja hallintopalvelujohtaja
Salla Vahermo
Lisätiedot

Kirsti Laine-Hendolin, hallintojohtaja, puhelin: 310 87751

kirsti.laine-hendolin@hel.fi
Sulje

Esittelijä

henkilöstö- ja hallintopalvelujohtaja
Salla Vahermo

Lisätietojen antaja

Kirsti Laine-Hendolin, yhteisten palvelujen johtaja, puhelin: 09 310 87751

kirsti.laine-hendolin(a)hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 29 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.