Hankerahoitus, Erasmus+ KA122, Käpylän peruskoulu 2024, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2024-002619
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 9
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Erasmus+ KA122-SCH, Käpylän peruskoulu (Helsingin kaupunki) osallistuminen Erasmus+ -ohjelman lyhytkestoisen liikkuvuushankkeen rahoitushakuun

Kehittämispalvelujohtaja

Päätös

Kehittämispalvelujohtaja hyväksyi Käpylän peruskoulun osallistumisen Erasmus+ -ohjelman lyhytkestoisen liikkuvuushankkeen rahoitushakuun 20.2.2024 päättyneellä hakukierroksella. Rahoituksen myöntämisestä päättää Opetushallitus.

Päätöksen perustelut

EU:n Erasmus+ -ohjelma tarjoaa avustusta koulutuksen kansainvälistymiselle. Rahoituksen mahdollisimman täysimääräinen hyödyntäminen on Helsingin kaupungin koulujen ja oppilaitosten edun mukaista. Erasmus+ -ohjelman avaintoimen 1 rahoitusavustus tukee oppijoiden ja henkilöstön kansainvälistymistä liikkuvuustoiminnan kehittämisellä.

Rahoitusta on haettu seuraavasti: haettava ulkopuolisen rahoituksen kokonaismäärä 57 306 euroa.

Erasmus+ hankkeen myötä Käpylän peruskoulun oppilaat kasvavat aktiivisiksi ja vastuullisiksi eurooppalaisiksi vaikuttajiksi ja kansalaisiksi. Opettajat saavat työvälineitä kasvatustyöhön. Hanke tukee opettajien ja oppilaiden espanjan kielen oppimista ja espanjan kielitaito monipuolistuu. Lisäksi lukemisen taidot vahvistuvat, opetuksen ja yhteisöllinen toimintakulttuurin kehittyy sekä hyvinvointi lisääntyy. Osallisuuden ja aktiivisuuden lisääntyminen luo merkityksellisyyttä ja hyvinvointia kouluyhteisöön, ja parantavat opetuksen laatua.

Liikkuvuuksilla tuetaan Käpylän peruskoulun European Development plan:in / Eurooppalaisen kehittämissuunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden toteuttamista. Hankeaika: 1.6.2024-30.11.2025.

Päätös tullut nähtäväksi 07.05.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Tytti Voutilainen, hankeasiantuntija, puhelin: 09 310 36669

tytti.voutilainen@hel.fi

Päättäjä

Marjo Kyllönen
kehittämispalvelujohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 6 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 6 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.