Vahingonkorvausvaatimus, takaisinsaantivaatimus, henkilövahinko, 9.12.2023, Haakoninlahdenkatu 1, Pohjola Vakuutus Oy
Takautumisvaatimus, liukastuminen, Pohjola Vakuutus Oy
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan takautumisvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakijan vaatimus
Hakija on 27.2.2024 esittänyt kaupungille määrältään 10 940,52 euron takautumisvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan vakuutusyhtiöllä on takautumisoikeus kaupunkia kohtaan maksamassaan liukastumisvahingossa numero 87-2023-062275-0 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä liukastui 9.12.2023 noin klo 12 suojatiellä Haakoninlahdenkatu 1 kohdalla. Vahingonkärsijän selostuksen mukaan vahinkopaikka oli aurattu mutta polanteinen, ja asfaltti oli osittain jäinen. Vahinkopaikkaa ei ollut hiekoitettu tai ainakin hiekka oli kulunut pois. Lisäksi vahinkopaikka suojatiellä oli vahingonkärsijän selostuksen mukaan loivasti viettävässä mäessä juuri ennen bussipysäkkiä, ja todennäköisesti bussin jarrutuksen takia liukas. Vaatimuksen mukana on toimitettu kartta, johon on merkitty tarkka vahinkopaikka.
Sovellettavat normit ja ohjeet
Kadunpito käsittää kadun suunnittelemisen, rakentamisen ja sen kunnossa- ja puhtaanapidon sekä muut toimenpiteet, jotka ovat tarpeen katualueen ja sen yläpuolisten ja alapuolisten johtojen, laitteiden ja rakenteiden yhteen sovittamiseksi. Kadunpidon järjestäminen kuuluu kunnalle.
Kaupungin velvollisuudesta pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa säädetään kunnossapitolaissa. Kunnossapitolain mukaiset velvollisuudet alkavat kuitenkin vasta, kun katu tai sen osa tyydyttää asemakaavan mukaisen toteutuneen maankäytön tarpeen ja sitä koskeva kadunpitopäätös on tehty. Katu katsotaan
samasta ajankohdasta luovutetuksi yleiseen käyttöön.
Helsingissä kadut, joille on tehty kadunpitopäätös, on jaettu kunnossapito- ja hoitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Haakoninlahdenkadulle ei ole tehty kadunpitopäätöstä, ja siten se on hoitoluokittamaton. Vahinkopaikan käyttötarkoitus asemakaavan mukaan on kokoojakatu tai -tie. Vahinkopaikan hoito on tilattu urakoitsijalta keskeneräisenä katuna B-luokan mukaisesti
B-luokan kevyen liikenteen väylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Kun lähtökynnys on ylittynyt, toimenpideaika auraukselle on neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 17 ja klo 6 välisenä aikana satanut lumi poistetaan klo 10 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 17 ja klo 6 välisenä aikana havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 10 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.
Vahingonkorvausvastuun edellytykset
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta.
Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.
Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.
Asiassa saadut tiedot ja selvitykset
Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla on tehty auraus ja polanteenpoisto vahinkopäivänä 9.12.2023 klo 12 ja klo 0.00 välisenä aikana. Vahinkopaikan kevyen liikenteen väylät, ajorata ja pysäkkien kohdat on hiekoitettu vahinkoa edeltäneenä päivänä, 8.12.2023 klo 19 ja klo 0.00 välisenä aikana. 9.12.2023 vahinkoalueella ei ole havaittu liukkautta. Aurauksessa on käytetty kulkuväylän pinnan karhentavaa reikäterää. Hiekoituksessa on käytetty pyöräkuormaajaa, ja aurauksessa peräkoneena tiehöylää, joka on poistanut mahdolliset polanteet.
Kaupungille ei ole tullut marras- ja joulukuun 2023 ajalta palautteita vahinkopaikan liukkaudentorjunnan tarpeesta, eikä kaupungille ole esitetty vahinkopaikasta muita vastaavia vahingonkorvausvaatimuksia talven 2023–2024 ajalta.
Forecan mukaan Kaisaniemen havaintoasemalla tehdyissä mittauksissa vahinkopäivänä 9.12.2023 klo 12 lämpötila on ollut -7,6 °C ja lumen syvyys on ollut 10 cm. Joulukuun 2023 alusta vahinkopäivään 9.12.2023 saakka on ollut tasainen pakkaskeli. Vahinkopäivänä ennen vahinkoa on esiintynyt vähäistä lumisadetta. Lumen syvyys mittausaseman mittauksissa ei ole kuitenkaan noussut.
Olosuhteiden huomioonottaminen ja muut asiaan vaikuttavat tekijät
Liukkauden torjuntaa ei ole mahdollista toteuttaa siten, että kulkuväylät eivät koskaan olisi liukkaat (esim. KKO:1998:147). Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397.)
Kadun käyttäjät voivat omilla toimillaan pienentää onnettomuusriskiään varautumalla keliolosuhteiden muutoksiin ja ottamalla ne riittävästi liikkumisessaan huomioon (HE 281/2004 vp, s. 16). Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Yhteenveto ja johtopäätökset
Vahinkopaikan liukkaudentorjunnasta on huolehdittu asianmukaisesti, koska vahinkopaikka on hiekoitettu vahinkoa edeltäneenä päivänä 8.12.2023. Vahinkopäivänä 9.12.2023 vahinkopaikalla ei ole todettu liukkaudentorjunnan tarvetta, mutta vahinkoalueella on tehty polanteen poisto ja auraus. Jalankulkijan on talvisissa olosuhteissa noudatettava erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta, koska aina on jokin kohta, johon voi liukastua.
Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut säännökset
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 166 §
Tieliikennelaki (729/2018) 3 §
Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §
Toimivalta
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 22.12.2023 tekemän päätöksen § 51 mukaan lakipalvelut-yksikön päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 15 000 euroa.
Päätös tullut nähtäväksi 15.08.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Eeva-Maria Mattila, valmistelija, puhelin: 09 310 34957