Takaisinperintä 2024, kulttuuri- ja kirjastojaoston sekä kulttuurin edistämisen päällikön myöntämät avustukset

HEL 2024-003180
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 95 §

Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry:n oikaisuvaatimus koskien kulttuurin edistämisen päällikön päätöstä 25.06.2024, § 17

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti hylätä Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry:n oikaisuvaatimuksen koskien kulttuurin edistämisen päällikön päätöstä 25.06.2024, § 17: Vuosille 2022 ja 2023 myönnettyjen toiminta-avustusten takaisinperintä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen kumoamiseen.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli kulttuurin edistämisen päällikkö Veikko Kunnas. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Oikaisuvaatimus

Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry on tehnyt kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen koskien kulttuurin edistämisen päällikön päätöstä 25.06.2024, § 17. 

Kuntalain 134 §:n 1 ja 2 momentin mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.  

Oikaisuvaatimus tehdään 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitetun toimielimen ja sen jaoston sekä sen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.  

Oikaisuvaatimuksen saa 137 §:n mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.  

Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus tulee tehdä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ellei muuta näytetä, tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä pöytäkirjanotteen postittamisesta. 

Pöytäkirjanote on lähetetty postitse 27.6.2024 ja oikaisuvaatimus on saapunut kaupungin kirjaamoon 18.7.2024. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa. 

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset ja perusteet 

Oikaisuvaatimuksen tekijä pyytää lopettamaan vuosille 2022 ja 2023 myönnettyjen toiminta-avustusten takaisinperinnän, jotta Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry pystyy jatkamaan helsinkiläisiin kohdistuvaa yleisölle avointa taide- ja kulttuuritoimintaa.

Hakija perustelee oikaisuvaatimustaan sillä, että Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry on harjoittanut vuosina 2022 ja 2023 yleisölle avointa taide- ja kulttuuritoimintaa. Toimintaa on harjoitettu Astoria-salissa järjestettyjen yleisölle avoimien esitysten ja konserttien digitaalisten visualisointien muodossa. Hakija vetoaa oikaisuvaatimuksessaan siihen, että pandemian vaikutusten ja koronarajoitusten vuoksi taloudelliset riskit olivat liian suuret omien esitysten järjestämiseen keväällä ja alkusyksyllä 2022. Hakija kertoo Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry:n kuitenkin tehneen vuosina 2022 ja 2023 Astoria-salissa useita yleisölle avoimia esityksiä ja striimaustapahtumia, joihin Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry on tehnyt mittavat Diginäyttämön visualisoinnit. Lisäksi on toteutettu digitaalinen kantaesitys Tatu Tynin Jean Sibelius: FINLANDIA – Isaskarin tarina -esityksestä, joka on ollut katsottavissa internetissä digitaalisena tallenteena. Hakija tuo myös esiin, ettei Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry ole vuosina 2022 ja 2023 saanut miltään tahoilta projektirahoitusta, ja että toimintasuunnitelmissa on mainittu toimintaa sopeutettavan vallitsevan taloudellisen tilanteen mukaan. Hakija pyytää myös huomioimaan yhdistyksen henkilöstövajeen vuosina 2022 ja 2023. Oikaisuvaatimuksen liitteenä hakija toimittaa vuoden 2022 kirjanpidon pää- ja päiväkirjat, jotka hakijaa pyydettiin toimittamaan 26.2.2024 mennessä.

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös

Kulttuurin edistämisen päällikkö päätti 25.06.2024, § 17, periä takaisin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry:lle myöntämiä avustuksia yhteensä 32 000 seuraavasti:

  • Hakemusnumero 5631685, taide- ja kulttuuriavustusten toiminta-avustus vuodelle 2023, kulttuuri- ja kirjastojaosto 8.12.2022, 43 §. Myönnetty 12 000 euron avustus peritään takaisin kokonaisuudessaan.
  • Hakemusnumero 3531861, taide- ja kulttuuriavustus vuodelle 2022, kulttuuri- ja kirjastojaosto 7.12.2021, 42 §. Myönnetty 20 000 euron avustus peritään takaisin kokonaisuudessaan.

Takaisinperintäpäätös tehtiin sillä perusteella, ettei yhdistys ollut vuosina 2022 ja 2023 toteuttanut toiminta-avustushakemuksissa mainittua helsinkiläisiin kohdistuvaa yleisölle avointa taide- ja kulttuuritoimintaa. Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry ei myöskään ollut toimittanut määräajassa selvityksen tueksi pyydettyjä asiakirjoja.

Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry kertoo sekä vuoden 2022 että vuoden 2023 hakemusten liitteinä toimittamissaan toimintasuunnitelmissa aloittavansa Astoria-salissa säännöllisen esitystoiminnan. Hakija nimeää Helsinkiin sijoittuvan toiminnan osalta neljä eri esitystä tai esityskonseptia, jotka Astoria-salissa toteutettaisiin ja joihin käytettäisiin hakijan kehittämän Diginäyttämön digitaalista teknologiaa sekä interaktiivista streamauspalvelua. Hakija ei ole kyseisinä vuosina toteuttanut toimintasuunnitelmissa mainittuja esityksiä, poikkeuksena digitaalinen kantaesitys Tatu Tynin Jean Sibelius: FINLANDIA – Isaskarin tarina -teoksesta, jossa on kyseessä internetissä katsottava digitaalinen tallenne. Helsingin kaupungin taide- ja kulttuuriavustuksia ei pääasiassa myönnetä tallenteisiin tai julkaisuihin.

Hakijan vuosina 2022 tai 2023 toteuttamia yleisölle avoimia esityksiä tai striimaustapahtumia ei ole mainittu toimintasuunnitelmissa. Taide- ja kulttuuriavustusten toiminta-avustusten yleisissä avustusehdoissa mainitaan, että avustuksen saajan on viipymättä ilmoitettava Helsingin kaupungille avustuksen käyttöön vaikuttavasta merkittävästä muutoksesta olemalla yhteydessä avustusvalmistelijoihin. Hakija ei ole näin tehnyt.

Hakijaa on pyydetty 26.2.2024 toimittamaan kirjallinen selvitys vuoden 2022 toiminta-avustuksen käytöstä sekä vuoden 2022 kirjanpidon pää- ja päiväkirjat toiminta-avustuksen käytön seurannan tueksi. Hakijaa on pyydetty huhtikuussa 2024 toimittamaan myös vuoden 2023 tilinpäätös. Hakija ei ole toimittanut pyydettyjä tositteita määräajassa.

Hakija on kertonut tekevänsä yhteistyötä Astoria-salia pyörittävän Top Lounges Oy:n kanssa ja toteuttavansa Astoria-salin tapahtumiin visuaalisia digisuunnitteluja. Ilman vuoden 2023 tilinpäätöstä on ollut mahdotonta arvioida hakijan osuutta ja hakijalle aiheutuneita kuluja toteutuneesta yleisölle avoimesta toiminnasta (Astoria-klubilla järjestetyt tapahtumat ja niiden digitaaliset visualisoinnit), ja sitä kautta vuoden 2023 toiminta-avustuksen käyttöä. Vuoden 2022 kirjanpidon pää- ja päiväkirjoja pyydettiin vuoden 2022 esityskulujen arvioimisen tueksi.

Hakijan mainitsemat henkilöstövajeesta johtuvat puutteet otettiin Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry:n toiminta-avustushakemuksen käsittelyssä huomioon syksyllä 2023, jolloin hakijalle annettiin lisäaikaa vuoden 2022 tilinpäätöksen toimittamiseen.

Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeiden mukaan myönnetty avustus on palautettava Helsingin kaupungille, jos

  • avustusta ei ole voitu käyttää avustuspäätöksen mukaisesti ja siihen käyttötarkoitukseen, johon se on myönnetty;
  • avustusta käytetään muuhun kuin siihen käyttötarkoitukseen, johon avustus on myönnetty, tai johon avustusta on saanut käyttää;
  • avustuksen saaja ei ennalta ilmoitetussa tai kohtuullisessa ajassa pyynnöstä toimita avustuksen käytön tarkastukseen tarkoitettuja tietoja tai myötävaikuta tarkastuksen toimittamiseen.

Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeen mukaan avustuksen saajan havaittua kohdassa 10 mainitun takaisinperinnän perusteen olemassaolon, on avustuksen saajan viipymättä ja oma-aloitteisesti otettava yhteys Helsingin kaupunkiin avustuksen palauttamiseksi. Helsingin kaupungilla on kuitenkin aina kohdassa 10 mainittujen perusteiden täyttyessä oikeus vaatia avustuksen palauttamista.

Helsingin hallintosäännön 17 luvun 1 §:n mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo niiden käyttöä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto on hyväksynyt tarkemmat avustuslajit ja arviointiperusteet 17.5.2022, § 16.   

Oikaisuvaatimuksen tekijän esittämät perustelut eivät anna aihetta muuttaa tehtyä päätöstä.

Sulje

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Kulttuuripalvelukokonaisuus Kulttuurin edistäminen -palvelu Kulttuurin edistämisen päällikkö 25.06.2024 § 17

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.08.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

yhteisten palvelujen johtaja
Kirsti Laine-Hendolin

Lisätietojen antaja

Katri Tenhola, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 27249

katri.tenhola@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Oikaisuvaatimus, Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry, 18.7.2024

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.