Hankinta, optio, räätälöity valmennuspalvelu, kaupunginkanslia

HEL 2024-004013
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 10

Hankinta, optio, Räätälöity valmennuspalvelu, kaupunginkanslia, työllisyyspalvelut

Elinkeinojohtaja

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti, että työllisyyspalveluiden Räätälöidyn valmennuspalvelun optiokausi otetaan käyttöön ja sopimus tehdään Hoivatie Oy:n ja Live-säätiön kanssa ajalle 1.7.2024-30.6.2026.

Optiokauden arvioitu arvonlisäveroton arvo on 1,5 milj. euroa.

Päätöksen perustelut

Räätälöity valmennuspalvelu on tarkoitettu pitkään työttömänä olleille asiakkaille, jotka tarvitsevat pitkäkestoista ja monialaista tukea työllistymisen polulla. Helsingin työllisyyspalveluiden innovaatiokumppaneina toimivat Hoivatie Oy ja Live-säätiö. Maaliskuun 2024 loppuun mennessä valmennuspalvelussa on ollut yhteensä 700 asiakasta. Palvelun päättäneistä asiakkaista yhteensä 270 (noin 50 %) on työllistynyt avoimille työmarkkinoille, palkkatuella yksityiselle tai julkiselle sektorille tai aloittanut ammatillisen koulutuksen. Tulosta voidaan pitää molempien palvelutuottajien osalta varsin hyvänä huomioiden asiakasryhmän haastavuus.

Hankinta perustuu Helsingin kaupunginkanslian kansliapäällikön päätökseen 135 §, 3.6.2021. Hankintaan sisältyy yksi (1) kahden (2) vuoden optiokausi, jonka käyttöönotosta hankintayksikkö päättää erikseen suoraa hankintaa käyttäen ennen perussopimuskauden päättymistä. Kansliapäällikkö päätti oikeuttaa elinkeinojohtajan allekirjoittamaan palveluntuottajan kanssa tehtävän sopimuksen ja päättämään myöhemmin option käyttöönotosta.

Päätös tullut nähtäväksi 03.05.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Ulla Juhanko, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36323

ulla.juhanko@hel.fi

Päättäjä

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Annukka Sorjonen
työllisyysjohtaja