Pysäköintijärjestelyt, mikroliikkumisen palveluiden pysäköintijärjestelyiden muutokset 2024 kantakaupungissa

HEL 2024-004135
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 37

Mikroliikkumisen pysäköintialueiden siirrot kantakaupungissa kaudelle 2024

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan mikroliikkumisen palveluiden pysäköintipaikkajärjestelyiden muutokset kantakaupungin alueella piirustuksen 7607 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan 21.3.2023 hyväksyä mikroliikkumisen palveluita koskevan pysäyttämiskieltoalueen sekä sille osoitettujen pysäköintipaikkojen toteuttamisen keskustassa ja eteläisessä kantakaupungissa. Tarkemmista liikenteenohjausjärjestelyistä päätettiin liikenne- ja katusuunnittelupäällikön päätöksellä 31.3.2023. Päätöksissä todettiin, että voi esiintyä tarvetta tehdä muutoksia järjestelyihin.

Järjestelyt toteutetaan Traficomin poikkeusluvalla uudenlaiselle tiemerkinnällä (pysäköintiruutu ja sähköpotkulaudan kuva). Lisäksi tarvittaessa voidaan käyttää myös pysäköintitelineitä.

Pysäköintijärjestelyiden muutokset koskevat yhteensä kymmentä kohdetta kantakaupungin alueella. Muutokset koskevat yhdeksää ajoradalle sijoitettavaa ja yhtä muulle alueelle sijoitettavaa pysäköintialuetta. Muutosten myötä autojen pysäköintipaikkojen määrä ei muutu merkittävästi; kolme autopysäköintipaikkaa poistuu verrattuna aiempaan tilanteeseen.

Pieniä pysäköintialueverkoston muutoksia voidaan kauden aikana tehdä myös ilman erillistä uutta päätöstä. Liitteenä olevat suunnitelmien detaljikuvat ovat ohjeellisia.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 5000 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Sovelletut oikeusohjeet

Tieliikennelaki (729/2018) 71 § 1 momentti kohta 2.

Tiedoksianto

Päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona, sillä henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (hallintolaki 55 § 2 momentti).

Päätös tullut nähtäväksi 12.04.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16.00.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun asiakirjan nähtäville asettamista koskeva ilmoitus on julkaistu viranomaisen verkkosivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on tehtävä päätöksen tehneelle viranhaltijalle.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä.

Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Miikka Kulpakko, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37657

miikka.kulpakko@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö