Talousarvion toteutumisennuste 2024, rakentamispalveluliikelaitos Stara

HEL 2024-004804
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 50 §

Staran talousarvion toteutumisennuste 1/2024

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi Staran talousarvion toteutumisennusteen ja todeta, että erityisiin toimenpiteisiin ei ennusteen vuoksi ole aihetta.

Käsittely

Johtokunta toteaa, että kaupunkiympäristön toimialan tilauskannan nopea selkiytyminen kuluvalle vuodelle on Staran toiminnan kannalta tärkeää.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallituksen 4.12.2023 antamien vuoden 2024 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan talousarvion toteutumisennuste laaditaan vuonna 2024 kolme kertaa. Kolmen ennusteen lisäksi laaditaan tammikuussa 2025 alustava tilinpäätös keskitetysti kanslian ja Talpan toimesta. Kaupunginkanslian ohjekirjeessä 22.1.2024 ilmoitettujen päivämäärien mukaan ennusteet toimitetaan kaupunginkansliaan viimeistään 17.4.2024, 21.8.2024 ja 30.10.2024. Keskushallinnon, toimialojen ja liikelaitosten on saatettava talousarvion toteutumisennuste myös lauta- tai johtokuntansa tietoon.

Esityksen liitteenä on Staran ennusteteksti sisältäen arvion sitovien ja muiden toiminnan tavoitteiden toteutumisesta, ennuste tuloslaskelmasta sekä talousarviossa esitettyjen tunnuslukujen ja suoritteiden ennuste.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.04.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Timo Martiskainen

Lisätietojen antaja

Simo Aapro, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 76524

simo.aapro@hel.fi