Tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja arviointisuunnitelma 2024

HEL 2024-006186
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 45 §

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2024

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä vuoden 2024 arviointisuunnitelman.

Käsittely

Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan:
Arviointisuunnitelmaan lisättiin tarkastuslautakunnalle informoitaviin asioihin Helsingin kaupungin tietosuoja.

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä vuoden 2024 arviointisuunnitelman.

Sulje

Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tehtäväänsä liittyen tarkastuslautakunnan tulee laatia arviointisuunnitelma.

Kaupungin hallintosäännön 4 luvun 4 §:ssä todetaan, että tarkastusvirasto arvioi suoraan kaupunginvaltuuston ja tarkastuslautakunnan alaisena kaupunginvaltuuston kaupunkikonsernille asettamien tavoitteiden toteutumista ja toiminnan tuloksellista ja tarkoituksenmukaista järjestämistä. Virasto valmistelee tarkastuslautakunnan hyväksyttäväksi lautakunnan toimikauden kattavan toimintasuunnitelman ja vuosittaisen arviointisuunnitelman yhteistyössä lautakunnan kanssa. Virasto raportoi arviointityönsä tuloksista tarkastuslautakunnalle.

Tarkastuslautakunta hyväksyi 14.12.2021 § 110 toimikauttaan koskevan toimintasuunnitelman. Vuosittaisten arviointisuunnitelmien valmistelussa pyritään siihen, että kaupunkistrategian 13 osa-aluetta tulevat kattavasti arvioiduiksi valtuustokauden aikana. Kunkin vuoden arviointisuunnitelmassa täsmennetään, mitä strategian osa-alueita kunakin vuonna arvioidaan. Tarkastusvirasto on valmistellut yhteistyössä lautakunnan kahden toimikunnan kanssa luonnoksen arviointisuunnitelmaksi 2024. Arviointipäällikkö esittelee arviointisuunnitelman sisältöä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.05.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Timo Cantell, arviointipäällikkö, puhelin: 09 310 73362

timo.cantell@hel.fi