Valtuutus sähköisestä allekirjoitusroolista maahanmuuton kuntakorvauksien hakemisessa, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2024-008908
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 107

Valtuutus sähköisestä allekirjoitusroolista maahanmuuton kuntakorvauksien hakemisessa, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Perusopetusjohtaja

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti valtuuttaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talous- ja hankintapalvelujen asiakasmaksuyksikön taloussihteeri Mira Vollmannin toimimaan maahanmuuton kuntakorvauksien sähköisissä asiointipalvelussa asiointi/nimenkirjoittajan roolissa. Sähköinen haku ja raportointi vaativat Suomi.fi-sivuilta sähköistä tunnistautumista.

Lisäksi perusopetusjohtaja päätti todeta, että maahanmuuton kuntakorvauksien hakemisen osalta toimivaltaa ei siirretä tällä päätöksellä.

Päätöksen perustelut

KEHA-keskuksen myöntämiä maahanmuuton kuntakorvauksia on voinut hakea 2021 alusta alkaen sähköisessä asiointipalvelussa. Sähköinen asiointipalvelu helpottaa korvauksien hakumenettelyä ja raportointia.

Sähköinen asiointi kuntakorvauksien osalta tapahtuu valmistelijan sähköisellä allekirjoitusroolilla, mutta päätöksenteko säilyy edelleen rahoitusjohtajan delegointipäätöksen mukaisena.

Helsingin kaupungin pääkäyttäjänä Suomi.fi-tunnistautumisjärjestelmässä toimii taloushallintopalvelut, joka hakemuksesta voi myöntää Helsingin kaupungin kuntakorvauksien valmistelijoille valmistelija- tai nimenkirjoittajaroolin.

Rahoitusjohtaja päätti 10.12.2018 (§ 103) siirtää hallintosäännön 12 luvun 4 §:n 7 kohdan perusteella toimivaltaa hakea kaupungin puolesta valtionosuudet ja -avustukset sekä niihin verrattavat etuudet kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetus-johtajalle sekä lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajalle.

Päätös tullut nähtäväksi 24.06.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Joanna Kulkki, asiakasmaksupäällikkö, puhelin: 09 310 2873

joanna.kulkki@hel.fi

Päättäjä

Outi Salo
perusopetusjohtaja