Hankinta, Vuosaaren maantietunnelin varareitin parantaminen, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2024-010119
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 24

Vuosaaren maatietunnelin varareitin parantaminen, yhteishankinta, urakoitsijan valinta

Infrapäällikkö

Päätös

Infrapäällikkö hyväksyi Ylöjärven Kiviset Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Ylöjärven Kiviset Oy:n kanssa tehdään Vuosaaren maatietunnelin varareitin parantamista koskeva hankintasopimus. Helsingin kaupungin kustannusvastuulle kuuluva osuus Finntraffic Tie Oy:n ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa hankintarenkaana tehdystä hankinnasta on arvoltaan 1 271 040,83 euroa (alv. 0 %).

Infrapäällikkö oikeutti kaupunkiympäristön toimialan alueellisen rakennuttamisen yksikön päällikön allekirjoittamaan edellä mainitun hankintasopimuksen.

Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu.

Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen.

Päätöksen perustelut

Päätös perustuu Fintraffic Tie Oy:n, Helsingin kaupungin ja Uudenmaan ELY-keskuksen väliseen sopimukseen Vuosaaren tietunnelin korvausinvestointi, toteutussopimus (Maankäyttöjohtaja, 5.6.2024, HEL 2024-005574). Osapuolet ovat sopineet, että Fintraffic Tie Oy kilpailuttaa ja rakennuttaa yhteishankkeessa myös kaupungin omistukseen tulevat kadut. Rakennusurakka on kilpailutettu hankintarenkaana. Kaupunki on sitoutunut sopimuksessa katuja koskevaan 890 000 euron kustannusosuuteen. Kustannusarvio perustuu vuonna 2023 laadittuun toimenpidesuunnitelmaan.

Hankinnan kokonaisarvo on 1 948 600 euroa, josta Helsingin kaupungin osuus on 1 271 040,83 euroa, Uudenmaan ELY-keskuksen 637 892,50 euroa ja Fintraffic Tie Oy:n 39 666,67 euroa. Fintraffic Tie Oy on tehnyt hankintapäätöksen 29.8.2024.

Yleistä rakennuskohteesta

Vuosaaren sataman maantietunnelin parantaminen on välttämätöntä tunnelin liikennöinnin turvaamiseksi. Tämä edellyttää teknisten järjestelmien ja tunnelirakenteiden korjaamista. Korjaaminen ei ole mahdollista silloin kun tunnelissa on liikennettä. Yksittäisen tunnelin korjaaminen ei ole mahdollista henkilö- ja työturvallisuuden vuoksi, koska tunnelijärjestelmät ovat yksi kokonaisuus ja tunnelit toimivat toistensa hätäpoistumisteinä.

Maantietunnelin liikenteen pidempiaikainen siirtäminen nykyiselle varareitille edellyttää reitin parantamista, jotta kuljetukset mahtuvat liikenneväylille ja liikenne on sujuvaa ja turvallista. Parantaminen koskee Itäväylää, Kallvikintien pohjoisosaa, Niinisaarentietä sekä Satamakaarta Niinisaarentien liittymässä. Helsingin kaupunki toimii kadunpitäjänä ja on Helsingin Sataman osakkeenomistaja, joten sataman maantieliikenteen toimivuus kaikissa tilanteissa on kaupungin intressissä. Hankkeen yhteydessä parannetaan jonkin verran aikaisemmin todettuja puutteita suurten kuljetusten reiteillä.

Yleisaikataulun mukaan varareitti parannetaan 9/2024–4/2025. Tämän jälkeen aloitetaan tunnelin järjestelmien ja rakenteiden parantaminen, mikä kestää alkukesään 2026. Tämän jälkeen varareitillä säilytetään jonkin aikaa edelleen valmius toimia sataman maantieliikenteen pääväylänä, kunnes tunnelin järjestelmät ja rakenteet on käytännössä todettu valmistuneeksi.

Kustannukset

Työ rahoitetaan talousarviokohdan 8 03 01 02 katujen perusparantaminen ja liikennejärjestelyt alaluokasta liikennejärjestelyt.

Tarjouspyyntömenettely

Kilpailutus perustuu Fintraffic Tie Oy:n 9.7.2024 päivättyyn tarjouspyyntöön 2024-147914. Fintraffic Tie Oy järjesti yhdessä Helsingin kaupungin ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa tarjouskilpailun Vuosaaren maatietunnelin varareitin parantamista koskevaan tarjouspyyntöön.

Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä rakennusurakka.

Urakan hankinnasta jätettiin 9.7.2024 avoimeen hankintamenettelyyn perustuva hankintailmoitus sähköisessä tietokannassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa.

Hankinta on ominaisuuksiltaan sellainen, että rakennuspalveluketjun pitää toimia saumattomasti, jotta haluttu laatutaso saavutetaan kustannustehokkaasti ja voidaan varmistaa rakennusurakan oikea-aikaisuus ja turvallisuus. Tästä syystä ei hankintaa voitu jakaa osiin eikä vaihtoehtoisia tarjouksia voitu sallia. Hankinnan arvo on sopiva pienille ja keskisuurille yrityksille.

Saadut tarjoukset

Fintraffic Tie Oy on saanut seuraavat tarjouspyynnön mukaiset urakkatarjoukset (tarjoushinnat on ilmoitettu arvonlisäverottomina):

1.
GRK Suomi Oy   
2 327 143,05 euroa 
2.
Tieluiska Oy
2 185 239,93 euroa
3.
Uudenmaan infrapalvelut oy   
2 082 653,60 euroa
4.
Ylöjärven Kiviset Oy   
1 967 200,00 euroa

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset.

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella.

Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Ylöjärven Kiviset Oy.

Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset.

Viranhaltijan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 19.12.2023 § 700 mukaan infrapäälliköllä on hankintavaltuudet enintään 2 000 000 euron suuruisiin hankintoihin. Infrapäällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Päätös tullut nähtäväksi 30.08.2024

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Jukka-Pekka Tarkkala, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 37302

jukka.tarkkala@hel.fi

Jarkko Karttunen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38360

jarkko.karttunen@hel.fi

Päättäjä

Hannu Seppälä
infrapäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Ylöjärven Kiviset Oy:n tarjous 19.8.2024

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.