Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset 2024-2025, lisäavustukset

HEL 2024-011030
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 87

Helsingin Seurakuntayhtymälle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2024–2025 syyslukukaudelle

Talous- ja suunnittelujohtaja

Päätös

Talous- ja suunnittelujohtaja päätti, että Helsingin Seurakuntayhtymälle myönnetään harkinnanvaraista lisäavustusta perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan 22 400 euroa lukuvuoden 2024–2025 syyslukukaudelle. Lisäavustus tullaan maksamaan syksyn 2024 aikana seuraavasti:

Syyskuu 2024: 11 200 euroa
Marraskuu 2024: 11 200 euroa

Harkinnanvarainen lisäavustus maksetaan tililtä 473000 1491070089 146024.

Päätöksen perustelut

Helsingin Seurakuntayhtymä on hakenut lukuvuoden 2024–2025 syyslukukaudelle perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan harkinnanvaraista lisäavustusta erityisen tuen resursseihin yhteensä 35 200 euroa 4.9.2024 päivätyllä sähköisellä hakemuksella 053-0000102.

Perusopetuksen vapaa-ajan palveluiden yksikkö puoltaa harkinnanvaraisen lisäavustuksen myöntämistä yhteensä 22 400 euroa lukuvuoden 2024–2025 syyslukukaudelle 4 erityisen tuen lisäohjaajaresurssiin. Lisäavustus osoitetaan Munkkiniemen (1), Lauttasaaren (1), Mikaelin (1) ja Oulunkylän seurakunnan (1) iltapäiväryhmän henkilöstökuluihin.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 21.5.2024 (§ 115) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2024–2025. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 23.5.2023 (§100) valtuuttaa talous- ja suunnittelujohtajan tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Päätös tullut nähtäväksi 03.10.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Emmi Halmirinne, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 39480

emmi.halmirinne@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Tero Vuontisjärvi
talous- ja suunnittelujohtaja