Hankinta, ympärivuorokautinen palveluasuminen, Seniorisäätiö

HEL 2024-012499
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 264 §

Ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen hankinta Helsingin Seniorisäätiön Hopeatien, Antinkodin ja Pikku-Marian yksiköissä

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta

Päätös

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi liitteenä 1 olevan Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan ja Seniorisäätiön välisen sopimuksen ympärivuorokautisen palveluasumisen ostamisesta.

Samalla sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta oikeutti sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen (sekä sen perusteella solmittavat myöhemmät sopimukset) ja tarvittaessa tekemään sopimukseen vähäisiä sopimusmuutoksia sopimuskauden aikana.

Käsittely

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttua asiantuntijaa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Ostopalvelupäällikkö ********** on kutsuttuna asiantuntijana.

Helsingin kaupunki (jatkossa tilaaja) on siirtänyt Hopeatien palvelutalon toiminnan liikkeenluovutuksella Helsingin Seniorisäätiölle (jatkossa palveluntuottaja) 1.1.2025 alkaen (Helsingin kaupunginhallituksen päätös 29.4.2024 § 250).

Liikkeenluovutussopimuksen mukaan palveluntuottajan kanssa solmitaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 15 §:n mukaiset sidosyksikköhankintaa koskevat ostopalvelusopimukset ympärivuorokautisen palveluasumisen ja palvelukeskustoiminnan ostamisesta.

Tämän sopimuksen kohteena on ikääntyneiden palveluasumisen hankinta Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan asiakkaille. Asiakkaalla tarkoitetaan palveluasumisen yksikköön sijoitettua ikääntynyttä ihmistä.

Sopimus koskee ympärivuorokautisen palveluasuminen järjestämistä suomenkielisille ikääntyneille. Kyseessä on kaupungin lakisääteisen järjestämisvastuun piiriin kuuluva palvelu. Sopimuksen yhteisenä tarkoituksena on varmistaa ja taata Helsingin kaupungin ikääntyneiden ihmisten laadukas ympärivuorokautinen palveluasuminen ja hoiva.

Lisäksi tällä sopimuksella sovitaan ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen tuottamisesta Antinkodin ja Pikku-Marian toimipisteisiin. Tämä sopimus korvaa tilaajan ja palveluntuottajan välisen aiemman, Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan 30.11.2010 § 477 hyväksymän sopimuksen vanhusten palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta sekä palvelutuotannon tilojen käyttöoikeudesta siltä osin, kun se koskee mainittujen palvelujen tuottamista kyseisiin toimipisteisiin.

Palvelu on tarkemmin kuvattu liitteenä 2 olevassa palvelukuvauksessa.

Vaadittava laatutaso on määritelty sopimuksen liitteenä olevassa palvelukuvauksessa. Osapuolet sitoutuvat toimimaan yhteisten tavoitteiden mukaisesti yhteisymmärryksessä, sekä parantamaan ja kehittämään palveluasumisen ja ikääntyneiden kohtaamisen käytäntöjä ja toimintatapoja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sopijapuolet pyrkivät kiinnittämään erityistä huomioita laadullisten kriteerien ylläpitoon. Sopijapuolet pyrkivät yhteistyössä kehittämään uusia toimintatapoja ja parantamaan olemassa olevia työkaluja ikääntyneiden elämänlaadun parantamiseksi.

Mikäli sopimuskauden alkamisen jälkeen toimintaa ohjaavat säädökset tai suositukset muuttuvat, tilaaja päivittää hankinnan kohteen kuvauksen uusia säädöksiä ja suosituksia vastaavaksi. Hankinnan kohteen kuvauksen uudet vaatimukset tulevat voimaan tilaajan ilmoittamassa aikataulussa aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua ilmoituspäivästä. Mikäli muutokset aiheuttavat tilaajan arvioinnin mukaan merkittäviä kustannusvaikutuksia, tilaaja tarkistaa palvelusta maksettavaa korvausta sopimuksen mukaisesti.

Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta eikä tuota palveluntuottajalle yksinoikeutta myydä palvelua tilaajalle.

Hankinnan tavoitteet

Hankinnalla tilaaja toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, jäljempänä sote-järjestämislaki) 8 §:ssä säädetyn järjestämisvastuunsa ja palvelutoiminnan jatkuvuuden.

Tilaaja varmistaa palveluntuottajan kanssa tehtävällä sopimuksella sote-järjestämislain 15 §:ssä asetetut vaatimukset. Tilaaja on varautunut palveluiden jatkuvuuden hallintaan sekä todennäköisempiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023) 6 §:ssä säädetään palveluntuottajan yleisistä edellytyksistä ja 7 §:ssä palveluntuottajan luotettavuuden toteamisesta

Hankinnan kohteena olevien palvelujen hankkiminen palveluntuottajalta on tarpeen palvelujen tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaavien palvelujen riittävän saatavuuden takaamiseksi Helsingin kaupungilla. Tilaaja on huomioinut sote-järjestämislain vaatimukset palveluiden järjestämisvastuusta ja asiakkaiden palveluiden yhdenvertaisesta toteutumisesta. Hankinnan tavoitteena on tuottaa palveluja Helsingin kaupungin asiakkaiden tarpeita vastaavasti sekä erilaiset palvelutarpeet riittävästi huomioiden.

Sopimuksen arvo ja sopimuskausi

Sopimus tulee voimaan, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Palvelun tuottaminen alkaa 1.1.2025. Sopimuksen kokonaisarvo on noin 28 miljoonaa euroa, josta palveluasumisen tilojen vuokra on n. 860 000 euroa/vuosi.

Toimivalta

Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan toimialalautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta on päätöksellään 27.8.2024 § 167 hyväksynyt sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan hankintavaltuudet. Koska hankinnan arvo ylittää viranhaltijoiden hankintavaltuudet, toimivalta päättää hankinnasta on sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.12.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Kristiina Matikainen, Ostopalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 42207

kristiina.l.matikainen@hel.fi

Marko Valta, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 33733

marko.valta@hel.fi

Liitteet (pdf)

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.