Hankinta, peruskorjaus, Vartiolahden metrosilta, liikenneliikelaitos
Vartiolahden metrosillan korjausurakan hankinta
Päätös
Johtokunta hylkäsi Ralf Ajalin Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisena.
Johtokunta valitsi Vartiolahden metrosillan korjausurakoitsijan valintaa koskevan tarjouskilpailun voittajaksi MPV-Infrarakenne Oy:n.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hankinnan kohteena on Vartiolahden metrosillan U-6472 korjausurakka tarjouspyynnön 45H24 mukaisesti.
Kaupunginhallitus hyväksyi 4.11.2024, 680 §, Vartiolahden metrosillan korjauksen hankesuunnitelman siten, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on yhteensä enintään 6.650.000 euroa kesäkuun 2024 hintatasossa.
Vartiolahden metrosilta on korjattava, jotta kantametron Vuosaaren haaran liikennöinnin häiriöttömyys ja turvallisuus kyetään takaamaan tulevaisuudessakin. Sillan korjaamisella poistetaan rakenteiden heikkenemisen aiheuttamat riskit.
Hankintamenettely
Hankintaan sovelletaan vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettu lakia (erityisalojen hankintalaki, 1398/2016), sillä kyseessä on lain mukaisen urakkahankintojen kynnysarvon ylittävä hankinta.
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy järjesti liikenneliikelaitoksen (HKL) toimeksiannosta tarjouskilpailun avoimena hankintamenettelynä. Tarjouspyyntö julkaistiin tarjouspalvelu.fi -portaalissa 7.6.2024. Tarjousten jättämisen määräaika oli 12.9.2024.
Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti kolme tarjoajaa:
- Destia Oy, Väyläpalvelut
- MPV-Infrarakenne Oy
- Ralf Ajalin Oy
Tarjousten käsittely toteutettiin kolmessa vaiheessa:
- Tarjoajien soveltuvuuden tarkistaminen
- Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen
- Tarjousten vertailu
Tarjoajien soveltuvuuden arviointi
Erityisalojen hankintalain 83 §:n 1 mom. mukaan hankintayksikön on valittava ehdokkaat ja tarjoajat etukäteen ilmoitettujen puolueettomien perusteiden mukaisesti. Hankintayksikön on suljettava pois sellaiset tarjoajat tai ehdokkaat, jotka eivät täytä näitä ehtoja.
Tarjoajien soveltuvuuden tarkistamisen tarkoituksena oli selvittää edellytykset hankinnan suorittamiseen tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Pakolliset vaatimukset ja pyydetyt selvitykset esitettiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Kaikki tarjoajat täyttivät tarjoajille asetetut vaatimukset ja kelpoisuusehdot.
Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi
Tarjousta koskevat vaatimukset määriteltiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Destia Oy:n ja MPV-Infrarakenne Oy:n tarjoukset todettiin tarjouspyynnön mukaisiksi.
Tarjouksen sulkeminen pois tarjouspyynnön vastaisena
Tarjouspyynnössä pakollisena vaatimuksena oli tutustuminen urakkakohteeseen 27.6.2024 järjestetyllä tutustumiskäynnillä. Ralf Ajalin Oy ilmoitti sähköpostitse, ettei osallistu tutustumiskäyntiin eikä yrityksen edustajaa ollut paikalla tutustumiskäynnillä. Ralf Ajalin Oy:n tarjouksessa oli kuitenkin virheellisesti ilmoitettu ko. tarjoajan osallistuneen rakennuskohteen tutustumiskäyntiin.
Ralf Ajalin Oy:n tarjouksen tarkastuksessa havaittiin lisäksi, että tarjouksen hintalomake A:lle oli merkitty vertailuhinta väärin ja lisäksi tarjousdokumenttiin oli tuotu vertailuhinta virheellisesti, vastoin tarjouspyynnön ohjeita.
Edellä mainittujen perusteiden vuoksi Ralf Ajalin Oy:n tarjous suljetaan pois tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.
Tarjousten vertailu
Hinnan painoarvo tarjousvertailussa oli 100 %. Hintavertailussa huomioitiin rakennusurakan urakkahinta, liikennekatkon pituus (tarjoajan ilmoittama päivien lukumäärä x 20.000,00 eur) ja 15 % tarjouslomakkeen B yksikköhintaluettelo yhteishinnasta. Hintaa käytettiin valintaperusteena, koska laatu oli otettu kattavasti huomioon jo hankinnan kohteen määrittelyssä, toiminnallisissa ja teknisissä vaatimuksissa, joiden tuli täyttyä tarjotussa ratkaisussa.
Vertailutaulukko
Sija | Tarjoaja | Vertailuhinta (alv 0 %) |
2. | Destia Oy, Väyläpalvelut | 10.110.219,00 eur |
1. | MPV-Infrarakenne Oy | 7.801.145,00 eur |
Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut MPV-Infrarakenne Oy valitaan urakan toteuttajaksi. MPV-Infrarakenne Oy:n tarjoama urakkahinta on 4.951.000,00 euroa (alv 0%).
Toimivalta
Hallintosäännön 11 luvun 1 § 2 mom. 3 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.
HKL:n johtokunta on 29.5.2024, 52 §, siirtänyt hallintosäännön mukaista hankintoihin liittyvää toimivaltaansa HKL:n toimitusjohtajalle 500.000 euroon (alv 0 %) asti.
Hankinnan arvon ollessa suurempi kuin 500.000 euroa päättää hankinnasta johtokunta
Päätös tullut nähtäväksi 29.11.2024
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | markkinaoikeus@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277