Virkasuhteen täyttäminen, rakennukset ja yleiset alueet, asuntotuotanto, yksikön päällikkö

HEL 2024-016985
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 124

Kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden asuntotuotannon myynti- ja hanketalousyksikön yksikön päällikön viran täyttäminen

Tekninen johtaja

Päätös

Tekninen johtaja päätti ottaa ilman julkista hakumenettelyä myynti- ja hanketalousyksikön yksikön päällikön virkaan (035299) Ulla-Mari Niemisen 9.12.2024 alkaen 5 388,11 euron tehtäväkohtaisella palkalla.

Virkaan valitun ei tarvitse esittää selvitystä terveydentilastaan, sillä hän on kaupungin palveluksessa ja on aiemmin esittänyt ko. selvityksen.

Virkaan valitulle ei aseteta koeaikaa.

Päätöksen perustelut

Kuntalain 87§:n mukaan virka perustetaan sellaista tehtävää varten, jossa käytetään julkista valtaa. Yksikön päällikön virka on perustettu khs 9.12.2024 § 772.

Asuntotuotannon myynti- ja hanketalousyksiköön sijoittuvan yksikön päällikön tehtävässä käytetään julkista valtaa, mikä edellyttää virkasuhdetta. Tehtävien laajentuminen hanketalouden tehtäviin on lisännyt tehtävään sisältyvää taloudellista vastuuta.

Tehtävää on aikaisemmin hoidettu työsuhteessa, minkä vuoksi tehtävässä toiminut ei ole voinut tehdä viranhaltijapäätöksiä, jotka kuuluvat jatkossa viranhaltijan tehtäviin.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4§:n 3 momentin ja hallintosäännön 23 luvun 2 §:n 4 kohdan nojalla työsuhteisena kyseistä tehtävää hoitanut henkilö on mahdollista ottaa virkaan ilman julkista hakumenettelyä silloin, kun se on tarkoituksenmukaista palvelussuhteen uudelleenjärjestelyjen vuoksi.

Ulla-Mari Nieminen on aiemmin hoitanut yksikön päällikön tehtävää toimessa olevana ilman viranhaltijalle kuuluvia tehtäviä. Hänet on tarkoituksenmukaista ottaa uuteen yksikön päällikön virkaan ilman julkista hakumenettelyä hänen palvelussuhdettaan koskevien uudelleenjärjestelyjen vuoksi.

Virkaan valitun kanssa on keskusteltu 17.4.2024 hänen palvelussuhdettaan koskevista muutoksista.

Päätös tullut nähtäväksi 19.12.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Seidi Kivisyrjä, asuntotuotantopäällikkö, puhelin: 09 310 32331

seidi.kivisyrja@hel.fi

Päättäjä

Kari Pudas
tekninen johtaja