Selvitys vuoden 2016 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2016-004947
Case 3. / 36 §
This decisionmaker is no longer active

Tarkastuslautakunnan vuoden 2016 arviointikertomus

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi luonnoksen vuoden 2016 arviointikertomukseksi ja jatkaa käsittelyä kokouksessa 12.4.2017.

Käsittely

Tarkastuslautakunta päätti todeta, ettei Wille Rydman osallistunut arviointikertomuksen kohdan Kulttuuristrategian hyvinvointitavoitteiden toteutuminen käsittelyyn eikä ollut läsnä sitä käsiteltäessä. Tältä osin puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Pentti Arajärvi.

Tarkastuslautakunta päätti todeta, ettei Jaana Lamminperä esteellisenä osallistunut arviointikertomuksen kohdan Asunto- ja maankäyttöpolitiikka hyvinvoinnin edistämisessä käsittelyyn eikä ollut läsnä sitä käsiteltäessä.

Tarkastuslautakunta päätti todeta, ettei Mari Holopainen esteellisenä osallistunut arviointikertomuksen kohtien Strategiaohjelman ja ympäristöpolitiikan energiatehokkuustavoitteiden toteutuminen ja Helen Oy:n ja Helsingin Satama Oy:n omistajaohjaus käsittelyyn eikä ollut läsnä niitä käsiteltäessä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi lautakunnan tulee antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Helsingin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastussäännön 8 §:n 1 momentin mukaan lautakunnan tulee laatia arviointikertomus toukokuun loppuun mennessä. Vuoden 2017 talousarviossa tarkastuslautakunnalla ja -virastolla on toiminnallisena tavoitteena, että arviointikertomus valmistuu 30.4.2017 mennessä.

Lautakunnan kaksi jaostoa ovat valmistelleet vuoden 2016 arviointisuunnitelmaan sisältyneistä aiheista arviointitekstiluonnoksia, joista tarkastusvirasto on koonnut luonnoksen vuoden 2016 arviointikertomukseksi. Tässä kokouksessa on arviointikertomusluonnoksen ensimmäinen käsittely. Käsittelyä jatketaan kokouksessa 12.4.2017, jonka päätteeksi arviointikertomus on tarkoitus hyväksyä.

Arviointikertomuksen hyväksymisen jälkeen lautakunta hankkii tarkastussäännön 8 §:n 2 momentin mukaisesti arviointikertomuksesta kaupunginhallitukselta ja muilta kaupungin toimielimiltä lausunnot, jotka toimitetaan valtuustolle yhdessä arviointikertomuksen kanssa.

Luonnos arviointikertomukseksi 2016 on lähetetty 31.3.2017 sähköpostitse lautakunnan jäsenille. Lisäksi luonnos on luettavissa lautakunnan sähköisessä työtilassa. Luonnos ei ole vielä julkinen (JulkL 6 §:n 1 momentin 6 ja 8 kohdat).

Close

Tarkastuslautakunta 04.05.2016 § 50

Close

This decision was published on 19.04.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Close

Presenter information

tarkastusjohtaja
Pirjo Hakanpää

Ask for more info

Timo Terävä, arviointipäällikkö, puhelin: 09 310 43126

timo.terava@hel.fi