Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen

2. / 2 §

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti, että johtokunnan päätöksistä kulloinkin laadittu pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa osoitteessa paatokset.hel.fi

Tämä päätös on voimassa 1.1.2024 alkaen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain (410/2015) 107 §:n mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta. Lain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä. Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

Helsingin kaupungin (kaupunginvaltuusto 13.9.2023, § 214) hallintosäännön 24 luvun 2 §:n mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä siten kuin kuntalaissa säädetään, jos päätöksentekijä katsoo sen tarpeelliseksi. Pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä on tarpeellista päätösten tiedoksiantamiseksi kunnan jäsenille.

Sulje

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Anniina Kitula

Lisätietojen antaja

Salla Vahermo, henkilöstö- ja hallintopalvelujohtaja, puhelin: 09 310 50653

salla.vahermo@hel.fi