Ilmoitusasiat

Tämä on esitys

Ilmoitusasiat

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

Päätösehdotus

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää merkitä tiedoksi.

Helsingin hallinto-oikeus (HAO)

HAO, päätös 28.8.2024 4908/2024

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto myönsi päätöksellään 20.12.2023 § 196 rakennusluvan kahden paritalon rakentamiselle Suutarilassa sijaitsevalle kiinteistölle.

Naapurit valittivat jaoston päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen ja vaativat päätöksen kumoamista ja lupahakemuksen palauttamista valmisteluun. Valittajat vaativat, että suunnitelmaa tuli muuttaa siten, että tieyhteys rakennuspaikalle tehdään Pallomäentien kautta eikä rasitetietä pitkin toisen naapurikiinteistön kautta. Valittajien mukaan tieyhteys oli muun ohessa asemakaavan ja sen tarkoituksen vastainen, eikä rakennushanke täyttänyt maankäyttö- ja rakennuslaissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä määrättyjä luvan myöntämisen edellytyksiä. Lisäksi valittajat totesivat muun ohella, että rasitetieyhteys vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista ja aiheuttaa valittajien kodille ja pihalle merkittävää yksityisyys-, melu- ja turvallisuushaittaa.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeus perusteli päätöstään muun ohessa sillä, että lainvoimaisen rasitteen avulla järjestettävää kulkuyhteyttä on pidettävä maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisena käyttökelpoisena pääsytienä rakennuspaikalle. Lisäksi hallinto-oikeus totesi, että hankkeen ei voida valittajien esittämillä perusteilla katsoa haittaavan naapuria maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Edelleen hallinto-oikeus totesi, että lupapäätöstä ei ole pidettävä lainvastaisena sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että kulkuyhteys rakennuspaikalle olisi mahdollista järjestää vaihtoehtoisesti kiinteistön kirvesvarren kautta. Asiaa ei oltu arvioitava toisin valittajien mainitsemien asemakaavaan, valittajien kodin arvoon tai omaisuudensuojaan liittyvien seikkojen johdosta. Rakennuslupapäätös ei myöskään ollut lainvastainen sillä perusteella, että valittajien lupaprosessissa esittämät huomautukset eivät johtaneet valittajien toivomin muutoksiin rakennusluvassa eikä sen vuoksi, että museoviranomaiselta ei pyydetty lausuntoa asiassa.

Hallinto-oikeuden päätös on erillisenä liitteenä.

Vantaan kaupunkiympäristölautakunnan lupajaosto

Päätös 20.8.2024 § 77, dnro VD/4143/11.01.01.00/2023

Vantaan kaupunkiympäristölautakunnan lupajaosto on myöntänyt Johan I Hallen & Bergfalk Oy:lle ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan kalankäsittelylaitokselle sekä vesilain (587/2011) 4 luvun 12 §:n mukaisen poikkeamisen pohjavedenottamoiden suoja-aluemääräyksestä. Kyseessä on olemassa oleva laitos, jolla ei ole aiempaa ympäristölupaa. Tuotantolaitos sijaitsee Vantaan Vaaralan kaupunginosassa lähellä Helsingin kaupungin rajaa ja ympäristölupahakemuksesta on kuultu myös Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaista. Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikkö ei ole katsonut tarpeelliseksi antaa asiassa lausuntoa. Laitos sijaitsee Fazerin pohjavedenottamoiden vesilain mukaisella kaukosuojavyöhykkeellä ja Uudenmaan ELY-keskus on lausunnossaan katsonut, että haettu poikkeaminen suoja-aluemääräyksestä voidaan myöntää, mikäli toiminnalle myönnetään ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Päätöksen perusteluissa todetaan mm., että laitoksen merkittävimmät päästöt ympäristöön aiheutuvat raaka-aineiden käsittelystä ja jätevesistä kohdistuen jätevesiviemäriin ja yhdyskunnan jätevedenpuhdistamolle. Hakemuksen mukaisesta toiminnasta ei aiheudu erityisiä päästöjä pohjaveteen eikä myöskään erityistä haittaa naapurustolle. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen 4.10.2024 mennessä.

Vantaan kaupunkiympäristölautakunnan lupajaoston päätös erillisenä liitteenä.

Kaupunginhallitus (Khs)

Khs 26.8.2024 § 483

Helsingin arkkitehtuuriohjelma

HEL 2024-003856

Kaupunginhallitus hyväksyi liitteenä olevan Helsingin arkkitehtuuriohjelman ja sen 28 toimenpidettä.

Esittelijä

asiakkuusjohtaja
Mari Randell

Lisätietojen antaja

Nina Crow, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 26317

nina.crow@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Päätös 28.8.2024 nro 4908_2024, HAO
2. Päätös 20.8.2024_Vantaan kaupunkiympäristölautakunnan lupajaosto

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.