Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan päätösten seuraaminen

2. / 49 §

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan päätösten seuraaminen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä päätöksiä:

Toimialajohtaja

20.2.2019, 13 §
Innovaatiokumppanuus: Harrastuspassin toteuttaminen

26.2.2019, 14 §
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan henkilöstöasioiden päätöksenteon delegointi

14.3.2019, 15 §
Määrärahan myöntäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan henkilökuntakerholle vuonna 2019

15.3.2019, 16 §
Lähteelän ulkoilualueen palvelujen hankinta

Hallintojohtaja

28.2.2019, 6 §
Valtionavustuksen hakeminen opetus- ja kulttuuriministeriöltä Helsinkikuvia.fi verkkopalvelun kehittämiseen ja Espoonkuvia.fi ja Vantakuvia.fi verkkopalvelun perustamiseen

Kirjastopalvelukokonaisuus

Kirjastopalvelujen johtaja

24.2.2019, 11 §
Salassa pidettävä

27.2.2019, 12 §
Vahingonkorvausvaatimus koskien esinevahinkoa keskustakirjasto Oodissa

7.3.2019, 13 §
Salassa pidettävä

7.3.2019, 14 §
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kirjastopalvelukokonaisuuden valtakunnallisessa kehittämispalvelussa olevien oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

11.3.2019, 15 §
Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän nimittäminen kaudeksi 2019-2020

Keskustakirjaston johtaja

12.3.2019, 3 §
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kaupunginkirjaston keskustakirjasto Oodissa olevien oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

Kulttuuripalvelukokonaisuus

Kulttuurijohtaja

26.2.2019, 4 §
Harakan saaren taiteilijan työhuoneen vuokrahyvitys vesivahingon vuoksi

27.2.2019, 5 §
Taideavustusten vastaanottaminen Helsingin taidemuseo (HAM)

7.3.2019, 6 §
Lahjoituksen vastaanottaminen Helsingin kaupunginmuseoon

Taidemuseon johtaja

21.2.2019, 6 §
Taidemuseon julkisen taiteen hankinta, Adriananpuistikko Herttoniemenranta

21.2.2019, 7 §
Taidemuseon prosenttirahahankinta, Päiväkoti Aada ja leikkipuisto Ida, tilauspäätös

27.2.2019, 8 §
Taideteoslaina, Moomin Monogatari Ltd, Kokemus museo, Tokio

Yleiset kulttuuripalvelut, Alueellisten kulttuuripalvelujen päällikkö

7.3.2019, 1 §
Alueellisten kulttuuripalvelujen päällikön pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä vuonna 2019

11.3.2019, 2 §
Verhonkuljetinjärjestelmän hankinta Malmitalon Malmisaliin

Liikuntapalvelukokonaisuus

Vs. liikuntajohtaja

28.2.2019, 14 §
Vahingonkorvausvaatimus koskien rengasrikkoa Latokartanon liikuntapuistossa

4.3.2019, 15 §
Salassa pidettävä

6.3.2019, 16 §
Salassa pidettävä

13.3.2019, 17 §
Veneväylien turvalaitteiden kevättarkistuksen ja ylläpidon kilpailutus

13.3.2019, 18 §
Vapaakorttien myöntäminen vuonna 2019

Liikuntapalvelupäällikkö

26.2.2019, 7 §
Tapahtuma-avustusten 2019 myöntäminen

1.3.2019, 8 §
Tapahtumayhteistyösopimus, Stadi Cup 2019

5.3.2019, 9 §
Tapahtumayhteistyösopimus, International Horse Show 2019

Nuorisopalvelukokonaisuus

Nuorisoasiainjohtaja

26.2.2019, 3 §
Toimitilan tuntiperusteinen vuokraus Games Factory Oy:ltä 6Aika Digipore -hankkeelle

Itäinen nuorisotyö, kumppanuuspäällikkö

15.2.2019, 13 §
Nuorten toimintaryhmän Hauki projektiavustushakemus 2019

20.2.2019, 14 §
Nuorten toimintaryhmän Rhythms of Resistance Helsinki projektiavustushake

27.2.2019, 15 §
Nuorten toimintaryhmän Kutvonen motion pictures projektiavustushakemus 2019

28.2.2019, 16 §
Korsholmantie 9 talotoimikunnan talokerhoavustus vuodelle 2019

1.3.2019, 17 §
Korjaus kumppanuuspäällikön päätökseen 31.1.2019, § 5; Toiminta-avustusennakot 2019

1.3.2019, 18 §
Nuorten toimintaryhmä Nuoret päättää päättäjän projektiavustuksen 2018 takaisinperintä

1.3.2019, 19 §
Muutoksii ry:n loma-aikojen leiriavustuksen 2018 takaisinperintä

6.3.2019, 20 §
Helsingin Vasemmistonuoret ry:n kuljetusavustushakemus

6.3.2019, 21 §
Ilmastoahdistus lyhytelokuvan työryhmän projektiavustushakemus

6.3.2019, 22 §
Stadin Nuorisoseurat ry:n kuljetusavustushakemus

13.3.2019, 23 §
Helsingin 4H-yhdistys ry:n projektiavustuspäätöksen 2018 muuttaminen

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Tuula Haavisto

Lisätietojen antaja

Pirjo Palamaa, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 87764

pirjo.palamaa@hel.fi