V 30.8.2017, Tapanilan Kertojantie 9:n ja 11:n asemakaavan muuttaminen (nro 12393, tontit 39213/1 ja 2)
V 30.8.2017, Tapanilan Kertojantie 9:n ja 11:n asemakaavan muuttaminen (nro 12393, tontit 39213/1 ja 2)
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä 39. kaupunginosan (Tapaninkylä, Tapanila) korttelin 39213 tonttien 1 ja 2 sekä puistoalueen asemakaavan muutoksen 25.10.2016 päivätyn ja 17.5.2017 muutetun piirustuksen numero 12393 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Asemakaavan muutos koskee erillispientalo- ja puistoalueita, jotka sijaitsevat Tapanilassa. Kaavaratkaisu mahdollistaa neljän uuden erillispientalotontin muodostamisen.
Tavoitteena on muuttaa puistoalue sekä osa nykyisestä enintään kaksiasuntoisten pientalojen korttelialueesta uusiksi tonteiksi. Tontit
merkitään erillispientalojen korttelialueeksi, jolla ympäristö on säilytettävä. Kertojantie 9:ssä sijaitseva rakennus suojellaan asemakaavamääräyksellä. Tuomaankujan kulmaukseen sijoitetulle uudelle tontille on merkitty rakennusala, johon saa sijoittaa siirtämällä säilytettävän kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen.
Uutta asuntokerrosalaa on 560 k-m².
Kaavaratkaisu on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukainen ja edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista.
Kaavaratkaisu on oikeusvaikutteisen yleiskaavan ja uuden yleiskaavan (kaupunginvaltuusto 26.10.2016) mukainen.
Alueella on voimassa kaavat numero 8295 ja 10757 vuosilta 1981 ja 2000.
Tontit ja puistoalue sijaitsevat Tapanilan kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla pientaloalueella. Molemmilla tonteilla sijaitsee omakotitalo. Kertojantie 9:n asuinrakennus on sr-3-merkinnällä suojeltu 1930-luvun talo, viereisen tontin asuinrakennus on valmistunut 1980-luvun lopulla. Puistoalue (Kertojanpuisto) on rakentamaton ja sillä sijaitsee muuntamo sekä vanha talousrakennus.
Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia.
Suunnittelun vaiheet ja vuorovaikutus
Kaavaratkaisu on tehty tonttien omistajien hakemusten johdosta ja kaupungin aloitteesta. Kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijoiden kanssa. Helsingin kaupunki omistaa puistoalueen pohjoisosan. Korttelialue sekä eteläosa puistosta ovat yksityisomistuksessa.
Osallistuminen ja vuorovaikutus on järjestetty osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.
Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 18.11. - 19.12.2016. Kaavaehdotuksesta ei tehty muistutuksia.
Lausunnot
Kaavaehdotuksesta saatiin Helen Sähköverkko Oy:n, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY), kaupunginmuseon, kiinteistöviraston, pelastuslautakunnan, rakennusvalvontaviraston, yleisten töiden lautakunnan ja ympäristökeskuksen lausunnot.
Kiinteistöviraston lausunto kohdistui puistoalueen osalle kaavoitetun tontin 13 rakennusaloihin.
Yleisten töiden lautakunnan lausunnossa todetaan poistuvan viheralueen aiheuttavan muutoksia alueen hulevesien viivytyskapasiteettiin Longinojan valuma-alueella.
Rakennusvalvontavirasto esittää kannanotossaan tiiviin rakentamisen aiheuttavan erikoisrakenteita ja kaavassa olevien rakennusten enimmäiskorkeuksien vaativan mahdollisesti vähäistä poikkeamista rakennusluvan yhteydessä.
Muissa lausunnoissa ei ollut huomautettavaa.
Lausunnot ilmenevät kokonaisuudessaan päätöshistoriasta ja niiden referaatit sekä niihin annetut vastineet ovat vuorovaikutusraportissa (liite 3).
Asemakaavan muutosehdotukseen tehdyt muutokset
Kaavaehdotukseen on tehty muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen toiseksi viimeisessä luvussa.
Tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten ehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.
Päätösehdotus on entisen kaupunkisuunnitteluviraston tarkistetun esityksen mukainen.
Kaupunkisuunnitteluvirasto 17.5.2017
Kaupunkisuunnitteluvirasto on tarkistanut 25.10.2016 päivättyä 39. kaupunginosan (Tapaninkylä, Tapanila) korttelin 39213 tonttien 1 ja 2 sekä puistoalueen asemakaavan muutosehdotusta nro 12393. Kaavaehdotukseen tehdyt muutokset ilmenevät yksityiskohtaisesti liitteestä ja kaavaselostuksesta.
Kaupunkisuunnitteluviraston mielestä kaavaehdotukseen tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten ehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville. Muutoksista on neuvoteltu asianomaisten hallintokuntien kanssa ja niitä, joiden etua muutokset koskevat, on kuultu erikseen.
Tiivistelmä
Asemakaavan muutos koskee erillispientalo- ja puistoalueita, jotka sijaitsevat Tapanilassa. Kaavaratkaisu mahdollistaa neljän uuden erillispientalotontin muodostamisen.
Tavoitteena on muuttaa puistoalue sekä osa nykyisestä enintään kaksiasuntoisten pientalojen korttelialueesta (AO) uusiksi tonteiksi. Tontit merkitään erillispientalojen korttelialueeksi (AO/s), jolla ympäristö on säilytettävä. Kertojantie 9:ssä sijaitseva rakennus suojellaan asemakaavamääräyksellä. Tuomaankujan kulmaukseen sijoitetulle uudelle tontille on merkitty rakennusala, johon saa sijoittaa siirtämällä säilytettävän kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen.
Uutta asuntokerrosalaa on 560 k-m2.
Helsingin kaupunki omistaa puistoalueen pohjoisosan. Korttelialue sekä eteläosa puistosta ovat yksityisomistuksessa.
Kaavaratkaisu on tehty tonttien omistajien hakemuksien johdosta ja kaupungin aloitteesta. Kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijoiden kanssa.
Kaupunkisuunnittelulautakunta esitti kaavaehdotuksen hyväksymistä. Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä ja siitä saatiin lausunnot. Esitetyt huomautukset kohdistuivat rakennusaloihin ja hulevesiin. Kaavaehdotukseen tehtiin muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa.
Muistutuksia ei esitetty.
Kaavaratkaisu on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukainen ja edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista.
Nyt laadittu kaavaratkaisu on Helsingin uuden yleiskaavan tavoitteiden mukainen.
Alueen lähtökohdat ja nykytilanne
Tontit ja puistoalue sijaitsevat Tapanilan kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla pientaloalueella.
Molemmilla tonteilla sijaitsee omakotitalo. Kertojantie 9:n asuinrakennus on arkistotietojen mukaan 1930-luvulta, viereisen tontin asuinrakennus on valmistunut 1980-luvun lopulla. Puistoalue (Kertojanpuisto) on rakentamaton ja sillä sijaitsee muuntamo sekä vanha talousrakennus.
Alueella on voimassa kaksi asemakaavaa vuosilta 1981 ja 1999. Asemakaavassa korttelialue on käyttötarkoitukseltaan enintään kaksiasuntoisten pientalojen korttelialuetta (AO), jossa molemmilla tonteilla on rakennusoikeus 200 k-m2. Tonteilla on rakennusalat kaksi- ja yksikerroksisille rakennuksille. Puistoon on merkitty paikka muuntamolle sekä alueen osa, jolla puusto on säilytettävä.
Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana
Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa esitetään yhteenvedot kaavan valmisteluaikana saaduista kannanotoista, mielipiteistä ja lausunnoista sekä vastineet niihin.
Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRL 65 §)
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 25.10.2016 asettaa kaavaehdotuksen nähtäville ja sen jälkeen kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 18.11.–19.12.2016.
Muistutukset
Kaavaehdotuksesta ei tehty muistutuksia.
Lausunnot
Kaavaehdotuksesta saatiin lausunnot seuraavilta tahoilta:
- Helen Sähköverkko Oy
- Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
- kaupunginmuseo
- kiinteistövirasto
- pelastuslautakunta
- rakennusvalvontavirasto
- yleisten töiden lautakunta
- ympäristökeskus.
Kiinteistöviraston lausunto kohdistui puistoalueen osalle kaavoitetun tontin 13 rakennusaloihin.
Yleisten töiden lautakunnan lausunnossa todetaan poistuvan viheralueen aiheuttavan muutoksia alueen hulevesien viivytyskapasiteettiin Longinojan valuma-alueella.
Rakennusvalvontavirasto esittää kannanotossaan tiiviin rakentamisen aiheuttavan erikoisrakenteita ja kaavassa olevien rakennusten enimmäiskorkeuksien vaativan mahdollisesti vähäistä poikkeamista rakennusluvan yhteydessä.
Muissa lausunnoissa ei ollut huomautettavaa.
Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen
Lausunnoissa esitetyt asiat on otettu huomioon mahdollisuuksien mukaan. Vastineet lausuntoihin on esitetty vuorovaikutusraportissa.
Kaavaehdotukseen on tehty muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti liitteessä ja kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Kaavaselostusta on täydennetty suunnittelu- ja käsittelyvaiheiden sekä suojaviheralueen osalta.
Vuorovaikutusraportti on liitteenä.
Tarkemmat perustelut
Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.
Kaavaratkaisun kustannukset
Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia.
Jatkotoimenpiteet
Kaavaratkaisun johdosta ei maanomistajille koidu merkittävää hyötyä, joten kaupunginhallituksen 9.6.2014 (§ 685) tekemän päätöksen mukaiselle maankäyttösopimusmenettelylle ei ole tarvetta.
Lisätiedot
Johanna Mutanen, arkkitehti, puhelin: 310 37299
Nina Nynäs-Lundqvist, asemakaavateknikko, puhelin: 310 37298
Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 11.1.2017
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on pyytänyt Helsingin kaupunginmuseolta lausuntoa asemakaavan muutosehdotukseen, joka koskee Tapanilassa sijaitsevaa erillispientalo- ja puistoaluetta ja mahdollistaisi neljän uuden erillispientalotontin muodostamisen. Kaupunginmuseo tarkastelee asiaa perustehtävänsä mukaisesti kulttuurihistorian ja kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja lausuu pyydettynä seuraavaa.
Tapanilan pientaloalue on maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö joka edustaa 1900-luvun alkupuolen esikaupunkirakentamista radan varressa. Yleiskaava 2002:ssa alue on määritelty kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi alueeksi. Asemakaavan muutosehdotuksen tavoitteena on muuttaa puistoalue sekä osa nykyisestä enintään kaksiasuntoisten pientalojen korttelialueesta uusiksi tonteiksi. Voimassa olevien asemakaavojen mukaan molemmilla tonteilla on rakennusoikeutta 200 kerrosneliömetriä yksi- ja kaksikerroksisille rakennuksille. Muutosehdotuksessa uutta asuntokerrosalaa on 560 kerrosneliömetriä. Tontit merkitään erillispientalojen korttelialueeksi, jolla ympäristö on säilytettävä. Kertojantien ja Tuomaankujan kulmaukseen sijoitettavalle uudelle tontille saa sijoittaa siirtämällä säilytettävän kulttuurihistoriallisesti merkittävän, alueen arvoon ja ominaispiirteisiin soveltuvan huvilarakennuksen.
Molemmilla muutosehdotusta koskevilla tonteilla sijaitsee omakotitalo. Osoitteessa Kertojantie 9 sijaitseva 1930-luvulta peräisin oleva kaksikerroksinen mansardikattoinen rakennus suojellaan kaavaehdotuksessa asemakaavamääräyksellä sr-3. Määräyksen mukaan rakennus on paikallishistoriallisesti ja aluekokonaisuuden kannalta arvokas rakennus, jota ei saa purkaa. Viereisen tontin rakennus on valmistunut 1980-luvun lopulla. Kertojanpuisto on rakentamaton ja sillä sijaitsee muuntamo ja vanha talousrakennus.
Kaupunginmuseo on lausunut asiasta aiemmin 25.2.2015. Lausunnossa tuolloin mainitut asiat on huomioitu asemakaavan muutosehdotuksessa, joten kaupunginmuseolla ei ole kaavaehdotuksesta huomautettavaa.
25.2.2015 Lausunto annettu
Lisätiedot
Maaret Louhelainen, tutkija, puhelin: +358403347014
Yleisten töiden lautakunta 10.01.2017 § 10
Lausunto
Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunkisuunnitteluvirastolle seuraavan lausunnon:
Asemakaavan muutos koskee Kertojantien varrella sijaitsevaa pientalo- ja puistoaluetta Tapanilan pientaloalueella Tapaninkylässä (39. kaupunginosa).
Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa Kertojanpuiston puistoalue sekä osa nykyisestä pientalojen korttelialueesta uusiksi tonteiksi. Kaavaratkaisulla muodostetaan neljän uutta tonttia. Tontit merkitään erillispientalojen korttelialueeksi (AO/s), jossa ympäristö on säilytettävä. Kertojantie 9:ssä sijaitseva rakennus suojellaan asemakaavamääräyksellä. Tuomaankujan kulmaukseen sijoitetulle uudelle tontille on merkitty rakennusala, johon saa sijoittaa siirtämällä säilytettävän kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen.
Kaavamuutoksessa poistuva yleinen viheralue aiheuttaa muutoksia alueen hulevesien viivytyskapasiteettiin Longinojan valuma-alueella. Läpäisevän pinta-alan pienenemistä tulee kompensoida esittämällä kaavassa tonteille hulevesien viivytysrakenteita.
Kaavamuutosalueeseen rajautuvat kadut Kertojantie ja Tuomaankuja ovat sorateitä. Neljän uuden asuinrakennuksen myötä katujen liikennemäärät eivät kasva merkittävästi eivätkä siten tuo muutostarpeita kadun ylläpitoon tai rakentamisen kiireellisyyteen. Soratiet on tunnistettu yhdeksi Tapanilan puutaloalueen ympäristön säilymisen arvopiirteeksi.
Muuntamorakennuksen ympärille jäävä alue tulee osoittaa puistoalueen (VP) sijasta suojaviheralueeksi (EV).
Esittelijä
Lisätiedot
Anni Tirri, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38335
Heikki Takainen, suunnitteluinsinööri, puhelin: 310 38977
Pelastuslautakunta 13.12.2016 § 144
Lausunto
Pelastuslautakunta antoi seuraavan lausunnon Tapaninkylän, Tapanilan (39.ko) asemakaavan muutoksesta nro 12393:
Pelastuslautakunnalla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutokseen nro 12393.
Esittelijä
Lisätiedot
Pulmu Waitinen, vanhempi palotarkastaja, puhelin: 310 31237
Ympäristölautakunta 13.12.2016 § 377
Päätös
Ympäristölautakunta päätti, että lausunnon asiasta antoi ympäristökeskus.
Esittelijä
Lisätiedot
Anu Haahla, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 28916
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.10.2016 § 348
Päätös
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti
- asettaa 25.10.2016 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12393 julkisesti nähtäville 30 päiväksi maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti. Asemakaavan muutos koskee 39. kaupunginosan (Tapaninkylä, Tapanila), korttelin 39213 tontteja 1 ja 2 sekä puistoaluetta.
- antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin mielipiteisiin ja kannanottoihin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, sekä kaupunkisuunnitteluviraston internet-sivuilla: kohdassa Päätöksenteko
- että kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää ehdotuksesta tarvittavat lausunnot.
- valtuuttaa kaupunkisuunnitteluviraston tekemään ehdotukseen vähäisiä muutoksia ja tarkistuksia, jotka eivät olennaisesti muuta ehdotuksen sisältöä.
- kehottaa kaupunkisuunnitteluvirastoa laskuttamaan hakijoilta Kustannukset -liitteen mukaiset asemakaavan laatimis- ja käsittelykustannukset asemakaavan hyväksymisen jälkeen.
Samalla lautakunta esitti kaupunginhallitukselle
- asemakaavan muutosehdotuksen nro 12393 hyväksymistä, mikäli ehdotuksesta ei tehdä maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisia muistutuksia eivätkä ehdotuksesta annetut lausunnot anna aihetta asian käsittelemiselle uudelleen kaupunkisuunnittelulautakunnassa.
Esittelijä
Lisätiedot
Johanna Mutanen, arkkitehti, puhelin: 310 37299
Nina Nynäs-Lundqvist, asemakaavateknikko, puhelin: 310 37298
Rakennusvirasto 26.2.2015
Kaupunkisuunnittelu on pyytänyt rakennusviraston mielipidettä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 1191-00/15 ja asemakaavaluonnoksesta 10.3.2015 mennessä. Muutosalue sijaitsee 39. kaupunginosassa (Tapaninkylä).
Asemakaavan muutos koskee kahta omakotitalotonttia osoitteissa Kertojantie 9 ja 11 sekä tonttien viereistä Kertojanpuistoa. Kertojanpuiston eteläosa on yksityisomistuksessa ja pohjoisosa kaupungin omistuksessa. Kaupungin puistoalueella sijaitsee muuntamorakennus. Kaavamuutoksessa nykyiset tontit ja puistoalue jaetaan neljäksi omakotitalotontiksi. Muuntamoalueelle jää pieni kaista puistoaluetta.
Kertojanpuisto on ollut luonnonmukaisessa tilassa eikä sen poikki johda rakennettua reittiä. Pukinmäen, Tapanilan, Tapaninvainion ja Ylä-Malmin viheraluesuunnitelmassa (2007-2016) on todettu, että puiston käyttötarkoituksen muutosta voidaan tutkia.
Tonttien ajoneuvoliittymissä tulee hyödyntää mahdollisuuksien mukaan jo olemassa olevia tonttiliittymiä ja tutkia mahdollisuuksia yhdistää uusien tonttien liittymiä. Ajoliittymien näkemäalueisiin tulee kiinnittää huomiota, sillä alueella on paljon jalankulkua läheisten koulujen ja päiväkotien johdosta.
Lisätiedot
Anni Tirri, suunnitteluinsinööri, puhelin: 310 38335
Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38955
Päätös tullut nähtäväksi 25.08.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 36045