Länsi-Pakilan Pakilantien ja Välitalontien risteyksen ympäristön asemakaavan muuttaminen (nro 12249)

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2011-006227
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 457 §

Länsi-Pakilan Pakilantien ja Välitalontien risteyksen ympäristön asemakaavan muuttaminen (nro 12249)

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 34. kaupunginosan (Pakila, Länsi-Pakila) korttelin 34168 tonttien 1 ja 2 sekä korttelin 34169 tonttien 32 ja 33 asemakaavan muutoksen 6.9.2016 päivätyn ja 12.9.2017 muutetun piirustuksen numero 12249 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Asemakaavan muutos koskee neljää tonttia, jotka sijaitsevat Länsi-Pakilassa Pakilantien ja Välitalontien risteysalueella. Kaavaratkaisu mahdollistaa enintään nelikerroksisten asuinkerrostalojen rakentamisen Pakilantien varteen. Tonttitehokkuutta nostetaan noin e = 1,0:een. Autopaikoitus järjestetään tonteilla pääasiassa autohallissa pihakannen alla. Asuinkerrostalojen ensimmäiseen kerrokseen tulee toteuttaa liike-, toimisto- tai työtiloja, jotka avautuvat Pakilantielle.

Kaavamuutoksessa muodostuu kerrosalaa yhteensä 4 530 k-m², josta asuinkerrosalaa on 3 985 k-m². Liike-, toimisto- ja työtilaa syntyy 545 k-m². Asukasmäärän lisäys on noin 100 henkilöä.

Kaavamuutos on laadittu kaupunkisuunnittelulautakunnan 11.11.2014 hyväksymien Pakilantien varren maankäytön suunnitteluperiaatteiden mukaisesti. Suunnitteluperiaatteet mahdollistavat Pakilantien varren tehostamisen kerrostalorakentamisella.

Sulje

Kaavaratkaisu on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukainen ja edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista. Kaavaratkaisu on myös Helsingin uuden yleiskaavan (kaupunginvaltuusto 26.10.2016) tavoitteiden mukainen.

Tontilla 34168/2 on kaksikerroksinen huonokuntoinen vuonna 1955 valmistunut myymälärakennus, jonka yläkerrassa on rakennuslupapiirustusten mukaan kolme asuntoa. Tontilla 34168/1 on yksikerroksinen toimistorakennus, joka on rakennettu Elannon rakennuskonttorin 1940-luvun tyyppipiirustusten mukaan. Rakennusta on laajennettu useassa eri vaiheessa. Tontilla 34169/32 on vuonna 1967 valmistunut yksikerroksinen liikerakennus, jossa toimii ravintola. Tontti 34169/33 on rakentamaton.

Alueella on voimassa kaksi asemakaavaa (vuosilta 1982 ja 2010), joissa alue on merkitty asuin-, liike- ja toimistorakennusten sekä erillispientalojen korttelialueeksi. Tonttitehokkuus tonteilla 34168/1, 2 ja 43169/33 on e = 0,25 ja tontilla 34169/32 e = 0,4. Korttelialueiden korkein sallittu kerrosluku on kaksi.

Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia.

Suunnittelun vaiheet ja vuorovaikutus

Korttelialueet ovat yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty hakemusten pohjalta ja kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijoiden kanssa.

Osallistuminen ja vuorovaikutus on järjestetty osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 30.9.–31.10.2016. Ehdotuksesta tehtiin yksi muistutus ja nähtävilläoloajan ulkopuolella saapui yksi kirje.

Muistutus ja kirje

Muistutuksessa esitetyissä huomautuksissa vastustettiin kerrostalorakentamista Länsi-Pakilan alueella ja esitettiin huoli hulevesien kulusta, kun saviseen maaperään rakennetaan autohallipaikkoja. Kirjeessä vastustettiin myös kerrostalorakentamista.

Lausunnot

Asemakaavan muutosehdotuksesta saatiin Helen Oy:n, Helen Sähköverkko Oy:n, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY), kiinteistöviraston, pelastuslautakunnan, yleisten töiden lautakunnan ja ympäristökeskuksen lausunnot.

HSY toteaa, että alueen vesihuolto on rakennettu valmiiksi eikä kaavamuutos aiheuta lisärakentamista tai johtosiirtoja.

Kiinteistövirasto toteaa, että sillä ei ole huomautettava asemakaavan muutoksen suhteen, mutta muutos korottaa tonttien 34169/16 ja 33 arvoa merkittävästi, joten kaupunginhallituksen 9.6.2014 tekemän maapoliittisen päätöksen mukaiset neuvottelut tulee käydä näiden tonttien omistajien kanssa.

Muissa lausunnoissa ei ollut huomautettavaa.

Lausunnot ilmenevät kokonaisuudessaan päätöshistoriasta ja niiden referaatit sekä niihin annetut vastineet ovat vuorovaikutusraportissa (liite 3).

Asemakaavan muutosehdotukseen tehdyt muutokset

Kaavaehdotukseen on tehty muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen toiseksi viimeisessä luvussa.

Tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten ehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.

Maankäyttösopimus on, kiinteistöviraston lausunnon mukaisesti, allekirjoitettu 22.8.2017.

Päätösehdotus on kaupunkiympäristölautakunnan tarkistetun esityksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus 04.12.2017 § 1087

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 34. kaupunginosan (Pakila, Länsi-Pakila) korttelin 34168 tonttien 1 ja 2 sekä korttelin 34169 tonttien 32 ja 33 asemakaavan muutoksen 6.9.2016 päivätyn ja 12.9.2017 muutetun piirustuksen numero 12249 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 12.09.2017 § 86

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • 6.9.2016 päivätyn ja 12.9.2017 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12249 hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 34. kaupunginosan (Pakila, Länsi-Pakila) korttelin 34168 tontteja 1 ja 2 sekä korttelin 34169 tontteja 32 ja 33.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville.
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet saatuihin lausuntoihin ja muistutukseen sekä nähtävilläoloajan ulkopuolella kirjallisesti esitettyyn mielipiteeseen. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
  • ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
Esittelijä
vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen
Lisätiedot

Ann Charlotte Roberts, arkkitehti, puhelin: 310 37033

anncharlotte.roberts@hel.fi

Jarkko Nyman, insinööri, puhelin: 310 37094

jarkko.nyman@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 15.08.2017 § 7

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12249 pohjakartan kaupunginosassa 34 Pakila. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kiinteistöviraston kaupunkimittausosasto on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12249
Kaupunginosa: 34 Pakila
Kartoituksen työnumero: 2/16
Pohjakartta valmistunut: 26.01.2016
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Lisätiedot

Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883

timo.tolkki@hel.fi

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911

merja.kyyro@hel.fi

Yleisten töiden lautakunta 08.11.2016 § 426

Lausunto

Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunkisuunnitteluvirastolle seuraavan lausunnon:

Kaavamuutos koskee pelkästään korttelialueita. Asemakaavan muutos koskee neljää tonttia, ja se mahdollistaa enintään nelikerroksisten asuinkerrostalojen rakentamisen noin 100 uudelle asukkaalle. Asuinkerrostalojen ensimmäisiin kerroksiin toteutetaan liike-, toimisto- tai työtiloja. Autopaikoitus järjestetään tonteilla pääasiassa autohallissa pihakannen alla.

Yleisten töiden lautakunnalla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutosehdotuksesta.

Esittelijä
kaupunginarkkitehti
Jukka Kauto
Lisätiedot

Anni Tirri, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38335

anni.tirri@hel.fi

Heikki Takainen, suunnitteluinsinööri, puhelin: 310 38977

heikki.takainen@hel.fi

Kiinteistövirasto 2.11.2016

Kiinteistövirasto toteaa, että asemakaavan muutosalueen tontit 34168/1 ja 2 sekä 34169/16 ja 33 ovat yksityisomistuksessa.

Muutos mahdollistaa enintään nelikerroksisten asuinkerrostalojen rakentamisen Pakilantien varteen, kun tonttien tehokkuutta nostetaan noin e=1,0:een.

Asemakaavan muutosehdotus korottaa tonttien 34169/16 ja 33 arvoa merkittävästi, joten kaupunginhallituksen 9.6.2014 tekemän maapoliittisen päätöksen mukaiset neuvottelut tulee käydä näiden tonttien omistajan kanssa.

Kaavamuutoksen käsittelyä ei tulisi jatkaa ennen kuin tontinomistajan kanssa on tehty sopimus.

Kiinteistövirastolla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutoksen suhteen.

Lisätiedot

Kirsi Federley, vs. toimistopäällikkö, puhelin: 09 310 36451

kirsi.federley@hel.fi

Ympäristölautakunta 11.10.2016 § 316

Päätös

Ympäristölautakunta päätti, että lausunnon asiasta antoi ympäristökeskus.

Esittelijä
ympäristönsuojelupäällikkö
Päivi Kippo-Edlund
Lisätiedot

Anu Haahla, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 28916

anu.haahla@hel.fi

Pelastuslautakunta 27.09.2016 § 102

Lausunto

Pelastuslautakunta antoi seuraavan lausunnon Pakilantien ja Välitalontien risteyksen ympäristön (34.ko, Länsi-Pakila) asemakaavaehdotuksesta (nro 12249):

Pelastuslautakunnalla ei ole huomautettavaa kaava-asiassa.

Esittelijä
vs. pelastuskomentaja
Jorma Lilja
Lisätiedot

Kimmo Kartano, vanhempi palotarkastaja, puhelin: 0403514306

kimmo.kartano@hel.fi

Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.09.2016 § 272

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

  • asettaa 6.9.2016 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12249 julkisesti nähtäville 30 päiväksi maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti. Asemakaavan muutos koskee 34. kaupunginosan (Pakila, Länsi-Pakila) korttelin 34168 tontteja 1 ja 2 sekä korttelin 34169 tontteja 32 ja 33.
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin mielipiteisiin ja kannanottoihin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, sekä kaupunkisuunnitteluviraston internet-sivuilla
    kohdassa Päätöksenteko
  • että kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää ehdotuksesta tarvittavat lausunnot
  • valtuuttaa kaupunkisuunnitteluviraston tekemään ehdotukseen vähäisiä muutoksia ja tarkistuksia, jotka eivät olennaisesti muuta ehdotuksen sisältöä
  • kehottaa kaupunkisuunnitteluvirastoa laskuttamaan hakijoilta Kustannukset -liitteen mukaiset asemakaavan laatimis- ja käsittelykustannukset asemakaavan hyväksymisen jälkeen.

Samalla lautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • asemakaavan muutosehdotuksen nro 12249 hyväksymistä, mikäli ehdotuksesta ei tehdä maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisia muistutuksia eivätkä ehdotuksesta annetut lausunnot anna aihetta asian käsittelemiselle uudelleen kaupunkisuunnittelulautakunnassa.
Esittelijä
asemakaavapäällikkö
Olavi Veltheim
Lisätiedot

Ann Charlotte Roberts, arkkitehti, puhelin: 310 37033

anncharlotte.roberts@hel.fi

Rakennusvirasto 27.4.2016

Kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää rakennusviraston kannanottoa Pakilantien ja Välitalontien risteyksen ympäristön täydennetystä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavaluonnoksesta 27.4.2016 mennessä.

Asemakaavan muutos koskee neljää tonttia Länsi-Pakilassa, Pakilantien ja Välitalontien risteyksen läheisyydessä. Kaavaratkaisu mahdollistaa asuinkerrostalojen rakentamisen Pakilantien varteen. Autopaikoitus järjestetään tonteilla pääasiassa autohallissa pihakannen alla. Pakilantien varressa ensimmäinen kerros on osoitettu liiketiloille. Asemakaavamuutos on laadittu kaupunkisuunnittelulautakunnan 11.11.2014 hyväksymien Pakilantien suunnitteluperiaatteiden mukaisesti.

Vaikka kaavamuutosalueeseen ei sisälly muita kuin korttelialueita, on hyvä suunnitella katualueiden muutokset yhtä aikaa tonttien suunnittelun kanssa. Tällöin myös kadun ja tontin yhtenäisen aukiomaisen tilan yhteensovittaminen on sujuvaa. Kaavamuutoksella on vaikutusta katualueen järjestelyihin muun muassa liiketilojen ja asuntojen vieraspysäköinnin sekä pelastusreittien ja nostopaikkojen osalta. Asuintonttien rakentamisen yhteydessä voitaisiin toteuttaa Pakilantien suunnitteluperiaatteiden mukaiset järjestelyt myös katualueella.

Asuintonttien Pakilantien puoleiseen reunaan tulevan tukimuurin tulee sijaita tontilla. Kadun reunassa on hyvä olla erottelukaista jalankulun ja muurin välissä. Kaista toimii tarvittaessa lumitilana.

Lisätiedon antajat ovat rakennusviraston yhteyshenkilöt kaavavalmistelussa.

1.11.2013 Lausunto annettu

Lisätiedot

Anni Tirri, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38335

anni.tirri@hel.fi

Heikki Takainen, suunnitteluinsinööri, puhelin: 310 38977

heikki.takainen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2017

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi