V 17.1.2018, Munkkiniemen, Kuusisaaren (Krogiuksentie 15) asemakaavan muutos nro 12451
V 17.1.2018, Munkkiniemen, Kuusisaaren (Krogiuksentie 15) asemakaavan muutos nro 12451
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy 30. kaupunginosan (Munkkiniemi, Kuusisaari) korttelin 30080 tontin 8 asemakaavan muutoksen 7.3.2017 päivätyn ja 9.11.2017 muutetun piirustuksen numero 12451 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Asemakaavan muutos koskee asuintonttia, joka sijaitsee Kuusisaaressa Krogiuksentien ja Kuusisaarentien välissä. Kaavaratkaisu mahdollistaa tonttitehokkuuden nostamisen e=0,25:stä e=0,30:een Kuusisaaren asemakaavan muutosperiaatteiden mukaisesti. Tällä kohteen tonttitehokkuus on e=0,17.
Tavoitteena on edistää täydennysrakentamista Kuusisaaressa. Tontilla on kaavamuutoksen myötä mahdollista rakentaa kaksi tai kolme uudisrakennusta. Tontilla sijaitseva 1950-luvun asuinrakennus suojellaan.
Kaavaratkaisu on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukainen ja edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista.
Alueen lähtökohdat ja nykytilanne
Tontilla osoitteessa Krogiuksentie 15 sijaitsee kaksi erillispientaloa, joista vanhempi, kaupunginmuseon kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi määrittämä asuintalo on rakennettu 1950-luvulla. Uudempi 1960-luvulla rakennettu asuinrakennus on teknisesti huonossa kunnossa eikä se sisälly kaupunginmuseon inventoinnin arvokohteisiin. Rakennukset sijaitsevat tontilla runsaan kasvillisuuden ympäröiminä ja ne muodostavat tyylikkään kokonaisuuden.
Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 1956. Kaavan mukaan tontille saa rakentaa enintään 2-kerroksisia ja enintään 7 metriä korkeita asuinrakennuksia. Tontin pinta-alasta saa käyttää asumiseen enintään 1/8. Tontti on yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.
Kustannukset
Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia eikä maanomistajalle merkittävää hyötyä, eikä näin ollen maankäyttösopimusmenettelylle ole tarvetta.
Lausunnot
Kaavaehdotuksesta saatiin Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY), kaupunginmuseon, kiinteistöviraston ja yleisten töiden lautakunnan lausunnot. Lausunnon antajilla ei ollut huomautettavaa kaavan sisältöön.
Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, pelastuslautakunta, rakennusvalvontavirasto ja ympäristökeskus ilmoittivat, ettei niillä ollut lausuttavaa.
Kaavaehdotuksesta ei tehty muistutuksia.
Asemakaavan muutosehdotukseen tehdyt muutokset
Kaavaehdotukseen tehtiin teknisluonteisia tarkistuksia hakijan aloitteesta. Tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten ehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.
Päätösehdotus on asemakaavoituspalvelun tarkistetun esityksen mukainen.
Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 21.09.2017 § 29
Päätös
Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12451 pohjakartan kaupunginosassa 30 Munkkiniemi. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungin kiinteistöviraston kaupunkimittausosasto on valmistanut asemakaavan pohjakartan:
Asemakaavan numero: 12451
Kaupunginosa: 30 Munkkiniemi
Kartoituksen työnumero: 43/2016
Pohjakartta valmistunut: 12.10.2016
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000
Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.
Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.
Lisätiedot
Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883
Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911
Kiinteistövirasto 15.5.2017
Kiinteistövirasto toteaa, että asemakaavan muutosehdotus koskee Munkkiniemen Kuusisaaressa sijaitsevaa rakennettua asuintonttia 30080/8. Tontti on yksityisomistuksessa.
Muutos mahdollistaa tonttitehokkuuden nostamisen e=0,25:stä e=0,32:een. Tehokkuuden noston myötä tontille tulee uutta asuntokerrosalaa 161 k-m².
Kaavamuutos ei korota tontin arvoa merkittävästi, joten kaupunginhallituksen 9.6.2014 tekemän maapoliittisen päätöksen mukaisia neuvotteluja ei ole tarpeen käydä tontinomistajan kanssa.
Kiinteistövirastolla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutoksen suhteen.
Lisätiedot
Kirsi Federley, vs. toimistopäällikkö, puhelin: 09 310 36451
Yleisten töiden lautakunta 09.05.2017 § 175
Lausunto
Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunkisuunnitteluvirastolle seuraavan lausunnon:
Asemakaavan muutos koskee asuintonttia, joka sijaitsee Krogiuksentien ja Kuusisaarentien välissä Kuusisaaressa, Munkkiniemen kaupunginosassa.
Kaavamuutoksella mahdollistetaan tontin tiivistäminen ja täydennysrakentaminen. Tontin käyttötarkoitus ei muutu. Kuusisaaren 1950-luvun rakennuskantaan kuuluva kulttuurihistoriallisesti arvokas asuinrakennus suojellaan.
Kaavan toteuttaminen ei aiheuta kustannuksia rakennusvirastolle.
Esittelijä
Lisätiedot
Jere Saarikko, aluesuunnittelija, puhelin: 310 39857
Olli Haanperä, suunnitteluinsinööri , puhelin: 310 38237
Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 8.5.2017
Kaupunkisuunnitteluvirasto on pyytänyt kaupunginmuseon lausuntoa asemakaavan muutosehdotuksesta, joka koskee Kuusisaaressa sijaitsevaa asuintonttia osoitteessa Krogiuksentie 15 (30080/8). Kaupunginmuseo arvioi hanketta kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja on päättänyt antaa seuraavan lausunnon.
Voimassa olevassa asemakaavassa (1956) alueella on merkintä A, jonka mukaan tontille saa rakentaa enintään 2-kerroksisia ja 7 m korkeita asuinrakennuksia. Rakentamatta jäävät tontinosat on määrätty istutettaviksi. Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty pientalovaltaiseksi alueeksi. Kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymässä uudessa yleiskaavaehdotuksessa (tarkistettu ehdotus 14.6.2016) alue on merkitty asuntovaltaiseksi alueeksi A4, jota on tarkoitus kehittää pääasiassa asumisen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä lähipalvelujen käyttöön.
Tontilla sijaitsee nykyisin kaksi erillispientaloa. Vanhempi taloista on arkkitehti E. Linnasalmen 1950-luvun alussa suunnittelema vaaleaksi rapattu kaksikerroksinen rakennus, joka on määritelty Helsingin kaupunginmuseon laatimassa Munkkiniemen rakennusinventoinnissa (2003-2005) kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi rakennukseksi, jonka arkkitehtuuri on harkittua ja viimeisteltyä. Lisäksi rakennus on säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan.
Tontilla sijaitseva toinen omakotitalo on rakennettu 1964. Kaksikerroksisen, noppamaisen kahitiilellä vuoratun omakotitalon on suunnitellut arkkitehti Helmine Snellman. Savitiilellä katetut vaaleat rakennukset muodostavat viehättävän kokonaisuuden vehreine pihoineen. Kaupunginmuseon inventoinnissa ei 1960-luvun omakotitalon kulttuurihistoriallisia ja arkkitehtonisia arvoja pidetty niin merkittävinä tai erityisinä, että rakennukselle olisi esitetty suojelutavoitteita. Kuitenkin on rakennusperinnön vaalimisen näkökulmasta valitettavaa, kun omintakeinen ja ympäristöön hyvin sopiva rakennus asemakaavan muutoksen toteutuessa puretaan.
Muodostuvan AO-tontin määräys on seuraava: Erillispientalojen korttelialue, joka on kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokas. Tontilla oleva arvokas puusto tulee säilyttää ja uusia siten, että sen maisemakuvallinen arvo säilyy.
Vaikutukset:
Tontille tulee kaksi uutta rakennuspaikkaa ja 1960-luvun rakennus voidaan korvata uudisrakennuksella. Uudisrakennukset ovat kaksikerroksisia ja ne on ilmeeltään ja mittakaavaltaan sovitettava arvokkaaseen pientaloympäristöön.
Kaavaratkaisun myötä tontti muuttuu tiiviimmin rakennetuksi. Tontin vehreyttä pyritään vaalimaan kaavamääräyksillä säilytettävästä ja istutettavasta kasvillisuudesta. Mikäli puita joudutaan kaatamaan tai kasvillisuutta poistamaan esimerkiksi rakentamisen yhteydessä, poistettujen tilalle on istutettava uusia puita ja kasveja, myös isokokoisiksi kasvavia puita.
Kulttuuriympäristön ja maiseman suojelu:
Tontin ympärille jätetään istutusvyöhyke, jossa kasvillisuus tulee säilyttää ja tarvittaessa uudistaa. Kuusisaarentien puolella säilyy nykyisenkaltainen melumuurimainen rakenne ja runsas puusto. Krogiuksentien maisema muuttuu enemmän, kun tontille rakennetaan uusi ajoliittymä ja uudet rakennukset näkyvät kadulle enemmän kuin Kuusisaarentien puolella.
Asemakaavalla suojellaan kulttuurihistoriallisesti arvokas 1950-luvun asuinrakennus sr-2 -merkinnällä rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena. Suojelumääräys on kaupunginmuseon mielestä asianmukainen. Uudempi 1960-luvun asuinrakennus on mahdollista säilyttää, mutta kaava ei estä rakennuksen purkamista. Uuden rakentamisen tulee sopia Kuusisaaren arvokkaaseen rakennettuun ympäristöön ja tontin ilmeeseen.
Kaupunginmuseolla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutosehdotuksesta.
Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 19.9.2016
Lisätiedot
Sari Saresto, tutkija, puhelin: +358 9 503756846
Pelastuslautakunta 02.05.2017 § 52
Lausunto
Pelastuslautakunta antoi seuraavan lausunnon asemakaavan muutoksesta nro 12451:
Asemakaavan muutoksella ei ole vaikutusta pelastustoimeen, joten asiasta ei ole lausuttavaa.
Esittelijä
Lisätiedot
Markku Holopainen, palomestari, puhelin: 310 30224
Ympäristölautakunta 25.04.2017 § 125
Päätös
Ympäristölautakunta päätti, että lausunnon asiasta antoi ympäristökeskus.
Esittelijä
Lisätiedot
Anu Haahla, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 28916
Kaupunkisuunnittelulautakunta 07.03.2017 § 134
Päätös
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti
- asettaa 7.3.2017 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12451 julkisesti nähtäville 30 päiväksi maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti. Asemakaavan muutos koskee 30. kaupunginosan (Munkkiniemi, Kuusisaari) korttelin 30080 tonttia 8.
- antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin mielipiteisiin ja kannanottoihin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, sekä kaupunkisuunnitteluviraston internet-sivuilla: kohdassa Päätöksenteko
- että kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää ehdotuksesta tarvittavat lausunnot
- valtuuttaa kaupunkisuunnitteluviraston tekemään ehdotukseen vähäisiä muutoksia ja tarkistuksia, jotka eivät olennaisesti muuta ehdotuksen sisältöä
- kehottaa kaupunkisuunnitteluvirastoa laskuttamaan hakijalta Kustannukset -liitteen mukaiset asemakaavan laatimis- ja käsittelykustannukset asemakaavan hyväksymisen jälkeen.
Samalla lautakunta esitti kaupunginhallitukselle
- asemakaavan muutosehdotuksen nro 12451 hyväksymistä, mikäli ehdotuksesta ei tehdä maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisia muistutuksia eivätkä ehdotuksesta annetut lausunnot anna aihetta asian käsittelemiselle uudelleen kaupunkisuunnittelulautakunnassa.
Esittelijä
Lisätiedot
Leena Paavilainen, arkkitehti, puhelin: 310 64424
Anu Kuutti, projektipäällikkö, puhelin: 310 37154
Eeva Väistö, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37353
Kaarina Laakso, diplomi-insinööri, puhelin: 310 37250
Niina Strengell, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 37458
Sakari Mentu, arkkitehti, puhelin: 310 37217
Rakennusvirasto 19.9.2016
Kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää rakennusviraston kannanottoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 1263-00/16 Krogiuksentie 15 / Kuusisaarentie 24. Määräaika on 7.10.2016.
Rakennusvirastolla ei ole huomauttamista osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Rakennusviraston yhteyshenkilöinä kaavahankkeessa ovat lisätiedonantajat.
Lisätiedot
Jere Saarikko, aluesuunnittelija, puhelin: 310 39857
Olli Haanperä, suunnitteluinsinööri , puhelin: 310 38237
Kiinteistövirasto Geotekninen osasto 1.9.2016
Tontti sijaitsee alueella, josta Kv/geoteknisen osaston tietokannassa ei ole lainkaan vanhoja pohjatutkimustietoja. Kuusisaarentien pohjoispuolella on kantakartan mukaan avokalliota. Oletettavasti tontti sijaitsee kitkamaa-alueella, ja pohjavettä esiintyy lähellä kallionpintaa. Mahdollisissa louhintatöissä tulee huomioida naapurirakenteille aiheutuvat tärinät.
Lisätiedot
Mirva Koskinen, geotekniikkapäällikkö, puhelin: 310 37821
Päätös tullut nähtäväksi 16.01.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Timo Linden, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550