Osallistuminen Paikallisliikennepäiville, Liikenneliikelaitoksen johtokunta

HEL 2014-009930
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 127 §

Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten osallistuminen Paikallisliikennepäiville 26. - 27.9.2019

Liikenneliikelaitoksen johtokunta

Päätös

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti oikeuttaa johtokunnan jäsenet tai varajäsenet osallistumaan Paikallisliikennepäiville Vantaalla 26. – 27.9.2019 siten, että osallistujille maksetaan osallistumismaksu ja muut asianmukaiset korvaukset.

Käsittely

Päätösehdotuksesta poistettin sana "nimeämänsä"

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päättää oikeuttaa nimeämänsä johtokunnan jäsenet tai varajäsenet osallistumaan Paikallisliikennepäiville Vantaalla 26. – 27.9.2019 siten, että osallistujille maksetaan osallistumismaksu ja muut asianmukaiset korvaukset.

Sulje

Suomen Paikallisliikenneliitto r.y. pitää paikallisliikennepäivät 26. – 27.9.2019 Vantaalla.

Paikallisliikennepäivät kokoavat kattavasti Suomen kaupunkiliikenteen ammattilaiset, asiantuntijat, johtajat ja päättäjät keskustelemaan ja hakemaan uusia ideoita kaupunkiliikenteen kehittämiseksi. Teemoista voidaan tänä vuonna mainita erityisesti seuraavat:

  • Kestävien kaupunkien ja valtakunnan verkon suunnittelu
  • Kestävän liikennejärjestelmän tekeminen
  • Liikenteen käyttövoimat muutoksessa
  • Ratikka, lentoasema liikennemuotojen solmupisteenä ja junaliikenteen kilpailutusperiaatteita
  • Asiakaslähtöisyys ja parempi palvelu, uudet maksamisen tavat

Asiantuntijaluentojen lisäksi Vantaalla järjestetään joukkoliikennealan palvelu- ja tuotenäyttely.

Paikallisliikennepäivien osallistumismaksu on 430 euroa/henkilö (+alv).

Paikallisliikennepäivien ohjelma(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sulje

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 16.08.2018 § 112

Päätös

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti oikeuttaa nimeämänsä johtokunnan jäsenet tai varajäsenet osallistumaan Paikallisliikennepäiville Turussa 27. – 28.9.2018 siten, että osallistujille maksetaan osallistumismaksu ja muut asianmukaiset korvaukset

Esittelijä
toimitusjohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Rain Mutka, hallintopäällikkö, puhelin: 310 35108

rain.mutka@hel.fi

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) 16.06.2015 § 107

Päätös

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta päätti oikeuttaa johtokunnan jäsenet tai varajäsenet osallistumaan Paikallisliikennepäiville Jyväskylässä 17. – 18.9.2015 siten, että osallistujille maksetaan osallistumismaksu ja muut asianmukaiset korvaukset.

21.08.2014 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
toimitusjohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Rain Mutka, hallintopäällikkö, puhelin: 310 35108

rain.mutka@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.08.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Rain Mutka , hallintopäällikkö, puhelin: 09 310 35108

rain.mutka@hel.fi