Määrärahan myöntäminen kaupunkiympäristön toimialalle vuoden 2018 talousarviokohdasta projektialueiden kadut ja määrärahojen siirrot eri talousarvioalakohtien välillä

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2015-002494
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 339 §

Määrärahan myöntäminen kaupunkiympäristön toimialalle projektialueiden katurakentamista varten

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää kaupunkiympäristön toimialan käyttöön vuoden 2018 talousarvion alakohdasta 8 03 02 01 Kamppi-Töölönlahti

 
1 500 000 euroa Kamppi-Töölönlahti-alueen katujen rakentamiseen,

alakohdasta 8 03 02 02 Länsisatama

 
5 000 000 euroa Länsisataman katujen rakentamiseen,

alakohdasta 8 03 02 03 Kalasatama

 
15 200 000 euroa Kalasataman alueen katujen rakentamiseen ja rantarakentamiseen,

alakohdasta 8 03 02 04 Kruunuvuorenranta

 
6 870 000 euroa Kruunuvuorenrannan katujen toteuttamiseen sekä Itäväylän ja Suunnittelijankadun rakentamiseen,

alakohdasta 8 03 02 05 Pasila

 
33 000 000 euroa Pasilan alueen katujen rakentamiseen,

alakohdasta 8 03 02 06 Kuninkaankolmio

 
3 280 000 euroa Kuninkaantammen ja Honkasuon alueiden katujen rakentamiseen,

alakohdasta 8 03 02 07 Kruunusillat

 
2 600 000 euroa Kruunusiltoihin liittyvään suunnitteluun ja

alakohdasta 8 03 02 08 Uudet projektialueet ja muu täydennysrakentaminen

 
975 000 euroa täydennysrakentamisen edellyttämien katujen toteuttamiseen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunkiympäristö- toimiala jatkaa katurakentamista aluerakentamisen projektialueilla. Vuoden 2018 talousarviossa projektialuekohtaiset katumäärärahat yhteensä 81,405 milj. euroa on koottu alakohtaan 8 03 02 Projektialueiden kadut ja osoitettu kaupunginhallituksen käytettäväksi. Katuhankkeet ja niiden määrärahatarve kullakin projektialueella vuonna 2018 on seuraava:

Kamppi-Töölönlahti

Kamppi-Töölönlahden alueen katujen toteuttamiseen on vuoden 2018 talousarviossa varattu määräraha 1,5 milj. euroa. Lisäksi toimialalla on käytettävissä vuonna 2017 käyttämättä jääneiden määrärahojen perusteella myönnettyä ylitysoikeutta 0,055 milj. euroa.

Kamppi-Töölönlahti alueen katujen rakentamiseen on vuoden 2017 loppuun mennessä käytetty 41,1 milj. euroa. Vuosina 2018–2020 katumäärärahaa arvioidaan tarvittavan noin 6 milj. euroa.

Kadunrakentamisen keskeisimmät kohteet ovat uuden keskustakirjasto Oodin viereisen Eero Erkon kadun, Töölönlahdenkadun ja Kansalaistorin toteuttaminen. Arvioitu katumäärärahatarve vuonna 2018 on 4,6 milj. euroa, josta voidaan kattaa em. ylitysoikeudella 0,055 milj. euroa ja nyt myönnettävällä 1,5 milj. euron talousarvion määrärahalla. Loppuosa eli 3,0 milj. euron rahoitus on mahdollista siirtää myöhemmin muilta projektialueilta, kun alueiden määrärahan käyttö tarkentuu.

Länsisatama

Länsisatama katuihin on talousarviossa varattu 10,4 milj. euroa. Länsisataman alueen katu- ja rantarakentamiseen on vuoden 2017 loppuun mennessä käytetty 93,5 milj. euroa. Vuosina 2018–2027 katumäärärahaa arvioidaan tarvittavan noin 92 milj. euroa.

Telakkarannan alueella käynnistetään Telakkakadun rakentaminen. Jätkäsaaren alueella rakennetaan Atlantinkatua, Saukonlaiturin asemakaava-alueen katuja, Välimerenkatua sekä kiveystöitä Jätkäsaaren laiturille. Jätkäsaaren ja Hietasaaren asemakaava-alueella tehdään kaduilla viimeistelytöitä.

Salmisaaressa rakennetaan Energiakatua ja Hiilikatua. Länsisataman katusuunnittelu- ja rakentamishankkeiden määrärahatarve on tässä vaiheessa 5,0 milj. euroa. Määrärahan kokonaistarve tarkentuu Telakkakadun urakan kilpailutuksen jälkeen.

Kalasatama

Kalasataman katuihin on talousarviossa varattu 15,2 milj. euroa. Vuoden 2017 loppuun mennessä on Kalasataman katuihin ja rantarakenteisiin käytetty 86,2 milj. euroa. Vuosina 2018–2027 arvioidaan Kalasataman katuihin ja rantarakenteisiin tarvittavan noin 152 milj. euroa.

Kalasataman keskuksen katurakentaminen etenee kaupungin ja alueen yksityisen toteuttajan sopimuksen mukaisesti. Suvilahden alueella katurakentaminen on käynnissä Koksikadulla ja Vilhonvuorenkadulla Sörnäisten rantatien päässä. Sompasaaren 2-vaiheen katu-urakka on käynnissä ja siinä rakennetaan alueen eteläosaa. Etelä-Verkkosaaressa Capellanrannan katu-urakka jatkuu ja Capellan kortteleiden katu-urakka on valmistunut aivan vuoden alussa.

Sörnäistenniemen katujen viimeistelyt jatkuvat vuonna 2018 ja rakennusurakka on parhaillaan kilpailutuksessa. Etelä-Verkkosaaressa valmistellaan Verkkosaarenkadun ja Verkkosaarenkanavan rakennusurakkaa aloitettavaksi vuoden 2018 aikana.

Kalasataman määrärahatarpeet tarkentuvat loppuvuonna. Mahdolliset lisätarpeet on tarkoitus kattaa muilta projektialueilta käyttämättä jäävillä määrärahoilla.

Kalasataman katujen arvioitu määrärahatarve vuonna 2018 on talousarvioon varattu määräraha 15,2 milj. euroa.

Kruunuvuorenranta

Kruunuvuorenrannan projektialueen katuihin on talousarviossa varattu 6,87 milj. euroa. Lisäksi toimialalla on käytettävissä vuonna 2017 käyttämättä jääneiden määrärahojen perusteella myönnettyä ylitysoikeutta 0,075 milj. euroa.

Vuoden 2017 loppuun mennessä Kruunuvuorenrannan projektialueen katuihin on käytetty 45,0 milj. euroa. Vuosina 2018–2027 arvioidaan Kruunuvuorenrantaan tarvittavan noin 57 milj. euroa.

Vuoden 2018 keskeisimmät työt ovat vuonna 2016 käynnistetyn, projektialueeseen kuuluvan Itäväylän ja Suunnittelijankadun eritasoliittymän urakan jatkaminen ja Kruunuvuorenrannan alueella Haakoninlahden keskiosan katujen rakennusurakan jatkaminen. Katusuunnittelu on käynnissä Koirasaarentien länsipään ja Haakoninlahden länsirannan kaduilla. Lisäksi on käynnissä Stansvikin kartanon alueen yleissuunnitelma. Arvioitu määrärahatarve vuonna 2018 on 6,97 milj. euroa, johon käytetään ylitysoikeusmääräraha 0,075 milj. euroa sekä myönnettävä määräraha 6,87 milj. euroa.

Pasila

Pasilan projektialueen katuihin on talousarviossa varattu 39,0 milj. euroa. Pasilan alueen katujen rakentamiseen on vuoden 2017 loppuun mennessä käytetty 80,6 milj. euroa. Vuosina 2018–2027 katumäärärahaa arvioidaan tarvittavan noin 125 milj. euroa.

llmalan alueella on käynnissä rakennushanke, jonka toteuttaminen edellyttää Ilmalankujan, Televisiokadun välillä Ilmalankuja Televisioaukio sekä Televisioaukion ja Ilmalanpolun rakentamista. Käynnissä on myös rakennushankkeita, jotka edellyttävät Radiokujan rakentamista. Ilmalankujan ja Radiokujan rakentaminen alkoi vuonna 2017 ja jatkuu syksyyn 2018 saakka. Ilmalan alueen arvioitu katumäärärahatarve vuonna 2018 on 1,9 milj. euroa.

Pasilan keskuksen Triplan KVR-sopimuksen mukaisten katujen rakentaminen jatkuu vuonna 2018. Lisäksi yhteishankintana Liikenneviraston kanssa on käynnissä urakka, jossa rakennetaan Veturitiehen liittyviä rakenteita mm. Haarakallion risteyssilta ja Teollisuuskadun tunnelin 2. vaihe. Teollisuuskadun tunnelin teknisten järjestelmien rakentaminen on käynnissä. Veturitien Pasilansillan eteläpuolisen osan urakka on käynnissä ja samoin Pasilan sillalle sijoittuvan joukkoliikenneterminaalin urakka. Keski-Pasilan arvioitu määrärahan tarve vuonna 2018 on 28,2 milj. euroa.

Pohjois-Pasilan alueella laaditaan katusuunnitelmia Postipuiston alueelle ja ensimmäinen katu-urakka on käynnistymässä 2018. Arvioitu määrärahan tarve on 2,0 milj. euroa. Pasilan konepajan alueella jatketaan katurakentamista. Arvioitu määrärahan tarve on 0,9 milj. euroa.

Pasilan määrärahatarpeet tarkentuvat loppuvuonna. Mahdolliset lisätarpeet on tarkoitus kattaa muilta projektialueilta käyttämättä jäävillä määrärahoilla.

Pasilan suunnittelu- ja rakennushankkeiden kokonaiskatumäärärahatarve vuonna 2018 on yhteensä talousarvion mukaiset 33 milj. euroa.

Kuninkaankolmio

Kuninkaankolmion alueelle on talousarvioon varattu 3,28 milj. euroa. Lisäksi toimialalla on käytettävissä vuonna 2017 käyttämättä jääneiden määrärahojen perusteella myönnettyä ylitysoikeutta 0,75 milj. euroa.

Kuninkaankolmion alueen katujen rakentamiseen on vuoden 2017 loppuun mennessä käytetty 14,6 milj. euroa. Vuosina 2018 - 2027 katumäärärahaa arvioidaan tarvittavan 20 milj. euroa.

Vuoden 2018 keskeisimmät työt Kuninkaantammen alueella ovat Kuninkaantammenkierron ja Taidemaalarinkadun katu-urakoiden jatkaminen sekä Kuninkaantammenkallion ja Etelärinteen kaava-alueiden katujen rakentamisen käynnistäminen. Arvioitu määrärahatarve vuonna 2018 on 3,11 milj. euroa.

Vuoden 2018 keskeisimmät työt Honkasuon alueella ovat Perhosenkierron ja Neitoperhosenkadun rakentaminen. Arvioitu määrärahan tarve on 0,92 milj. euroa.

Kuninkaankolmion katumäärärahatarve vuonna 2018 on yhteensä 4,03 milj. euroa, johon käytetään ylitysoikeusmäärärahaa 0,75 milj. euroa ja haettavaa talousarviomäärärahaa 3,28 milj. euroa.

Kruunusillat

Talousarvion alakohtaan 8 03 02 07 Kruunusillat on talousarviossa vuodelle 2018 varattu 4,18 milj. euroa kaupunginhallituksen käyttöön.

Kruunusiltoihin on kaupunginvaltuuston hankepäätöksen 31.8.2016 jälkeen käytetty 3,0 milj. euroa. Vuosina 2018–2027 Kruunusiltoihin arvioidaan käytettävän katurahaa 94,1 milj. euroa. Vuonna 2018 jatketaan käynnissä olevan rakennussuunnitelman laatimista välillä Nihti-Kruunuvuorenranta sekä yleissuunnitelman laatimista Hakaniemessä. Lisäksi käynnistetään Kaivokadun yleis- ja liikennesuunnitelma. Arvioitu määrärahatarve vuonna 2018 on 2,60 milj. euroa.

Uudet projektialueet ja muu täydennysrakentaminen

Uusiin projektialueisiin ja muuhun täydennysrakentamiseen on varattu 0,975 milj. euroa. Keskeisimmät työt ovat vuonna 2016 käynnistyneen Laajasalon keskustan katujen muutostyöt ja Naulakallion asuinalueen katujen rakentamisen jatkaminen. Suunnitteluhankkeena varaudutaan käynnistämään Hakaniemi-Merihaka-hanke. Määrärahatarve on talousarvioon varattu mukainen 0,975 milj. euroa.

Määrärahaesitys

Kaupunkiympäristön toimialan esityksen mukaisesti toimialan käyttöön tulisi myöntää yhteensä 68 425 000 euron määräraha eri alueiden katujen ja rantarakenteiden toteuttamiseen vuoden 2018 talousarvion kohdan 8 03 02 Projektialueiden kadut, Khn käytettäväksi eri alakohdista.

Sulje

Kaupunginhallitus 05.02.2018 § 71

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää kaupunkiympäristön toimialan käyttöön vuoden 2017 talousarviokohdan 8 03 02, Projektialueiden kadut, Khn käytettäväksi alakohdista seuraavasti:

TA-alakohta
 
Euroa
8 03 02 04
Kruunuvuorenranta
500 000
8 03 02 08
Uudet projektialueet ja muu täydennysrakentaminen
1 660 000

Edelleen kaupunginhallitus päätti siirtää kaupunkiympäristön toimialalle myöntämiään vuoden 2017 talousarviokohdan 8 03 02, Projektialueiden kadut, Khn käytettäväksi määrärahoja alakohtien välillä seuraavasti:

TA-alakohta
 
Euroa
8 03 02 01
Kamppi-Töölönlahti
- 2 400 000
8 03 02 03
Kalasatama
- 895 000
8 03 02 04
Kruunuvuorenranta
- 700 000
8 03 02 05
Pasila
- 600 000
8 03 02 07
Kruunusillat
- 1 130 000
8 03 02 08
Uudet projektialueet muu täydennysrakentaminen
- 3 110 000
 
 
 
8 03 02 02
Länsisatama
+ 8 835 000

11.12.2017 Ehdotuksen mukaan

04.12.2017 Ehdotuksen mukaan

19.06.2017 Ehdotuksen mukaan

19.12.2016 Ehdotuksen mukaan

06.06.2016 Ehdotuksen mukaan

14.12.2015 Ehdotuksen mukaan

16.11.2015 Ehdotuksen mukaan

15.06.2015 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276

juha.viljakainen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 22.05.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 09 310 36276

juha.viljakainen@hel.fi