Laajasalon (49.ko) asemakaavan muutos nro 12548, Koirasaarentien ja Ilomäentien alueet

HEL 2016-000535
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 883 §

Laajasalon Koirasaarentien ja Ilomäentien alueiden asemakaavan muutoksen nro 12548 määrääminen osittain voimaan ennen lainvoimaisuutta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus määräsi Laajasalon Koirasaarentien ja Ilomäentien alueiden asemakaavan muutoksen nro 12548 tulemaan voimaan tiettyjen katualueiden sekä korttelin 49056 tontin 16 osalta (liitekartoilla 1–3 määritellyt alueet).

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Asemakaavan muutosehdotus nro 12548

Kaupunginvaltuusto on 17.2.2021 § 33 hyväksynyt 49. kaupunginosan (Laajasalo) asemakaavan muutosehdotuksen 5.11.2019 päivätyn piirustuksen numero 12548 mukaisena.

Kaupunginvaltuuston päätöksestä on määräajassa jätetty viisi valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen. Helsingin kaupungilta on pyydetty valituksista lausuntoa. Kaupunki on toimittanut vastineen hallinto-oikeudelle 31.8.2021.

Helsingin hallinto-oikeudelle tehdyt valitukset ja valituksissa esitetyt vaatimukset

Kaupunginvaltuuston 17.2.2021 § 33 päätöksestä tehdyissä valituksissa on esitetty seuraavaa.

Laajasalo-Degerö Seuran valituksessa vaaditaan, että päätös kumotaan vähintään siltä osin kuin se koskee kaavakartan osan 1/3 sisältämää Reposalmentielle päättyvää Ollinraition ja Ilomäentien kautta kulkevaa raitiotielinjausta. Luonto- ja vaihtoehtoisia raidelinjauksia koskevat selvitykset ovat riittämättömiä, eikä vaikutuksia ole arvioitu riittävästi. Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ei ole huomioitu riittävästi. Vuorovaikutus ei ole toteutunut maankäyttö- ja rakennuslain eikä maankäyttö- ja rakennusasetuksen edellyttämällä tavalla.

Asunto Oy Rudolfinkuja 3 vaatii päätöksen ja kaavan kumoamista siltä osin kuin se koskee korttelia 49072 Koirasaarentien ja Reiherintien kulmassa. Alue on säilytettävä puistona ja pientaloalueena. Asemakaavamuutoksen johdosta asuinympäristö heikkenee merkittävästi. Kerrostalon rakentaminen pientaloalueelle ei ole Helsingin yleiskaavan 2016 mukaista. Asemakaavan muutos ei täytä laissa asetettuja edellytyksiä kaupunkikuvan, maiseman, rakennetun ympäristön, luonnonympäristön vaalimisen eikä elinympäristön osalta. Kaavaratkaisu aiheuttaa kohtuutonta haittaa ja loukkaa alueen rivitaloyhtiöiden ja pientaloalueen maanomistajien yhdenvertaisuutta muiden Laajasalon pientalojen omistajien kanssa.

********** vaativat valituksessaan muutosta kortteleiden 49059, 49063 ja 49072 (Koirasaarentie) osalta. Kaavaratkaisu aiheuttavaa huomattavaa haittaa naapurikiinteistöille arvonalentumisena ja heikentää elinympäristöä. Puisto- ja metsäalue häviää. Kaava-alueella on luontodirektiivin mukaan suojeltavia eläinlajeja. Koirasaarentien eteläpuolella Laajasalon kalliometsät sisältävät metsäluonnon monimuotoisuusohjelman kriteeriluokan II kuvioita kaava-alueella.

Laajasalon pienkiinteistöyhdistyksen mukaan Koirasaarentien pohjoispuolinen alue on valtakunnallisesti merkittävä alue, joka on merkitty sr-2 -suojelumerkinnällä. Korkeiden rakennusten rakentaminen lähelle pientaloja on vastoin hyvää ja tasapainoista kaupunkikuvaa. Rakentaminen korttelissa 49003 on ristiriidassa ympäristönsä kanssa. Kortteleissa 49014 ja 49091 rakentaminen puistoalueille sekä kerrosluku poikkeaa täysin ympäristöstä eikä synnytä hyvää kaupunki- ja maisemakuvaa eikä viihtyisää ja terveellistä ympäristöä. Kaavaan ei liity riittäviä kaupunkikuvallisia selvityksiä tai maantasonäkymiä eikä vaikutusten arviointia.

********** valituksen mukaan kaavaesitys vaikuttaa merkittävästi Lauri Mikonpojantie 3 a kiinteistöön ja sen asumisviihtyvyyteen. Kerrostalot poikkeavat merkittävästi alueen rakennuskannasta ja rikkovat yhtenäisen Koirasaarentien eteläpuolisen pientaloalueen. Valittajien kiinteistö jää kerrostalojen takapihalle ja rakennusten varjoon. Suurin haitta tulee olemaan pientaloalueen luonteen muuttuminen kerrostaloaluemaiseksi ja siitä johtuva valittajien kiinteistön ja tontin arvon pysyvä aleneminen. Lauri Mikonpojantien 2, 3 ja 4 kiinteistöt sekä niiden asukkaat tulevat kärsimään rakentamisen haitoista kohtuuttomasti.

Asemakaavan määrääminen osittain voimaan ennen lainvoimaisuutta

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL, 1999/132) 201 §:n mukaan kunnanhallitus voi valitusajan kuluttua määrätä yleis- ja asemakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman kaava-alueen siltä osalta, johon valituksen ei voida katsoa kohdistuvan. Kunnan on annettava päätös viivytyksettä tiedoksi valittajalle ja muutoksenhakuviranomaiselle. Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon.

Asemakaavan määrääminen osittain voimaan ennen sen lainvoimaisuutta on keino nopeuttaa tarpeellisia rakennushankkeita silloin, kun osittaisella täytäntöönpanolla ei ole vaikutusta valituksen ratkaisemiseen. Kaavan osittaista voimaansaattamista esitetyiltä osin pidetään tärkeänä Kruunusillat-raitiotien rakentamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Kruunusillat-raitiotie luo toimivan ja nopean joukkoliikenneyhteyden osittain jo rakentuneen ja parhaillaan rakentuvalle Kruunuvuorenrannan asuinalueelle. Raitiotien tavoitteena on järjestää kasvavalle Laajasalolle sujuva ja luotettava joukkoliikenneyhteys keskustaan. Kruunusillat -hanke on kaupungille erittäin merkittävä hanke myös pitkän tähtäimen liikenneverkkosuunnittelussa, ollen osa seudullista liikennejärjestelmää sekä pyöräilyn baanaverkkoa. Kaupunginvaltuusto on päättänyt Kruunusillat -hankkeen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisesta raitiotieosuuden osalta 25.8.2021 § 252.

Koirasaarentien asemakaava on merkittävä Kruunusillat -hankkeen raitiotien toteutukselle Laajasalossa. Koirasaarentie on raitiotien ja alueen toteuttamisen kokonaisaikataulun kannalta tärkeä, koska katualueen linjaus muuttuu ja työt joudutaan toteuttamaan vaiheittain kunnallistekniikan uusimisen vuoksi. Asemakaavan voimaantulon pitkittyminen estää alueen ja koko Kruunusillat-raitiotien toteuttamisen tavoiteaikataulussa ja lisää hankkeen kustannuksia pitkittämällä työmaata ja nostamalla rakentamisen yleiskustannuksia sekä vaikeuttamalla alueen muuta rakentamista. Viivästyminen vaikuttaa myös alueen liikenteeseen heikentäen sen toimivuutta.

Ennen asemakaavan voimaantuloa alueelle ei voida hyväksyä siihen perustuvia katusuunnitelmia, mikä edelleen viivästyttää raitotieyhteyden toteuttamista. Koirasaarentien suunnittelu tehdään pääosin valmiiksi vuoden 2021 aikana ja viimeistellään alkuvuoden 2022 aikana. Rakennustöiden valmistelu ja hankinnat suoritetaan kesän–loppuvuoden 2022 aikana. Toteutusaikataulua ja rakentamisjärjestystä on tutkittu useilla eri skenaarioilla ja lähtökohtaisesti Koirasaarentien itäpään työt on pyritty siirtämään niin pitkälle kuin hankeaikataulu sallii. Kruunusillat -allianssin hankeaikataulun mukaan työt käynnistyvät maaliskuussa 2023 ja valmistuvat vaiheittain siten, että viimeiset ratatyöt saatetaan päätökseen loppuvuodesta 2025. Kruunusillat -hanke tulee kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti olla valmis ja raitiotie liikennöitävissä vuoden 2026 loppuun mennessä.

Valitukset eivät kohdistu voimaan saatettavaan osaan kaavasta vaan ne kohdistuvat keskeisesti Ilomäentien-Reposalmentien alueeseen ja Koirasaarentiellä uusien tonttien kerroskorkeuksiin. Kaavamuutos on näin ollen perusteltua saattaa voimaan tiettyjen katualueiden ja sähkönsyöttöaseman tontin 49056/16 osalta, joihin valitukset eivät kohdistu. Koska kyseessä ovat ainoastaan katualueita ja sähkönsyöttöaseman tonttia koskevat rakennustyöt, ei osittaisella täytäntöönpanolla voida katsoa olevan vaikutuksia valituksen kohteena oleville alueille. Valituksen kohteena oleva kaava-alueen osa jota MRL 201 §:n mukainen voimaan tulo ei koske on määritelty liitekartoilla 1–3.

Sulje

Kaupunginvaltuusto 17.02.2021 § 33

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 49. kaupunginosan (Laajasalo, Yliskylä) korttelin 49003 tontin 11, korttelin 49020 tontin 5, korttelin 49029 tonttien 5 ja 6, korttelin 49033 tontin 2, korttelin 49036 tontin 5, korttelin 49037 tontin 1, korttelin 49051 tonttien 3 ja 18, korttelin 49056 tonttien 12 ja 13, korttelin 49059 tonttien 1 ja 2, korttelin 49072 tontin 1 sekä puisto-, lähivirkistys- ja katualueiden asemakaavan muutoksen 29.1.2019 päivätyn ja 5.11.2019 muutetun piirustuksen nro 12548 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein (muodostuu uudet korttelit 49091, 49097 ja 49098).

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kaupunginhallitus 01.02.2021 § 81

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 49. kaupunginosan (Laajasalo, Yliskylä) korttelin 49003 tontin 11, korttelin 49020 tontin 5, korttelin 49029 tonttien 5 ja 6, korttelin 49033 tontin 2, korttelin 49036 tontin 5, korttelin 49037 tontin 1, korttelin 49051 tonttien 3 ja 18, korttelin 49056 tonttien 12 ja 13, korttelin 49059 tonttien 1 ja 2, korttelin 49072 tontin 1 sekä puisto-, lähivirkistys- ja katualueiden asemakaavan muutoksen 29.1.2019 päivätyn ja 5.11.2019 muutetun piirustuksen nro 12548 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein (muodostuu uudet korttelit 49091, 49097 ja 49098).

25.01.2021 Pöydälle

17.02.2016 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Kulttuuripalvelukokonaisuus Kaupunginmuseo Kulttuuriperintöyksikkö 8.1.2021

Asemakaavan muutos koskee Koirasaarentien ja Ilomäentien alueita pohjoisessa Yliskylässä, Laajasalossa. Kaavaratkaisu mahdollistaa Kruunusiltoja pitkin tulevan pikaraitiotien rakentamisen edelleen Yliskylään sekä pikaraitiotien varren täydennysrakentamisen. Kaupunginmuseo tarkastelee hanketta perustehtävänsä mukaisesti kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta.

Kaupunginmuseo on antanut lausuntonsa kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 1.4.2016 ja 15.2.2018. Vuonna 2018 annetussa lausunnossa museon kriittiset huomiot kohdistuivat Koirasaarentien pohjois- ja eteläpuoliseen rakentamiseen sekä Ilomäentien 7:n tontille ehdotettuun lisärakentamiseen.

Koirasaarentien pohjoispuolisia rakennusmassoja on museon lausunnon mukaisesti linjattu suoraviivaisemmaksi, jolloin ne noudattavat paremmin alueen hallitsevaa koordinaatistoa. Koirasaarentien eteläpuolella pitkät lamellikokonaisuudet puolestaan noudattavat kadun pohjoispuoleisten kortteleiden periaatteita ja luovat Koirasaarentien varren rakennuksille yhtenäisen ilmeen sekä katutilan. Tälle on löydetty perustelu mm. sillä, että ne suojaavat parhaiten eteläpuoleisia pihoja ja pientaloaluetta liikennemelulta ja pienhiukkasilta.

Kaupunginmuseolla ei ole huomauttamista Koirasaarentietä koskevista kaavaehdotuksista.

Ilomäentien 7:n tontille ehdotetulle lisärakentamiselle on varattu 4000 kerrosneliömetriä. Vuorovaikutusraportin vastineessa todetaan että; ”Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta kokonaisuuden ja sen keskeisten ominaispiirteiden katsotaan säilyvän yhtenäisenä uudisrakentamisen sijoittuessa raitiotien varteen ikään kuin ehjän kokonaisuuden ”reunamalle”. Kokonaisuus tulee edelleen säilymään Yliskylän suurmaisemassa selkeästi erottuvana maamerkkinä. Kaavamääräykset ohjaavat uudisrakennuksen hillittyä olemusta, ja estävät rakennuksen kohoamista erityiseksi elementiksi suurmaisemassa”.

Kaupunginmuseon näkemyksen mukaan kaava-aineisto ei täysin tue Ilomäentiestä annetun vastineen näkemystä, eikä aineisto todenna rakennushankkeen vaikutuksia Yliskylän suurmaisemaan. Suhteuttaessa tämän osahankkeen vaikutusten selvitystarkastelun osittaista puutetta kaavan kokonaisvaikutukseen, museon näkemykseen mukaan vaikutukset eivät tule olemaan sellaisia, että museolla olisi erityistä syytä ja tarvetta huomauttaa kaavaehdotuksesta.

Lisätiedot

Juha Vuorinen, tutkija, puhelin: 310 36940

juha.h.vuorinen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 05.11.2019 § 549

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • 29.1.2019 päivätyn ja 5.11.2019 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12548 hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 49. kaupunginosan (Laajasalo, Yliskylä) korttelin 49003 tonttia 11, korttelin 49020 tonttia 5, korttelin 49029 tontteja 5 ja 6, korttelin 49033 tonttia 2, korttelin 49036 tonttia 5, korttelin 49037 tonttia 1, korttelin 49051 tontteja 3 ja 18, korttelin 49056 tontteja 12 ja 13, korttelin 49059 tontteja 1 ja 2, korttelin 49072 tonttia 1 sekä puisto-, lähivirkistys- ja katualueita (muodostuu uudet korttelit 49091, 49097 ja 49098)
  • hyväksyessään Koirasaarentien ja Ilomäentien kaavan lautakunta pyytää huomioimaan koko Laajasalon jatkokaavoituksessa asukkaiden terveys- ja sosiaalipalvelut.

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä nähtävilläoloajan ulkopuolella kirjallisesti esitettyihin mielipiteisiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Sörnäistenkatu 1, sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
  • ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat arkkitehti Maria Isotupa, arkkitehti Tyko Saarikko, liikennesuunnittelija Markus Ahtiainen, maisema-arkkitehti Niina Strengell ja tiimipäällikkö Anu Kuutti. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Sirpa Asko-Seljavaara: Hyväksyessään Koirasaarentien ja Ilomäentien kaavan lautakunta pyytää huomioimaan koko Laajasalon jatkokaavoituksessa asukkaiden terveys- ja sosiaalipalvelut.

Kannattaja: Anni Sinnemäki

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Sirpa Asko-Seljavaaran vastaehdotuksen.

05.02.2019 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

29.01.2019 Pöydälle

17.02.2016 Pöydälle

Esittelijä
vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen
Lisätiedot

Maria Isotupa, arkkitehti, puhelin: 310 37303

maria.isotupa@hel.fi

Tyko Saarikko, arkkitehti, puhelin: 310 37441

tyko.saarikko@hel.fi

Markus Ahtiainen, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37088

markus.ahtiainen@hel.fi

Jouni Kilpinen, diplomi-insinööri, (teknistaloudelliset asiat), puhelin: 310 37251

jouni.kilpinen@hel.fi

Niina Strengell, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 37072

niina.strengell@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 26.08.2019 § 48

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12548 pohjakartan kaupunginosassa 49 Laajasalo. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12548
Kaupunginosa: 49 Laajasalo
Kartoituksen työnumero: 29/2018A, 29/2018B
Pohjakartta valmistunut: 16.8.2019, 19.8.2019 Uusinnat (ensi tilaukset 2018)
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 22.11.2018 § 47

17.02.2016 Pöydälle

Lisätiedot

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911

merja.kyyro@hel.fi

Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883

timo.tolkki@hel.fi

Nimistötoimikunta 14.11.2018 § 73

Arkkitehti Maria Isotupa esitteli.

Nimistötoimikunta päätti esittää alueelle seuraavia uusia nimiä:

Etanakulma–Snigelhörnet

(puisto)

Perustelu: Ryhmänimi (nilviäiset ja niveljalkaiset); liitynnäinen, Etanapolun mukaan.

Ollinpolku–Olstigen

(polku)

Perustelu: Liitynnäinen, Ollinraition mukaan.

Ollinraitio–Olspåret

(katu)

Perustelu: Vanhan paikannimen Olåker mukaan; tiennimi Ollinvainiontie–Olåkersvägen on ollut käytössä alueella vuosina 1953–1970.

Nimistötoimikunta oli esittänyt alueelle nimeä Ollinvainio–*Olaåkern 16.9.2015 (24. §), mutta pöytäkirjaan oli jäänyt virhe ruotsinkieliseen nimeen (po. Olåkern). Alueen vanhoissa kartoissa kyseisellä paikalla on muun muassa nimet Olåker (1933) ja Ölåker (1877).

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi

Rakennusvirasto 7.4.2016

Kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää rakennusviraston kannanottoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 1234-00/16, Laajasalon (49.ko) asemakaavan muutoksesta koskien Koirasaarentien ja Ilomäentien alueita 8.4.2016 mennessä.

Rakennusvirastolla ei ole lausuttavaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Rakennusviraston edustajat Birgitta Rossing ja Silja Hurskainen osallistuvat asemakaavan valmistelutyöhön yleisten alueiden näkökulmasta.

Lisätiedot

Birgitta Rossing, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38640

birgitta.rossing@hel.fi

Silja Hurskainen, suunnitteluinsinööri, puhelin: 310 38939

silja.hurskainen@hel.fi

Kiinteistövirasto 7.4.2016

Lausunto

Kiinteistövirasto antaa seuraavan lausunnon Koirasaarentien ja Ilomäentien alueiden asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.

Ottaen huomioon, että alue tulee sijaitsemaan julkisen liikenteen kannalta edullisesti, kaupungin keskustasta tulevan uuden raitiolinjan varrella, kiinteistövirasto puoltaa alueen tehokasta täydennysrakentamista ja innovatiivisia, kustannustehokkaita pysäköintiratkaisuja. Ratkaisumalli lisäisi myös edellytyksiä kaupungin AM-ohjelman haasteellisten asuntotuotantotavoitteiden toteutumiselle.

Myös muualle Laajasaloon kaavaillaan mittavia täydennysrakentamiseen tähtääviä kaavamuutoksia, joissa pysäköintiratkaisut monin paikoin edellyttäisivät keskitettyjä, useiden tontinomistajien käytössä olevia pysäköintilaitoksia (nimeämättömät autopaikat). Tämän vuoksi kiinteistövirasto esittää, että selvitettäisiin mahdollisuus koordinoida näiden ratkaisujen toteuttaminen kaupungin taholta. Tarvittaessa tulee koordinoida mittavan lisärakentamisen vaatimat oikea-aikaiset panostukset myös kunnallisiin palveluihin ja yleisten alueiden toteuttamiseen.

Lisäksi kiinteistövirasto katsoo, että täydennysrakentamisalueen liittäminen jollain muotoa Kruunuvuorenrannan projektialueeseen voisi olla eduksi niin alueen imagon kuin sen rakentamisen vaatimien julkisten investointien (kustannus)tehokkaan ja toiminnallisesti mielekkään toteuttamisen kannalta.

Lopuksi kiinteistövirasto pyytää huomioimaan, että kaava-alueilla sijaitsevat asuntotontit ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Tämän vuoksi mahdolliset maankäyttösopimusneuvottelut tulee myös huomioida kaavoitusprosessissa.

Lisätiedot

Katarina Nordberg, kiinteistölakimies, puhelin: 310 31800

katarina.nordberg@hel.fi

Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 1.4.2016

Kaupunginmuseo tarkastelee hanketta kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja on päättänyt antaa seuraavan lausunnon.

Koirasaarentielle ja Ilomäentielle suunnitellaan raitiotietä ja niiden varsille uudisrakentamista. Samalla selvitetään yksityisten kiinteistöjen tarvetta lisärakentaa tonteilleen. Molemmat suunnittelualueet liittyvät Laajasalontien muuttamiseen kaikkien liikkumistapojen katualueeksi. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on myös uudistaa kaupunkikuvaa, sekä luoda edellytyksiä hulevesien hallinnalle.

Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty kerrostalovaltaiseksi alueeksi asuminen/toimitila, keskustatoimintojen alueeksi tai pääkaduksi. Helsingin uudessa yleiskaavaehdotuksessa (2015) alue on merkitty liike- ja palvelukeskustaksi C1 ja asuntovaltaiseksi alueeksi A2.

2010 voimaan tulleessa asemakaavassa Koirasaarentien ja Henrik Borgströmin tien risteyksen koillispuolen kerrostalokorttelit ovat arvotettu paikallishistoriallisesti, kaupunkikuvallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaaksi, joiden ympäristö säilytetään. Myös Kirkkosalmentien varren kerrostalokortteleihin liittyy rakennetun kulttuuriympäristön arvoja. Siellä sijaitsevat lamellitalot ovat arkkitehti Erkki Karvisen suunnittelemia. Ne ovat osa Laajasalon 1960-luvun rakentumista. Rakennusten ja luonnonympäristön suhde on vaikuttava. Alueelle leimallinen ominaisluonne syntyy pitkien rakennusmassojen ja niiden väliin jäävän kallioisen maaston vuorovaikutuksesta.

Koirasaarentien eteläpuolella on pientalovaltaista aluetta, minkä ominaispiirteet tulee ottaa huomioon kaavamuutosta suunniteltaessa.

Ilomäentien itäpuolella on 1970-luvulla rakennettujen kerrostalojen kokonaisuus. Rakennukset on suunnitellut arkkitehti Erkki Karvinen 1973 ja -74. Elementtitalot olivat alun perin julkisivuiltaan pesubetonia. Yhdeksänkerroksisten, autokannen päälle rakennettujen asuinkerrostalojen ryhmä muodostaa komean kokonaisuuden suunnittelualueen pohjoispuolella. Niihin liittyy alueen eteläosassa kolmen viisikerroksisen lamellitalon ryhmä. Kyseisen kerrostalokokonaisuuden mahdollisia suojeluarvoja tulee arvioida kaavatyön yhteydessä yhdessä kaupunginmuseon kanssa.

Kaupunginmuseolla ei ole osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta muuta huomautettavaa.

Lisätiedot

Sari Saresto, tutkija, puhelin: +358 9 503756846

sari.saresto@hel.fi

Nimistötoimikunta 16.03.2016 § 28

Nimistötoimikunta jatkoi edellisessä kokouksessa aloittamaansa keskustelua Laajasalon liikekeskukseen, Koirasaarentiehen ja Ilomäentiehen sekä Laajasalontien keski- ja pohjoisosaan liittyvistä kaavoitussuunnitelmista, joihin liittyy pohdinta Laajasalontien nykyisen moottorikadun pohjoisosan nimestä Koirasaarentien risteykseen asti.

Nimi Laajasalontie–Degerövägen on otettu käyttöön vuonna 1953; tätä ennen nimi oli käytössä asussa Degerööntie–Degerövägen.

Nimistötoimikunta päätti esittää asemakaavaosastolle, että nimeä Laajasalontie–Degerövägen ei muuteta. Laajasalontien nimi on vakiintunut, yksilöivä ja helposti paikannettava sekä ollut käytössä yli kuusi vuosikymmentä. Laajasalontiellä on myös runsaasti osoitteita. Helsingin nimistönsuunnittelussa noudatettavan periaatteen mukaan vakiintuneita ja paikallishistoriallisesti merkittäviä nimiä ei tule muuttaa, ellei muuttamiseen ole pakottavaa, esimerkiksi pelastusturvallisuuteen liittyvää tarvetta. Vakiintuneiden kadunnimien muuttaminen aiheuttaisi myös kohtuuttomasti vaivaa ja kustannuksia kadunvarren asukkaille, yrityksille ja yhteisöille sekä sekaannusta ja haittaa pitkälle tulevaisuuteen.

17.02.2016 Pöydälle

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 07.12.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi